Hanke Kehittämishanke - 186726 Yhdessä olemme enemmän Haapajärven Yrittäjät r.y. 01.03.2022 - 13.09.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Haapajärven Yrittäjät ry:n tavoitteena on yrittäjien aseman parantaminen ja yhdistyksenä toimimme aktiivisesti yrittäjyyden aseman vahvistamiseksi sekä paikallisesti että alueellisesti. Korona-aika on ollut haastava yrityksille ja monen yrittäjän voimavarat riittävät juuri arjen pyörittämiseen ja kehittämistoimiin ei riitä resursseja. Yrittäjät ovat korona-aikana myös ”käpertyneet” kaikki omaan toimintaan ja yhteistyön aloittamiseksi keskenään tarvitaan joku, joka ottaa ohjat käsiin. Hankkeen tavoitteena on auttaa yrityksiä kasvamaan ja luoda positiivista ilmapiiriä. Tavoitteena on saada paikkakunnan yrittäjille yhteinen henki, sellainen, että me olemme yhdessä enemmän kuin yksin. Tavoitteena on myös kasvattaa yrittäjien määrää ja lisätä kiinnostusta yrittäjyyttä kohtaan. Hankkeen toteutus jakaantuu kolmeen osa-alueeseen, joita ovat kaikkien paikkakunnalla toimivien yrittäjien kontaktointi ja heidän tilanteen selvittäminen, yrittäjien välisen yhteistyön lisääminen erilaisten tapaamisten ja työpajojen merkeissä ja messujen suunnittelu alueelle yhteistyössä muiden paikallisten tahojen kanssa. Hankkeen tavoitteena on myös tehdä kattava rekisteri alueella toimivista yrityksistä Haapajärven yrittäjien käyttöön sekä parantaa kaikenlaista tiedotusta yrittäjille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 186726 Aloituspäivämäärä 01.03.2022 Loppumispäivämäärä 13.09.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.10 Muut yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Tiedonhankintahanke, teollinen tutkimus (tuki 80 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Uusi liiketoiminta uudet palvelut verkostot yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Keskipiste-Leader ry Toteutuskunta HAAPAJÄRVI Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: