Hanke
Valmisteluraha - 349264

Yhdessä varautuen

Kehitysyhtiö Savogrow Oy

- 21.08.2026

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Kehitysyhtiö SavoGrow toteuttaa omistajakuntiensa alueella hankkeen, jonka tavoitteena on tehdä näkyväksi 3. sektorin toimijoiden osaaminen ja mahdolliset osaamisvajeet häiriötilanteita kohdattaessa. Ajatuksena on synnyttää pieniin maaseutukuntiin varautumisen toimintamalli, jossa rakentuu yhdistysten ja kunnan muodostamaan tiiviiseen yhteistoimintaverkostoon. Olemme tunnistaneet verkostoon kuuluvan vähintään seuraavat tahot: kyläyhdistykset, SPR, Vapepa, kunta, Metsästysseurat, riistanhoitoyhdistys, martat, HVA ja pelastustoimi, reserviläiset, vesiosuuskunnat, MTK, järvipelastajat, VPK, eläkeläisjärjestöt, MLL, kalastusosakaskunnat, partio, sekä kuntien asukkaat ja yrittäjät. Valmistelurahalla kokoamme ko. tahot yhteen ja kartoitamme osaamisvajeet, joita lähdetään "tilkitsemään" mm. koulutuksellisin keinoin varsinaisessa kehittämishankkeessa. Valmistelurahalla tehtävä toiminta keskittyy SavoGrown omistajakuntien (Suonenjoki, Tervo, Vesanto, Rautalampi, Keitele, Pielavesi) alueelle ja toimijoihin. Mm. koulutustarpeet saadaan esiin työpajatyöskentelyillä, johon kutsutaan laaja joukko kunnassa toimivia yhdistystoimijoita ja kuntalaisia. Työpajoissa simuloidaan häiriötilanne ja käydään lävitse, kuinka erilaisiin häiriötilanteisiin on varauduttu yksilön ja yhteisön tasolla. Työpajojen tulosten pohjalta kirjataan kehittämistarpeet (ohjeistukset, osaaminen, rakenne ja vastuut, toimijajoukon keskinäinen yhteistyö) ja laaditaan toimenpidesuunnitelma, Älykäs kylä -hankesuunnitelman osaksi. Hankkeen hyödynsaajana ovat kunnissa toimivat yhdistykset, kunnat ja asukkaat. Hanketta toteutetaan ajalla 1.8.-21.12.2025.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

349264

Loppumispäivämäärä

21.08.2026

Onko kyseessä Leader-hanke?

ei

Maaseututyyppi

Maaseudun paikalliskeskukset

Toimenpide

Valmisteluraha

Alatoimenpide

Älykkäät kylät yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Älykäs kylä -valmisteluraha, 5 000 €

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt