Hanke Kehittämishanke - 254157 Yhdistyskiituri – kipinää, tuloksia, ratkaisuja paikallisyhteisöille Leader Satasilta ry - 31.07.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeessa tavoitteen on edistää yhdistysten toimintaedellytyksiä. Yhteistyön tiivistäminen ja erilaisten verkostojen luominen luovat uusia mahdollisuuksia yhdistysten toiminnan kehittämiselle ja jatkuvuudelle. Hankkeessa on tarpeen luoda uusia toimintamalleja ja ratkaisuja sekä soveltaa muualla hyväksi koettuja käytäntöjä yhdistysten toiminnassa. Hankkeessa panostetaan osaamisen kasvattamiseen ja tiedottamiseen. Satasillan alueella alueen yhteisöllisyyteen ja sosiaaliseen pääomaan liittyvät tunnusluvut ovat vahvat. Haasteena on kuitenkin se, että alueen väestö ikääntyy ja sen seuraukset näkyvät myös yhdistystoiminnassa. Useilla yhdistyksillä on vaikeuksia saada uusia jäseniä ja jäsenten keski-ikä on korkea. Uusien ideoiden sekä yhdistysten kehittäminen on hiipunut. Myös nuorten sitouttaminen vapaaehtoiseen toimintaan on aiempaa haastavampaa. Koska suurena haasteena alueella on nuorten saaminen mukaan toimintaan, hankkeessa kehitetään tapahtumia ja toimintoja yhdessä nuorten kanssa. Nuorten aktivoimiseksi perustetaan Leader Satasillan alaisuuteen nuorisotyöryhmä ja kehitetään Nuoriso Leader –rahoitusta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 254157 Loppumispäivämäärä 31.07.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Nuoret Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Satasilta ry Toteutuskunta SÄKYLÄ Kokonaisrahoitus 177 280,60 € Julkinen rahoitus 177 280,60 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 177 280,60 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 76 230,65 € Valtio: 65 593,83 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 35 456,12 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Hankkeesta muualla satasilta.fi Jaa: