Hanke
Kehittämishanke - 9928

Yhdistysklinikka

Maaseudun kehittämisyhdistys Ravakka ry

11.08.2015 - 24.10.2019

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Yhdistysklinikka -osallisuutta, yhteistyötä ja osaamista 2015-2018. Hanke tarjoaa yhdistyksille ja yhdistystoimijoille neuvontaa yhdistystoiminnan haasteisiin ja kehittämistarpeisiin. Yhdistysklinikalla yhdistyksen toimintaa arvioidaan kokonaisuutena ja suhteessa toimintatarpeisiin. Hankkeessa kehitetään toimintatapoja, lisätään osaamista työpajoin tai hankitaan sitä tarpeen mukaan esimerkiksi viestinnästä, markkinoinnista, tapahtumanjärjestämisestä, aktivoidaan jäsenistöä, etsitään rahoitusmahdollisuuksia, kehitetään yhteistyötä toimijoiden kesken tai tehdään vaikka yhdistyksen sukupolvenvaihdos. Hankkeella tavoitellaan lisää ja toimivampia yhdistyksiä, uusia aktiivisia toimijoita ja näkyvää sekä vaikuttavaa yhdessä tekemistä. Hanketta toteutetaan Leader Ravakan ja Leader Varsin Hyvän alueella sekä Kustavissa. Yhdistykset voivat osallistua ja saada Yhdistysklinikan palveluita ottamalla yhteyttä Leader Ravakkaan tai Leader Varsin Hyvään. Lisätiedot: www.ravakka.fi/yhdistysklinikka.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

9928

Aloituspäivämäärä

11.08.2015

Loppumispäivämäärä

24.10.2019

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

7.4 Maaseudun palvelut

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Maaseudun palvelut, kehittäminen

Hankeluonne

Alueiden välinen

Asiasanat

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt