Hanke Kehittämishanke - 113139 Yhdistysvoimaa! – Yhdistystoiminnan kehittäminen Keski-Pohjanmaalla Centria-ammattikorkeakoulu Oy 01.12.2020 - 05.07.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Yhdistysvoimaa! -hankkeessa rakennetaan muuttuneeseen toimintaympäristöön uudenlaisia toimintamalleja sekä yhdistystoiminnan työkalupakki. Keski-Pohjanmaan yhdistystoiminta aktiivista ja lukumäärältään huomattavaa muuhun Suomeen verrattuna. Maakunnassa on n. 1500 rekisteröityä yhdistystä, joista n. 557 kuuluu hankkeen toimialueelle ja kohderyhmään. Yhdistys- ja järjestötoiminta elää yhteiskunnallisten muutosten – mm. digitalisaatio, ikääntyminen ja ihmisten ajankäyttö – aiheuttamassa murroksessa. Työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen koetaan haastavana; kansalaistoimintaan ei ole aikaa sitoutua samoin periaattein kuin aikaisemmin. Myös sosiaalinen media vaikuttaa merkittävästi ihmisten yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sekä tapaan kommunikoida. Vaikka ihmisten toimintatavat ja yhteiskunta ovat muuttuneet, ihmisten tarve kuulua johonkin sekä olla hyödyksi ja avuksi ei ole kadonnut mihinkään. Hankkeen tavoitteena on yhdessä nk. veturiyhdistysten kanssa uudistaa alueen yhdistystoimintaa ja aktivoida kaikenkokoisia yhdistyksiä mukaan kehittämään omaa yhdistystoimintaansa. Tavoitteiden saavuttamiseksi yksi hankkeen keskeisiä toimenpiteitä on työpajatoiminta, joita järjestetään ympäri maakuntaa. Tällä tavoin pystytään jalkautumaan yhdistysten pariin ja näkymään vahvasti ruohonjuuritasolla. Hankkeessa käynnistetään työpajatoiminta, jossa hyödynnetään jo olemassa olevia yhdistystoiminnan työkaluja ja testataan muun muassa palvelumuotoilun malleja, tehdään kokeiluja ja kehitetään sekä luodaan uusia työkaluja yhdistystoimintaan. Tuloksena löydetään toimintamalleja yhdistystoiminnan jatkuvaan kehittämiseen sekä kootaan työkalupakki, jota on kehitetty ja muokattu yhdessä yhdistystoimijoiden kanssa palvelemaan yhdistystoimintaa mahdollisimman hyvin. Hankkeen tuloksena syntyy myös tulosten jalkauttamiseen ja yhdistysten toiminnan aktivoimiseen sekä jatkuvaan kehittämiseen luotu veturiyhdistysten verkosto, joka auttaa muita yhdistyksiä kehittymään. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 113139 Aloituspäivämäärä 01.12.2020 Loppumispäivämäärä 05.07.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kylätoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Pirityiset ry Toteutuskunta KOKKOLA Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: