Hanke Kehittämishanke - 262613 Yhteinen Pälkäne 2 Luopioisten Yrittäjät ry - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Yhteinen Pälkäne 2 -hankkeessa on kaksi toisiinsa kytkeytyvää osa-aluetta: Kolmas ja neljäs sektori Pälkäneen voimavarana sekä Kylien Pälkäne. Hanke parantaa Pälkäneen brändiä ja lisää kaikkien asukkaiden ja kausiasukkaiden yhteisöllisyyttä. Hankkeen tuloksena: - Pälkäneen yhdistykset osaavat yhdistää voimavaransa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen - Yhdistysten merkitys alueen voimavarana ja ihmisten hyvän elämän keskeisenä tekijänä on kasvanut - Pälkäneellä on hyvä me-henki - Pälkäneellä on kuntalaisille tuttu ja aktiivisesti käytetty sovellus, joka sujuvoittaa merkittävästi yhdistys- ja vapaaehtoistoimintaa sekä helpottaa siihen osallistumista - Pälkäneelle on muodostunut toimintamalli, joka houkuttelee vapaaehtoisiksi uusia osallistujia ja erityisesti nuoria - Vapaaehtoistoimijoiden määrä on kasvanut ja joukossa on mukana myös nuoria - Pälkäneen kylät ovat hyvin verkostoituneita ja osaavat hyödyntää vetovoimatekijöitään markkinoinnissaan - Kuudella kylällä on Älukäs kylä -startegia - Kylien ja Pälkäneen brändi on hyvä, hullunakyliin.fi -sivustoa ja some-kanavia seurataan aktiivisesti - Pälkäneellä on käytössä kyläsuunnistuspeli, jossa on mielenkiintoisia kohteita eri puolilta kuntaa - Uudet asukkaat saavat hyvän perehdytyksen kyläänsä sekä pälkäneläisyyteen ja tuntevat olonsa tervetulleiksi kyläkummitoiminnan ansiosta - Mahdollisuuksia kylien asumiskokeiluun on selvitetty - Pälkäneen tunnettuus ja vetovoimaisuus ovat lisääntyneet Hankkeen vastuullinen toteuttaja on Luopioisten Yrittäjät ry. Toteutuksen taustalla on kuitenkin laaja verkosto eri yhdistyksiä ja toimijoita: Pälkäneen kunta, Pälkäneen Yrittäjät ry, paikalliset kyläyhdistykset sekä muut alueen yhdistykset. Kohderyhminä ja hyödynsaajina ovat pälkäneläiset yhdistykset, kylät, asukkaat ja kausiasukkaat. Toteutusalueena on Pälkäne. Hankkeen toteutusaika on 1.10.2023 – 31.12.2025. Hanke jatkaa ja syventää vuosina 2021-2023 toteutetun Yhteinen Pälkäne -hankkeen hyviä tuloksia saavuttanutta työtä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 262613 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Älykkäät kylät yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Digitalisaatio Kokeilu, innovaatio Kotoutuminen, pakolaiset, maahanmuuttajat Kylä Monipaikkaisuus Nuoret Saavutettavuus Sosiaalinen pääoma Sovellukset ja alustat Vapaa-ajan asukkaat Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Vertaisoppiminen Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Älykäs sopeutuminen Ajankohtaista hankkeesta 13.11.2024 Erotu tai kuole! Työpaja kylien oman identiteetin ja brändin tunnistamiseen Onko teidän kylänne rauhallinen ja luonnonläheinen paikka, jossa ihmiset voivat viihtyä kauniiden järvien äärellä? Vai onko se täynnä talkoohenkeä ja aitoja ihmisiä, joiden keskellä on turvallista elää ja mökkeillä? Tiedätkö mitä? Niin on 4000 muutakin suomalaista kylää. Nuo asiat ovat koko maaseudun oletusasetus, mutta ne eivät vielä auta teidän kyläänne erottumaan muista kylistä. Ti 19.11. klo 17-20.30 Mikko Kalliola tulee vetämään meille huikeaa kylien brändityöpajaa Luopioisten seuratalolle. Lue lisää ja ilmoittaudu: https://yhteinenpalkane.fi/tapahtumat/erotu-tai-kuole-tyopaja-kylien-oman-identiteetin-ja-brandin-tunnistamiseen Hankkeen yhteyshenkilöt Lumia Huhdanpää-Jais Yrittäjä - Muu yrittäjä, Hanketoimija, Järjestötoimija - Kylätoiminta, Järjestötoimija - Ympäristö Chase & Snow Oy Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Pirkan Helmi ry Toteutuskunta PÄLKÄNE Kokonaisrahoitus 88 889,00 € Julkinen rahoitus 79 991,21 € Tukiprosentti: 89,99 % Hankkeen yhteyshenkilö Lumia Huhdanpää-Jais Yrittäjä - Muu yrittäjä, Hanketoimija, Järjestötoimija - Kylätoiminta, Järjestötoimija - Ympäristö Hankkeesta muualla https://yhteinenpalkane.fi/ Yhteinen Pälkäne Facebook Yhteinen Pälkäne Instagram Jaa: