Hanke Kehittämishanke - 328479 Yhteisökanava 2.0. Haapajärvi-Seura ry - 30.04.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Paikkakunnalle on tarve saada pysyvä yhteisöllinen tiedotuskanava, joka toimii vakiintuneesti. Kanavalla tuodaan esille paikkakunnalla tehtyä ja tehtävää vapaaehtoistyötä sekä järjestötoimintaa. Ja sitä kautta lisätään yleistä tietoisuutta yhteisön eteen tehdystä työstä. Tehty työ saa siten ansaitsemaansa arvostusta ja tunnettuutta. Nykyhetken kotiseutu- ja paikallishistorian tallentamiseen on myös tarve saada digitaalinen työkalu, joka avoimesti nähtävillä netissä. Yhteisökanava 2.0 -hankkeella Haapajärvi-Seura ry luo vakiintuneeseen toimintamalliin perustuvan yhteisöllisen kirjoittajaverkoston, jonka tuottamalle sisällölle hankkeella järjestetään monikanavainen alusta, jota kautta paikkakunnalla tehtävä vapaaehtoistyö ja järjestötoiminta saa ansaitsemansa näkyvyyden ja arvon. Rinnakkaishankkeena toteutettavassa pienhankkeessa toteutetaan yhteisökanavan vaatimat investoinnit Haapajärvi-tv-inforuutuihin ja ja monikanavaisen yhteisöviestinnän vaatimaan digitaaliseen ohjelmistoalustaan. Osana yhteisöllisyyden kehittämistä hankkeessa parannetaan eri tavoin myös yhdistysten, järjestöjen ja seurojen tapahtumatuotannon aikataulullista yhteistyötä ja tapahtumien sisällöllistä kehittämistä. Hanke kehittää osaltaan monin tavoin paikkakunnan vetovoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä parantaa myönteistä julkisuuskuvaa. Hanke eri tavoin vahvistaa ja ylläpitää myönteistä kotiseutuhenkeä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 328479 Loppumispäivämäärä 30.04.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Digitalisaatio Kokeilu, innovaatio Kulttuuri, kulttuuriperintö Nuoret Palvelut Sosiaalinen pääoma Sovellukset ja alustat Tasa-arvo, yhdenvertaisuus Teknologia Vertaisoppiminen Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Älykäs sopeutuminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Keskipiste-Leader ry Toteutuskunta HAAPAJÄRVI Kokonaisrahoitus 30 649,50 € Yksityinen rahoitus 6 129,90 € Julkinen rahoitus 24 519,60 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 24 519,60 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 10 543,42 € Valtio: 9 072,26 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 4 903,92 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Hankkeesta muualla https://www.haapajarviseura.fi/ Jaa: