Hanke
Kehittämishanke - 307647

Yhteisöllisyyden vahvistaminen ja yhteistyön koordinointi Raudanmaalla: Kyläyhteisöjen yhteishanke

Raudanmaan Kyläyhdistys ry

- 30.11.2026

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Raudanmaalle perustettiin vuonna 2021 Kyläosuuskunta, joka osti lakkautetun Kautialan koulun. Koulurakennuksen kehittäminen ja toiminnan käynnistäminen ovat vieneet yhdistysten resursseja, mikä on vähentänyt aikaa yhteisölliselle toiminnalle. Nyt, kun kiinteistö on omassa hallinnassa, avautuu uusia mahdollisuuksia kehittää toimintaa, mutta yhdistysten yhteistyössä ja tiedottamisessa on ilmennyt haasteita. Hanke tukee Leader Kantrin "Monien mahdollisuuksien seutu" -strategian painopisteitä ja tavoitteita vahvistamalla yhdistysten yhteistyötä ja kehittämällä viestintätapoja sekä aktivoimalla asukkaita yhteisölliseen toimintaan. Hankkeen keskiössä on "Yhteisöllinen seutu" -painopiste, jonka avulla parannetaan maaseutuasumisen edellytyksiä ja luodaan uusia palvelukonsepteja ja kohtaamismahdollisuuksia. Hankkeen tavoitteena on palkata vuosiksi 2025-2026 Kyläkoordinaattori koordinoimaan alueen yhdistysten toimintaa. Tämä tukee myös "Elinvoimainen seutu" -painopistettä, sillä tavoitteena on lisätä kylätalon palveluyritysten tarjontaa ja alueen vetovoimaa. Hankkeen avulla kartoitetaan asukkaiden tarpeita ja näkemyksiä yhteisöllisyydestä. Hankkeessa pyritään luomaan uusia merkityksiä yhteisöllisyydelle ja monipuolistamaan toimintaa. Sosioekonomisia vaikutuksia seurataan kyläkyselyillä, joiden tuloksia voidaan hyödyntää laajemminkin. Hanke huomioi myös lasten ja nuorten tarpeet ja tukee "Vihreä seutu" -painopistettä parantamalla Älykkäät kylät -toiminnan avulla alueen yhdistystoiminnan yhteistyötä ja viestintää sekä parantaen asukkaiden ja vapaa-ajan viettäjien elämänlaatua.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

307647

Loppumispäivämäärä

30.11.2026

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Kaupunkien läheinen maaseutu

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Älykkäät kylät yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Koordinointi- ja aktivointihankkeet

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt