Hanke Kehittämishanke - 277729 Yhteisötalo Harjavalta Harjavallan kaupunki - 31.12.2024 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Harjavallan entisestä kaupungintalosta on päätetty tehdä Yhteisötalo. Talossa pidetään jatkossakin valtuuston kokoukset ja kellarikerros on kunnostettu kaupungin uudeksi arkistotilaksi. Näin suurin osa sisäisestä vuokrasta säilyy edelleen kaupungin omalla vastuulla. Vapautuneet toimistohuoneet ja valtuustosali vapaana ollessaan tarjotaan yleishyödyllisten yhdistysten käyttöön pientä korvausta vastaan. Hankkeessa rekrytoidaan henkilö työstämään talolle toimintakulttuuri ja -periaatteet yhdessä tiloja käyttävien yhdistysten kanssa. Henkilö käy tiivistä vuorovaikutusta uudenlaisen yhteisöllisyyden edistämisessä. Rekrytoitava henkilö perehtyy myös olemassa olevien yhteisötalojen tai vastaavien toimintaan ja poimien sieltä hyviä käytänteitä ja malleja työstettäväksi Harjavallan Yhteisötalon toimintaperiaatteisiin. Rekrytoitavan henkilön tukena toimii kaupunginjohtajan nimeämä Yhteisötaloryhmä, jonka toiminta on tavoitteena lakkauttaa sen jälkeen kun Yhteisötalo alkaa toimia itsenäisesti. Hankkeen lopputulemana on Yhteisötalon toimintaohje, jonka kaupunginhallitus hyväksyy. Tärkein lopputulema on toimiva ja aktiivinen asukkaiden harrastus- ja kohtaamistoimintaa tarjoava kaupunkilaisten olohuone. Harjavallan kaupunki auttaa hankkeen myötä Yhteisötaloon sijoittuvia yhdistyksiä luomaan talolle toimintasäännön ja samalla toimintakulttuurin ja -periaatteet. Kaupungin työntekijöistä nimetty Yhteisötaloryhmä tukee työssä onnistumista. Tätä ryhmää johtaa kaupunginjohtaja. Jäsenet työskentelevät jo nyt yhteisöjen ja yhdistysten kanssa, joten ammatillista osaamista ja kokemusta on. Yhteisötalon toiminta ei ole kaupungin omaa palvelutuotantoa, vaan pyrkii mahdollistamaan kaupungin yhdistysten tiiviin yhteistyön kautta kolmannen sektorin hyvinvointia edistävää vaikutusta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 277729 Loppumispäivämäärä 31.12.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Kaupungin kehysalue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Ikääntyvä väestö Kotoutuminen, pakolaiset, maahanmuuttajat Kylä Lapset Naiset Nuoret Palvelut Saavutettavuus Sosiaalinen pääoma Tasa-arvo, yhdenvertaisuus Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Vähemmistöt Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Leader-ryhmä Karhuseutu ry Toteutuskunta HARJAVALTA Kokonaisrahoitus 21 248,64 € Julkinen rahoitus 21 248,64 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 14 874,05 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 9 136,91 € Valtio: 5 737,14 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 6 374,59 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 70,00 % Jaa: