Hanke Kehittämishanke - 309708 Yhteisvoimin vihreää hyvinvointia – Väärä-tilan luonto- ja palvelutoiminnan suunnittelu Green Care Finland ry - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Green Care Finland ry tuottaa hankkeessa suunnitelmat, joilla Mäntyharjulla Varpasen kylässä sijaitseva Väärä-tila saadaan rapistumisen sijaan monipuoliseen yleishyödylliseen käyttöön tarjoamaan virkistystä, hyvinvointia ja havainnollisen ympäristön luontotoimintaan. Vanhan tilan ei haluta rapistuvan, vaan sinne halutaan toimintaa ja elämää. Noin sadan metsähehtaarin luonto lampineen sekä tilan pihapiiri ja rakennukset voivat tarjota toiminnallisen paikan virkistykseen, liikuntaan sekä esimerkiksi lasten ja nuorten luontosuhteen vahvistamiseen. Tilalle suunnitellaan noin 2,5 kilometrin pituinen, vaihtelevissa maisemissa ja kartoitetuissa luonnon erityisen elvyttävissä paikoissa kulkeva terveysluontopolku rakenteineen ja harjoitteineen. Pihapiirin ja rakenteiden kehittämistarpeet selvittämällä tilalla voitaisiin lisäksi ryhtyä järjestämään luontotoimintaan liittyviä tapahtumia ja kursseja. Toiminnallisuutta ja palvelutarjontaa suunnitellaan selvittäen ja ottaen huomioon tarpeet ja tavat ennallistaa ja hoitaa tilan kulttuuriympäristöjä ja perinnebiotooppeja. Mäntyharjun palvelutarjontaa täydentäviä puitteita voitaisiin käyttää omaehtoisesti tai erilaisten yhdistysten ja oppilaitosten järjestämänä toimintana. Hanke edistää maaseudun elinvoimaa ja luo edellytyksiä paikalliselle väestölle ja järjestöille luontoliikuntaan ja -toimintaan. Hankkeessa tarkennetaan kehittämistarpeita muun muassa kooten paikallisten yhdistysten, organisaatioiden ja mahdollisten muiden käyttäjäryhmien tarpeita ja ideoita. Erityisenä kohteena on toiminta, joka tavoittaa Mäntyharjun ja lähikuntien lapsia ja nuoria. Laajan ja monipuolisen kumppaniverkoston avulla lisätään tilan kestävää käyttöä ja sen tuomaa hyötyä. Hankkeessa tehtävä suunnittelutyö toteutetaan ajanjaksolla 25.9.2024 – 31.12.2025. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 309708 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Green care Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Veej'jakaja ry Toteutuskunta MÄNTYHARJU Kokonaisrahoitus 49 053,95 € Yksityinen rahoitus 7 358,09 € Julkinen rahoitus 41 695,86 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 41 695,86 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 17 929,21 € Valtio: 15 427,48 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 8 339,17 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 85,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 85,00 % Hankkeesta muualla www.gcfinland.fi Jaa: