Hanke: Muut rahastot
Tutkimus

Uudet kasvualustat (UDKAT)

01.11.2023 - 30.06.2026

Julkinen hankekuvaus

Turpeen nostoon liittyvien ympäristöongelmien vuoksi metsätaimituotannossa ja marjojen tunneliviljelyssä on tarve korvata kasvuturve nopeasti kokonaan tai osittain muilla raaka-aineilla. Metsätaimien laadun ja tuotannon taloudellisen kannattavuuden kannalta turpeen veroista kasvualustavaihtoehtoa ei toistaiseksi tunneta.  Myös tunnelimarjoilla tarvitaan lisää kokemusta turvetta korvaavien, kotimaisten kasvualustojen toimivuudesta.


Hankkeen tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa turvetta korvaavista, ammattimaiseen tuotantoon soveltuvista kasvualustaratkaisuista metsätaimituotantoon (mänty, kuusi) ja tunnelimarjoille (mansikka, vadelma).  Lisäksi hankkeen tavoitteena oli arvioida tunnelimuovien taloudellista vaihtoväliä, selvittää turvetta korvaavien kasvualustaseosten työ- ja käyttöturvallisuutta, taloudellista kannattavuutta ja ympäristövaikutuksia. Hankkeen tavoitteena oli myös tukea uusien kasvualustojen käyttöönottoa tuottamalla tietoa metsätaimitarhoille, marjanviljelijöille ja kasvualustamateriaalien valmistajille sekä alan muille toimijoille.


Hankkeessa toteutetut toimenpiteet:



  1. Selvitettiin, vaihtoehtoisten kasvualustamateriaalien ja -seosten (puukuitu, rahkasammal, karjanlannan mädätejäännös, turveseokset) soveltuvuutta laajamittaisessa kuusen ja männyn taimituotannossa kasvatuskokein.

  2. Arvioitiin kasvualustojen vaikutusta taimien istutuksen jälkeiseen kasvuun ja elävyyteen maastokokeissa.

  3. Selvitettiin kasvatuskokeiden avulla eri kasvualustaseosten soveltuvuutta mansikan ja vadelman tunnelituotantoon.

  4. Arvioitiin tunnelimuovien ikääntymisen vaikutusta läpäisevän valon laatuun ja määrään tekemällä spektroradiometrimittauksia hankealueen marjatunneleissa.

  5. Laskettiin elinkaarikustannukset (LCC) eri kasvualustavaihtoehtojen vaikutuksesta kuusen taimen hintaan ja tunnelimansikan tuotannon kannattavuuteen.

  6. Laadittiin elinkaarianalyysit (LCA) keskeisimmille kasvualustavaihtoehdoille kuusentaimilla ja mansikalla.

  7. Teetettiin ostopalveluna, Itä-Suomen yliopistolta, kasvualustojen työ- ja käyttöturvallisuusmittaukset, joissa arvioitiin hiukkasten, mikrobien ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden pitoisuuksia hengitysilmasta kasvatuskennojen täyttövaiheessa.

  8. Tuotettiin monenlaista materiaalia hankkeen tuloksista alan toimijoiden käyttöön.


Kehityshankkeen kanssa rinnakkain toteutetussa investointihankkeessa pystytettiin Luke Suonenjoelle uudet mansikka- ja vadelmatunnelit marjakokeiden toteutukseen sekä hankittiin LED-valot tutkimuskasvihuoneeseen metsäpuiden taimikokeita varten.


Hanke sai rahoituksensa Pohjois-Savon Liiton kautta.


Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

JTF

Aloituspäivämäärä

01.11.2023

Loppumispäivämäärä

30.06.2026

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt

11 jäsentä