Luontotekoja yhdessä – 10 vinkkiä luonnon monimuotoisuustekoihin -julkaisu 10.9.2026 Luontotekoja yhdessä -julkaisu on tarkoitettu asukkaille, kylille, yhdistyksille ja kunnille vinkkivihkoksi kohti omia luonnon monimuotoisuustekoja. Oman lähiluonnon tilaa voi kohentaa monin konkreettisin keinoin. Niityn perustaminen, vieraslajitorjunta, lehtipuiden istutus tai asuinpaikkojen teko eri lajeille ovat oivia esimerkkejä näistä. Julkaisussa oman lähiluonnon monimuotoistamiseen on esiteltynä niin pienempiä kuin isompia toimenpiteitä. Teot voi aloittaa omalta pihalta, mutta toimiin on aina hyvä ryhtyä isommallakin väellä. Luontotalkoot yhdistävät – niistä hyötyy niin ympäristö kuin yhteisö. Julkaisun sivuilta löytyy lisäksi linkit tarkempiin tietoihin teemoista.
Tiedolla johtaminen matkailun kehittämisessä – dataa, tietoa ja yhteistyötä 1.9.2026 Tietokortin materiaali ajankohtaisia näkökulmia tiedolla johtamiseen, datan hyödyntämiseen ja yhteistyön merkitykseen matkailun kehittämisessä. Tietokorttien sisältö on webinaarien puhujien materiaali: Tiedolla johtaminen valtakunnallisen matkailun kehittämisessä, Katariina Wakonen, Head of Business Intelligence, Visit Finland Kehittämishankkeiden tieto yhteiseksi voimavaraksi, Juha Sorjonen, asiakkuusjohtaja, Avidly Agency, Visit Finland Akatemia valmentaja Materiaali on suunnattu erityisesti matkailun kehittäjille, hanketoimijoille, alueorganisaatioille ja kaikille, jotka haluavat vahvistaa tiedon hyödyntämistä matkailun kehittämisessä. Materiaali on tuotettu Rural Finland Tourism-hub hankkeessa.
Marjapeltojen vahinkolintujen torjunta ja tuulihaukan pesän rakentaminen (2026) 26.8.2026 Tässä tietokortissa kerrotaan poikkeusluvista, joita tarvitaan rauhoitettujen vahinkolintujen ampumiseen marjatiloilla. Avataan, mitä eroa on määräaikaisella poikkeusluvalla ja toimenpideluvalla. Lisäksi tietoa on luvan myöntämisen perusteista. Tietokortissa on myös videolinkki, miten rakentui tuulihaukan pesä.
Data maatalousyrittäjien apuna 28.7.2026 Datatalouskasvattamo-hankkeessa toteutettiin alkuvuodesta 2026 kysely tuottajaorganisaatioiden jäsenille, jossa kartoitettiin mahdollisia pullonkauloja ja mahdollisuuksia datan tehokkaammalle hyödyntämiselle maataloudessa. Tulosten mukaan dataa käytetään tiloilla aktiivisesti erityisesti viljely- ja taloustietoon perustuvan päätöksenteon tukena, mutta kehittyneempien datalähteiden, kuten sensorien ja telematiikan, hyödyntäminen on vielä melko vähäistä. Datan jakaminen tuottajaorganisaatioiden sisällä on toistaiseksi rajallista, vaikka kiinnostusta ja valmiuksia siihen löytyy. Kysely osoittaa, että datan yhteiskäytöllä nähdään merkittäviä hyötyjä muun muassa markkinatiedon parantamisessa, neuvotteluvoiman vahvistamisessa ja tuotannon yhteissuunnittelussa, mutta kehittämisen edellytyksinä ovat selkeät pelisäännöt, luottamus, sopimusmallit ja tekninen tuki. Tarkemmat tulokset kyselyn tuloksista löytyvät Centria Bulletin-verkkolehdessä julkaistusta artikkelista Data maatalousyrittäjien apuna – tuottajaorganisaatiojäsenille suunnatun kyselyn tuloksia. Artikkeli on luettavavissa osoitteessa https://centriabulletin.fi/data-maatalousyrittajien-apuna/. Datatalouskasvattamo-hankkeen tavoitteena on luoda TKI-toimijoiden yhteistyöllä maataloussektorin datataloutta edistävä kansallinen Datatalouskasvattamo osaamiskeskittymä, joka uudistaa maaseudun taloutta ja nopeuttaa siinä tarvittavien digitaalisten ja innovatiivisten ratkaisujen käyttöön ottamista. Hanketta toteuttavat yhteistyössä Centria-ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Kpedu sekä Luonnonvarakeskus LUKE. Datatalouskasvattamo-hanketta rahoittaa Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 ja se on käynnissä 19.6.2024–30.6.2026 välisenä aikana.
Luomun lisäkoulutuspäivät Pohjois-Suomessa 2026 27.7.2026 Koulutuksen sisältö Ajankohtaista luomuvalvonnasta ja -sitoumuksista – Elinvoimakeskus Luomukasvintuotanto, luomuasiantuntija Olli Valtonen, Tero Åvist & Anniina Säisä, ProAgria Pohjois-Suomi Punahometoksiinien hallintakeinoista – Juho Hautsalo, Luonnonvarakeskus Rikkakasveista ja kauralajikkeista – Timo Lötjönen, Luonnonvarakeskus Ajankohtaista luomuvalvonnasta – Anni Markkanen, Ruokavirasto
Uudistavassa matkailussa jokainen on mukana ja jokaisella on oma tehtävänsä (artikkeli) 23.7.2026 Uudistavassa matkailussa on mukana koko yhteisö, kirjoittaa lehtori Rositsa Röntynen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Myös luonto ja kulttuuri ovat siinä osallisina aivan eri roolissa kuin perinteisessä matkailussa.
Maatalouden verkkotekniikan perusteet 29.5.2026 Tiedonsiirron tarve ja siirrettävän datan määrä ovat lisääntyneet maatiloilla huomattavasti, ja kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa. Yhä useampi toimenpide hoidetaan digitaalisesti, oli sitten kyseessä navettatietojen lähettäminen eläinrekisteriin tai viljavuustietojen hakeminen maanäytelaboratoriosta. Kun maatilan tietokone tai lähiverkko on kytketty internetiin, tiedonsiirto on mahdollista mihin tahansa päin maailmaa. Rakentamalla maatilalle lähiverkko eri rakennusten ja talouskeskuksen välille on mahdollista esi-merkiksi tulostaa suoraan navetasta sisällä olevalle tulostimelle, kopioida varmuuskopiot, tai kat-soa sisältä käsin tuotantorakennukseen asennettuja valvontakameroita sekä hallita esimerkiksi lypsyrobotin tietokonetta etäkäyttöohjelmalla. Pilvipalvelut puolestaan mahdollistavat tietojen siirron sujuvasti mobiililaitteelta molempiin suun-tiin. Viljelysuunnittelusovelluksen mobiiliversiolla voidaan esimerkiksi noutaa lannoitustiedot tai kirjata jo suunniteltuja tapahtuma toteutuneeksi pellolla työskentelyn aikana. Muita verkko-pohjaisia palveluita voidaan hyödyntää vaikkapa ajolinjojen ennalta suunnitteluun, älykkään traktorin telemetriatietojen tai vikakoodien etälukemisen. Hallinnon palveluista Vipu-palvelun mobiili-versio on varmasti tunnetuin. Vipu-mobiililla voidaan esimerkiksi korjata satellittivalvonnan kuvaristiriitoja lähettämällä paikkatietoon sidottu kuva hallinnolle. Tämä materiaali on tuotettu Kestävä keskisuomalainen maatila (KeKeMa) -hankkeessa, joka on toiminut tieteellisen tiedon, innovaatioiden ja digitalisaation jalkauttajana maatilayrittäjille. Hankkeen tavoitteena on ollut parantaa keskisuomalaisen maatalouden kannattavuutta, kilpailu-kykyä ja uudistumiskykyisyyttä. Hanke on toteutettu Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallin-noimana yhteistyössä ProAgria Keski-Suomen kanssa ajalla 1.4.2024-31.5.2026. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Keski-Suomen Elinvoimakeskuksesta.
KeKeMa-podcast: Farming and Agricultural research in Germany, and similarities and differences comparing to Finland 28.5.2026 Conversation with Fredrik Regler, who is a researcher of agriculture in the Technical University of Munich. Fredrik visited Jamk University of Applied Sciences Institute of Bioeconomy in September 2025. Keskustelu Jyväskylän ammattikorkeakoulun Biotalousinstituutissa vierailleen Münichin teknisen yliopiston tutkijan Fredrik Reglerin kanssa. Keskustelun aiheena saksalaisen ja suomalaisen maatalouden erot ja tuoreimpien tutkimusten ajankohtaiset asiat. Tekijät: Annemari Sinikorpi (Jamk), Fredrik Regler (Technical University of Munich) ja Heli Turpeinen (Jamk) Julkaisuaika ja paikka: Julkaistu 20.11.2025 Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Kustantaja: Kestävä keskisuomalainen maatila -hanke, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Hanke on saanut rahoitusta Keski-Suomen Elinvoimakeskukselta Euroopan maaseuturahastosta. Tilaaja: Kestävä keskisuomalainen maatila -hanke, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Lisenssi: CC BY-NC-ND 4.0 DEED, Attribution-NonCommercial-NoDerivs 4.0 International
Matka maaseudulle: Kuluttajatutkimus maaseutumatkailun nykytilasta ja kehittämistarpeista 2024-2025 (raportti) 15.5.2026 Valtakunnallinen Rural Finland Tourism Hub -hanke toteutti laajan kyselypohjaisen replikaatiotutkimuksen vuosina 2024 ja 2025. Tutkimus kohdistui maaseutumatkailun kuluttajiin ja sen tarkoitus oli selvittää maaseutukontekstissa tapahtuvan vapaa-aikamatkailun koronapandemian jälkeisen tilan sekä kuluttajien näkemykset kehittämistarpeista. Vaikka suunnittelussa huomioitiin kansainvälisetkin näkökulmat, toteutus kohdisti tulokset vahvasti kotimaiseen maaseutumatkailuun. Maaseutumatkailun vetovoima perustuu luontoon, rauhaan ja omatoimisuuteen. Kuluttajakysely 2024–2025 osoittaa, että kiinnostus on vakaata ja asiakastyytyväisyys erittäin korkea, mutta kasvua rajoittavat saavutettavuus ja palvelujen löydettävyys. Tulevaisuudessa kehittämisen painopisteet ovat digitaalisuudessa, ympärivuotisuudessa ja vastuullisessa laadussa. Muodostunut maaseutumatkailijan profiili painottuu keski-ikäisiin ja ikääntyviin kotimaanmatkailijoihin, jotka arvostavat luontoa, rauhallisuutta ja omatoimista liikkumista. He matkustavat usein puolison kanssa, hyödyntävät tuttua tai vuokrattua mökkiä ja etsivät selkeitä, helposti löydettäviä palveluja ilman massaturismin piirteitä.
Visit Finland STF HUB Train the Trainer verkoston virtuaalisten aamukahvien materiaali 8.5.2026 Verkoston aamukahvit ovat suunnattu matkailun opetushenkilöstölle ja kouluttajille. Aamukahveilla läpikäydään STF kuulumiset ja siellä on mahdollista esittää kysymyksiä esim. STF-ohjelmasta, materiaaleista ja STF-demosta. Lisäksi ohjelmassa on muita ajankohtaisia aiheita Verkoston tavoitteena on vahvistaa Suomen kestävän matkailun verkostoa koulutuspuolella ja kannustaa toinen toisiaan. Verkostoa ylläpitää Visit Finland yhteistyössä Rural Finland Tourism Hub-hankkeen kanssa. Tässä tietkortissa on tiistaina 5.5.2026 klo 9–10 verkoston aamukahvien materiaali: -STF-ohjelman ajankohtaiset, Hanna Muoniovaara, Visit Finland -Vihreän matkailun verkko opetusmateriaaleja, Teija Nuurma, GreenTEA-hanke -Luontopositiivinen matkailu, Esko Sorakunnas, Visit Finland Akatemia valmentaja Voit tutustua GreenTEA-hankkeen tuottamiin opetusmateriaaleihin rekisteröitymällä osoitteessa https://greenteaproject.eu/ Verkostolla on LinkedIn:ssä keskustelu ryhmä; liittykää mukaan sinne tästä linkistä (26) Train the Trainer -verkosto / Sustainable Travel Finland | Groups | LinkedIn