Tietokortti 27.09.2024 Riistavahinkojen estäminen Metsä- ja riistatalouden yhteensovittamisella turvataan metsätalouden rinnalla mahdollisuudet metsästykseen ja kestävään riistakannan ylläpitoon ja hoitoon. Hyvinvoivilla metsillä on korvaamattoman suuri merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa. Metsätuhot ovat kuitenkin merkittävä uhka ilmastonmuutoksen edetessä, ja keskeisin metsätalouden haavoittuvuutta aiheuttava ongelma. Tuhot vähentävät metsien kykyä sitoa ja varastoida hiiltä. Valtakunnan metsien viimeisimmän inventoinnin mukaan hirvien aiheuttamia metsätuhoja oli noin 520 000 hehtaarilla. Myös pienemmät hirvieläimet aiheuttavat vahinkoja. On arvoitu, että hirvieläinvahingoista aiheutuu vuosittain noin 50 miljoonan euron menetykset metsänomistajille. Metsä- ja riistatalouden yhteensovittamisella turvataan metsätalouden rinnalla mahdollisuudet metsästykseen ja kestävään riistakannan ylläpitoon ja hoitoon. Metsänhoidon päätöksentekoa ja riistanhoidon suunnittelua pilotoidaan alueellisesti ja testataan riistanhoidon suunnittelua kokeilemalla vahinkojakaumaennusteen käyttöä. Metsänomistajille tarjotaan metsäalan organisaatioiden yhteistyönä tietoa tavoista, joilla hirvieläinten aiheuttamaa vahinkoriskiä voidaan pienentää, sekä selvitetään metsänomistajien ja metsästysseurojen yhteistyön toteutustapoja. Tietokortilla on linkki Riistainfo.fi -sivustolla olevaan koulutusvideoiden kirjastoon. Linkitetyt aineistot https://www.riistainfo.fi/dreambroker-kategoria/riistavahinkojen-estaminen/ Liittyvät aiheet Kestävyys Metsätalous Ympäristö ja ilmasto Asiasanat hirvieläimet Ilmastokestävyys ilmastonmuutos Ilmastotoimenpiteet Metsä metsätalous sopeutuminen Kielet Suomi Tyyppi Video Alueet Koko Suomi Kohderyhmä Koulutus Metsänomistajat Neuvojat Kokonaisuus Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelma Tietokortin tekijät Hiilestä Kiinni hankkeet Hanketoimija Suomen Riistakeskus TAPIO Luonnonvarakeskus Suomen metsäkeskus Tiedon tuottaja Kehittämishanke Organisaatio Suomen Riistakeskus Jaa: