12.06.2025

Neuvojat vievät uuden tiedon viljelijöille

Kuva ProAgria.

Maa- ja puutarhatalouden neuvojat ovat avainasemassa välitettäessä uusinta tutkimustietoa käytäntöön. Neuvontajärjestöt ProAgria, Faba, Wikli ja SLF ovatkin vahvasti mukana AgriHubi-osaamisverkostossa.

AgriHubin verkostoalustalla, Kasvata tiedolla/ Tillväxt med kunskap-webinaareissa ja maatalousalan messuilla ja muissa tapahtumissa AgriHubi on tarjonnut neuvojilla maatila- ja puutarhayrityksen johtamista, taloustilannetta ja kannattavuutta parantavaa tietoa käyttöön asiakkaille edelleen välitettäväksi.

– Neuvojat, tutkijat, opettajat ja hallintohenkilöt ovat kaikki vauhdittamassa alan yrittäjien ja ruoankuluttajien siirtymistä kohti digimaatalouden ekosysteemiä. Tulevaisuuden maatalous edellyttää aivan uudenlaista osaamista, yhteistyötä ja innovaatiokykyä eri toimijoiden välillä, ja siinä työssä tarvitaan AgriHubin kaltaista verkostoa työtä vauhdittamaan, toiminnassa alusta saakka mukana ollut ProAgrian toiminnanjohtaja Harri Mäkivuokko linjaa.

Harri Mäkivuokka ProAgriasta
Aiemmat ratkaisut eivät Harri Mäkivuokon mukaan enää riitä vastaamaan maatalouden haasteisiin tilan kannattavuuden parantamisessa. Kuva ProAgria.

– Maatilan toimintaa koskevan tilannekuvan muodostaminen, etenemisvaihtoehtojen tunnistaminen sekä jatkuvan kehittämisen periaatteisiin nojaava toteutus auttavat uudistamaan maataloutta vastuullisesti. Tutkimuksen ja neuvonnan yhteistyö on välttämätöntä tässä murroksessa. AgriHubia tarvitaan etsittäessä yhdessä ratkaisuja hyödyntämällä tutkimusta, neuvontaa, teknologiaa sekä viljelijöiden ja teollisuuden kumppanuuksia.

Ruotsinkielisellä neuvonnalla puutarhatuotannon hubi

Maaseutuneuvontapalveluja ruotsinkielisille maanviljelijöille ja maaseudun yrityksille tarjoava SLF on pilotoinut valtionavun turvin reilun vuoden ajan puutarhatuotannon sektorikohtaista hubia osana AgriHubia.

Nina Sevelius
Jatkamalla yhteistyön tehostamista puutarhaviljelijöiden kanssa tutkimus ja neuvonta edistävät laadukkaiden kotimaisten vihannesten, marjojen ja muiden viljelykasvien vakaata tarjontaa, korostaa Nina Sevelius. Kuva SLF.

– Hyvin toimiva neuvontapalveluiden ja tutkimuksen välinen yhteistyö on avainasemassa, kun puutarha-alan yrityksien tuotantoa kehitetään. Tärkeä osa AgriHubin toimintaa on tuottaa tietoa neuvonnan pohjaksi.

– Koepellot toimivat viljelijäkokousten tukikohtana, ja siellä keskusteluja on helppo käydä. Nämä kasvokkain pidettävät tapaamiset ovat myös eräänlaista ryhmäkonsultointia ja paikka, jossa neuvojat, tutkijat, viljelijät ja muut ammattilaiset keskustelevat, oppivat ja saavat uusia ideoita toisiltaan, korostaa yhteistyön etuja SLF:n puutarhatuotannon kehityspäällikkö Nina Sevelius.

Yrittäjän tarpeet esiin

Kuva Suomen messut.

AgriHubi osallistuu aktiivisesti alan suuriin tapahtumiin neuvontajärjestöjen ja muiden kumppaneiden kanssa. Tapahtumiin suunnitellaan yhteistyössä yrittäjiä palvelevaa ohjelmasisältöä ja muuta kiinnostavaa tarjontaa. Helsingin Konemessut, Tampereen KoneAgria, Okra ja Farmari, Lepaan puutarhamessut ja Ollikkala ovat kohtaamispaikkoja, joissa tuottajia tavataan kasvotusten.

Lokakuun 2025 KoneAgrian Kasvu-lavalla on AgriHubille keskeiset teemat esillä: Talous ja kannattavuus, Maatalouden rahoitus, Nuoret viljelijät ja sukupolvenvaihdokset sekä Hyvinvointi ja työkyky.

Neuvojien tietokanta tulossa verkostoalustalle

Loppuvuodesta 2025 julkaistaan AgriHubin ja maaseutuverkoston yhteisellä verkostoalustalla neuvojien tietokanta.

kesäinen pelto
Kuva MTK

– Viljelijöitä motivoi tulemaan verkostoalustalle tänä vuonna Ympäristösitoumuksen ilmasto- ja ympäristösuunnitelman laatiminen lisäksi loppuvuodesta julkaistava neuvojien tietokanta. Siihen kootaan kaikki Suomen neuvojat viljelijöiden käyttöön, verkostoalustan kehittämistä vetävä Tuomas Metsäniemi maaseutuverkostosta kertoo.

Katso myös