Maatilan onnistunut omistajanvaihdos
Omistajanvaihdospuu on rakennettu maatilan omistajanvaihdosta suunnittelevan ja toteuttavan yrittäjän ja hänen perheenjäsentensä avuksi. Tätä isoa muutosta kuvaamaan kasvatettu omistajanvaihdospuu sisältää maatilan koko omistajanvaihdoksen vaiheet ja toimijat.
Omistajanvaihdos-sisältökokonaisuuden luomiseen AgriHubiin ovat osallistuneet TTS Työtehoseura, MTK, SeAMK, ProAgria, Maaseutuverkostopalvelut, PTT, Wikli, Suomen Yrittäjäopisto, Omistajanvaihdosfoorumi, Omistajanvaihdos-info, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät, Oulun yliopisto, Maa- ja metsätalousministeriö sekä AgriHubi.
Perheyritysmuotoisen omistajanvaihdospuun juuret ulottuvat perheyrityksen historiaan. Ajan myötä tilalla on muotoutunut sille ominaiset tavat keskustella, neuvotella ja tehdä päätöksiä yrityksen menestymiseksi kun toimintaympäristö jatkuvasti muuttuu.
Omistajanvaihdosta suunniteltaessa on tärkeä tietää mitä ollaan myymässä ja mitä ollaan ostamassa, kyseessä on pitkäaikainen ja moniulotteisesti vaikuttava päätös. Sen lisäksi, että tiedetään kiinteistöt, rakennukset, koneet ja muut, on tärkeä tietää missä kunnossa itse liiketoiminta ja tuotanto ovat. Vain kannattavalla toiminnalla on mahdollista maksaa omistajanvaihdos. Ennen omistajanvaihdosta ostajan on tärkeä tutustua ostettavan yrityksen nykytilaan niin talouden kuin tuotannonkin näkökulmasta. Nykytilan arvioinnissa on tärkeä tehdä vertailua muihin saman toimialan yrityksiin.
Puu kurottaa kohti toivottua tulevaisuutta
Puu tarjoaa kuvan omistajanvaihdoksen kokonaisuudesta sen tarkastelemiseksi yhdessä, mistä asioista juuri meidän prosessimme koostuu ja mitä tekemistä omistajanvaihdos meiltä vaatii. Puu toimii taustakuvana yrityksen ja perheen tarpeisiin vastaavan omistajanvaihdosprosessin luomiseksi yhdessä perheen ja asiatuntijoiden kanssa. Omistajanvaihdos on usein pitkäaikainen sitoutuminen ostettavaan yritykseen ja sen liiketoimintaan. Ostajan on syytä pohtia mitä itse tavoittelee elämältään ja yritystoiminnaltaan. Jo ennen omistajan vaihdosta voidaan aloittaa strategiatyö, jossa pohditaan, miten yritystä kehitetään ja kohtaavatko kaupan kohteena olevan yrityksen realiteetit ostajan tavoitteisiin. Mikäli esimerkiksi tuotantosuunta ei ole jatkajalle mieleinen, on syytä laskea tarkkaan, onko tuotantosuunnan muuttaminen realistinen vaihtoehto.
Usein uudella yrittäjällä on kova into alkaa kehittämään omaa yritystään. Kehittäminen kannattaa kuitenkin tehdä suunnitelmallisesti ja maltilla. Tähänkin selkeä strategian luominen antaa hyvän lähtökohdan. Puussa onkin kuvattuna eri asioihin liittyvät asiantuntijatahot, jotka tarjoavat apua asioiden käsittelyyn. Asiantuntijoilla on erilaisia rooleja maatilan omistajanvaihdoksessa. Omistajanvaihdospuu auttaa asiantuntijaa paikantamaan oman roolinsa ja jäsentämään suhdettaan omistajanvaihdoksen osapuoliin ja käsiteltäviin asioihin.
Omistajanvaihdoksen käynnistäminen riittävän ajoissa vaatii, että omistajanvaihdoksesta keskustellaan. Siksi on hyvä hakeutua säännöllisesti omistajanvaihdosta käsitteleviin keskusteluihin perheen kesken, maatalouden erilaisissa tapahtumissa, maatalousneuvonnassa ja vertaisverkostoissa. Yrityksen perustana on kannattavuus ja hyvä talous. Vaikka toimiala ja tuotantosuunta olisikin jatkajalla selvillä, kannattaa tehdä erilaisia skenaarioita siitä miltä tulevaisuus voi näyttää. Taloussuunnitelmasta on syytä muistaa, että se on kuvaus tulevasta ja se pohjautuu tiettyihin olettamuksiin. Jos jokin olettamus muuttuu tulevaisuudessa, on suunnitelmaakin muutettava vastaamaan muuttuneita olosuhteita.
Maatilan onnistunut omistajanvaihdos
Myönteinen käännekohta
-
- tarjoaa mahdollisuuden tuottaa entistä parempaa liiketoimintaa ja eväitä hyvään elämään
-
- johon liittyy kuitenkin paljon ratkaistavia asioita ja suuria, välillä hankaliakin tunteita
-
- kannattaa ryhtyä valmistelemaan muutosta jo 3–8 vuotta ennen kuin se on ajankohtainen
-
- johon on löydettävissä erilaisia vaihtoehtoja
-
- johon on saatavilla monipuolista apua ja tukea.
Käynnistäminen edellyttää
-
- liiketoimintakelpoista yritystä
-
- yrityksen omistavalta yrittäjältä aitoa halua luopua yrityksestä ja siirtää liiketoiminta seuraavan yrittäjän vastuulle
-
- jatkavaa yrittäjää, jolla on halu omistaa yritys sekä intoa ja halua jatkaa ja kehittää yritystä
-
- yhteistä näkemystä osapuolilta siitä, millainen onnistunut omistajanvaihdos on
-
- yhdessä asetettuja tavoitteita, johon omistajanvaihdoksella tähdätään
Käy läpi perheen ja sidosryhmien kanssa
-
- liiketoiminnan nykytilan arviointi
-
- luopumisen ja jatkamisen edellytysten arviointi
-
- jatkajan yrittäjäosaamisen kehittäminen
-
- omistajanvaihdoksessa käsiteltävät sisältöasiat
-
- yrityksen haltuunotto
Käynnistyskysymyksiä jatkaville yrittäjille
Maatilayrityksen tulevaisuusnäkymiin vaikuttaa toimintaympäristön muutokset. Menestyksen kannalta on tärkeää, että yritys pystyy muuntautumaan. Heiluvat markkinat vaikuttavat yrityksen talouteen. Joskus maailman muuttuminen voi tuntua pelottavaltakin, mutta varautumisella muutokset voivat tuoda myös mahdollisuuksia
Jatkavan yrittäjän tueksiKeskustelun tueksi ja avuksi
Kysymyksiä luopuville yrittäjille
- Omistajanvaihdoksen valmistelu ja osapuolet
- Omat tarpeet, toiveet ja halut
- Onnistunut omistajanvaihdos
- Omistajanvaihdoskeskustelut
Käynnistyskysymyksiä perheen pohdittavaksi
- Perheen tavat keskustella ja etsiä ratkaisuja
- Perheenjäsenten osallisuus ja roolit omistajanvaihdoksessa
- Vaalittavat ja muutettavat asiat
Käynnistyskysymyksiä omistajanvaihdoksessa auttavalle asiantuntijalle
- Omistajanvaihdoksen osapuolet ja viestintä
- Omistajanvaihdoskeskustelut ja verkostoyhteistyö
Maatilayrityksen tulevaisuuden näkymä
Maataloudella on toimialana vahva tulevaisuus. Jokainen meistä tarvitsee päivittäin ravintoa ja viimeaikojen maailman myrskyt ovat vahvistaneet kotimaisen elintarviketuotannon asemaa suhteessa muissa maissa tuotettuihin elintarvikkeisiin. Maatilayrityksen omistajanvaihdoksen näkökulmasta kyse on siis kapulan antamisesta taholle, joka jatkaa meille kaikille merkityksellistä työtä.
Lue lisääOmistajanvaihdoksen riskien torjunta: Tuotannollis-taloudelliset riskit
Tarkastele tuotantoa ja taloutta osana omistajanvaihdoksen kokonaisuutta.
Suunnittele tuotanto vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin, huomioi yleiset kehityssuunnat ja yhteiskunnallisen sääntelyn muutokset, harjoita markkinatalouden periaatteiden ja markkinavaihtelun ymmärtämistä.
Toimi omien arvojen ja niistä johdetun strategian mukaisesti.
Käytä asiantuntijoita peilinä omille ajatuksillesi taloudesta ja tuotannosta.
Tuo äänesi ja oma näkemyksesi asioista esiin.
Käytä kauppahintaneuvotteluissa apuna asiantuntijan kanssa yhdessä tehtyjä laskelmia ja niihin sisällytettyjä kehittämissuunnitelmia.
Varmista pankin rahoitus omistajanvaihdokselle ja investoinneille.
Puntaroi, edistävätkö hakemasi tuet yrityksen kehittymistä.
Tunnista yrityksen rahavirrat ja hallitse niitä, koska se tuo mielenrauhaa myös, kun rahat ovat tiukoilla.
Huolehdi yrityksesi maksuvalmiudesta.
Tee investointisuunnitelma ja varmista rahoitusedellytykset.
Varmista, että peltojen tilusrakenne auttaa kehittämään tuotantoa.
Neuvottele ja varmista meijerin lupa maidontuotannolle.
Kyseenalaista nykyiset työtavat, kaikkea työtä ei tarvitse tehdä itse.
Säätele työmäärää niin, että palaudut, jaksat ja vältät tapaturmia.
Vakuuta henkilöt ja omaisuus käyvästä arvosta.
Inhimillis-sosiaaliset riskit
Varmista, että kaikki tarpeelliset osapuolet ovat mukana ja/tai he tulevat aidosti kuulluiksi.
Havahdu kysymään, jos asioita ja tapahtumia pidetään itsestäänselvyyksinä.
Nosta keskusteluun asioita, näkökohtia ja näkemyksiä, jotka muuten jäisivät keskustelematta.
Auta muodostamaan jaettu ja realistinen tulevaisuuden näkemys onnistuneesta omistajanvaihdoksesta keskustelemalla ja kuulemalla osapuolten tarpeita, haluja ja odotuksia.
Etsi erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ja puntaroi niiden seurauksia tulevaisuudessa.
Hae tietoa, apua ja tukea ja ota sitä vastaan, verkostoidu.
Arvioi yrittäjän jaksamisen ja yrityksestä luopumisen edellytyksiä.
Havahdu, jos joku tai jokin asia dominoi keskustelua ja päätöksentekoa.
Osallistu ja osallista sen hahmottelemiseen, miten asioita edistetään ja missä vaiheessa.
Varmista, että osalliset tietävät, miten asiat etenevät ja mitä on päätetty.
Hae tietoa, apua ja tukea ja ota sitä vastaan, verkostoidu.
Arvioi yrittäjän jaksamisen ja yrityksestä luopumisen edellytyksiä.
Havahdu, jos joku tai jokin asia dominoi keskustelua ja päätöksentekoa.
Osallistu ja osallista sen hahmottelemiseen, miten asioita edistetään ja missä vaiheessa.
Varmista, että osalliset tietävät, miten asiat etenevät ja mitä on päätetty.
Materiaaleja maatilojen omistajanvaihdoksiin liittyen
AgriHubin ja Maaseutuverkoston Tietopankkiin on koottuna yhteen maatilojen omistajanvaihdoksiin liittyviä materiaaleja. Tietovaranto kasvaa ja kehittyy tutkimuksen, neuvonnan, koulutuksen ja hankkeiden tuottamien materiaalien valmistumisen myötä.
Omistajanvaihdos-tietokortitNeuvonta omistajanvaihdosten tukena
Konflikti, uhka vai mahdollisuus?
Maa- ja puutarhatiloilla omistajanvaihdos on iso muutos – sekä luopuville että jatkaville yrittäjille. Kokonaisuus on monimuotoinen, kuten omistajanvaihdospuu sen esittää. Lisäksi isossa roolissa ovat perheen sisäiset vaikuttajat, joista voi tulla pienempiä tai isompia konflikteja. Konfliktit voidaan nähdä myös kehittämisen mahdollisuuksina, jotka läpikäymällä saadaan kirkastettua omaa tavoitetta omistajanvaihdokseen liittyen. Konfliktin ratkaisuun voidaan puuttua jo ennakoivasti, ulkopuolisen asiantuntijan avulla voidaan ohjatusti käydä keskustelua, joka auttaa konfliktien ratkaisemisessa.
Jokainen suomalainen maatila voi saada neuvontaa 10 000 euron edestä vuosina 2023–2027. EU-maaseuturahastosta korvataan neuvontakäynnin hinnasta 75 euroa/tunti. Jos neuvonta maksaa enemmän, neuvoja sopii hinnasta viljelijän kanssa. Viljelijä maksaa neuvonnasta mahdollisen 75 euroa/tunti ylittävän osuuden ja arvonlisäveron osuuden. Ruokaviraston ylläpitämään Neuvoja-rekisteriin on koottu rekisteriin hyväksyttyjen neuvojien tiedot.
Kirkon perheneuvonnan palvelut on tarkoitettu aivan kaikille
Maatilan omistajanvaihdos saattaa olla hyvä syy hakeutua perheneuvontaan, keskustella hankalilta tuntuvista asioista, tunteista ja puhumattomista asioista. Perheneuvojilla on laaja koulutus ja palvelua tarjotaan 41 paikkakunnalla. Kohderyhmänä ovat ensisijaisesti pariskunnat, joilla on parisuhteen tai perheen vuorovaikutukseen, vanhemmuuteen tai kasvatukseen liittyviä ongelmia, tai muu elämän kriisitilanne. Tilanne keskusteluissa on erilainen kuin jumiutuneessa tilanteessa kotona kahdestaan tai omalla joukolla, ja parhaimmillaan voi löytyä uusia näkökulmia. Asiakkaiden henkilötietoja ei luovuteta, eikä käynneistä anneta lausuntoja. Käynnit ovat maksuttomia, kirkko rahoittaa toiminnan. Asiakkaaksi voi tulla yksin tai yhdessä, eikä asiakkuuteen vaadita kirkon jäsenyyttä.
Neuvonnan palveluita omistajanvaihdoksen tueksi
ProAgrian palvelut omistajanvaihdostilanteessa
ProAgria tarjoaa maatiloille palveluita, jotka auttavat onnistumaan omistajanvaihdoksissa. Omistajanvaihdokseen on hyvä varata riittävästi aikaa, jopa useampi vuosi. Jokainen omistajanvaihdos on yksilöllinen prosessi.
Omistajanvaihdosinfo ja Omistajanvaihdosfoorumi
Etsitkö tietoa muun kuin maa- tai puutarhatilan omistajanvaihdoksesta? Niiden äärelle pääset Omistajanvaihdosinfon ja Omistajanvaihdosfoorumin kautta.
Omistajanvaihdosfoorumi