Pasuri pöytään -hanke päättyy elokuussa 2026 23.6.2026 Osaamista, kokeiluja ja uusia mahdollisuuksia Hankkeen aikana vahvistettiin kalan hyödyntämiseen liittyvää osaamista sekä luotiin käytännön kokeiluja, jotka toivat pasurin osaksi ruokaketjua uudella tavalla. Yksi keskeinen osa työtä oli kalastajien kontaktointi ja yhteistyöavaukset, joiden kautta saatiin arvokasta ymmärrystä raaka-aineen saatavuudesta ja käytännön mahdollisuuksista. Jatkojalostus ja maistatukset avasivat silmiä Hankkeessa kokeiltiin pasurin jatkojalostusta erilaisiin kalamassoihin ja tuotteisiin. Näin voitiin testata, miten vähemmän hyödynnetty raaka-aine saadaan osaksi helposti käytettäviä ja houkuttelevia elintarvikkeita. Tuotteita esiteltiin ja maistatettiin useissa eri yhteyksissä, kuten, tapahtumissa, koulutuksissa ja sidosryhmätilaisuuksissa. Palaute oli rohkaisevaa: maku ja käyttökelpoisuus yllättivät monet positiivisesti. Samalla keskustelu kääntyi siihen, miten pasuria voitaisiin hyödyntää laajemminkin. Tärkeintä, mistä tätä kalaa voi ostaa? Varovaista innostusta teollisuuden suuntaan Teollisuuden kontaktointi herätti varovaista innostusta. Keskusteluissa nousi esiin kiinnostus, mutta myös tarve lisätiedolle, raaka-aineen saatavuudesta ja tuotantoon soveltuvuudesta. Yksi kiinnostava ajatus nousi esiin toistuvasti. Voisiko pasuri toimia osana kalamassoja ja siten rikastuttaa tuotteita ravitsemuksellisesti? Tämä avaa mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Kohti ravitsemussuositusten tavoitteita Pasurin hyödyntäminen kalamassoissa voisi tukea myös laajempia tavoitteita. Kalankäytön lisääminen ja monipuolistaminen ovat keskeisiä tekijöitä ravitsemussuositusten saavuttamisessa. Pasuri voisi lisätä kotimaisen kalan käyttöä, tuoda ravitsemuksellista lisäarvoa tuotteisiin ja monipuolistaa tarjontaa kuluttajia. Hankkeessa otettiin ensimmäisiä askelia ajatuksen suuntaan. Yhteistyö ja opit kantavat eteenpäin Hankkeen aikana opittiin, että koko ketjun yhteistyö kalastajista jatkojalostajiin on ratkaisevaa. Toimivat ja kohdejoukolle suunnatut kokeilut ja maistatukset ovat tehokas tapa murtaa ennakkoluuloja. Tunnistamme, että uudet avaukset vaativat aikaa, mutta herättävät kiinnostusta. Vaikka hanke päättyy, sen kautta saimme luontevia yhteyksiä kalastajiin ja toimijoihin ja jotka säilyvät- Hankkeessa kehitetyt ideat odottavat jatkotyöstöä, mahdollisuuksia olisi, koska pasurin mahdollisuudet osana ruokajärjestelmää on tunnistettu nyt myös tutkitusti. Hanketta ei kuitenkaan päätetä täysin ilman yhteistä loppukatsausta! 19.8. kokoonnumme vielä Teamsin välityksellä yhteen tarkastelemaan, miten hanke toteutui ja mitä oppeja siitä viedään eteenpäin. Tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia, arvioida tuloksia ja keskustella jatkomahdollisuuksista. Lämmin kiitos kaikille osallistujille, yhteistyökumppaneille ja kokeiluihin osallistuneille. Yhdessä olemme ottaneet tärkeitä askelia kohti monipuolisempaa ja kestävämpää kalankäyttöä. https://www.maajakotitalousnaiset.fi/tapahtumat/pasuri-poytaan-paatos-webinaari Anna Kari
Nuotiolla kokkaaminen on vanha taito, jolle löytyy käyttöä edelleen 8.6.2026 Nuotiolla kokkaaminen on vanha taito, jolle löytyy käyttöä edelleen Monelle nuotio tarkoittaa retkeä, makkaranpaistoa tai kesäiltaa mökillä. Vielä muutama sukupolvi sitten avotuli oli kuitenkin paljon enemmän kuin tunnelman luoja, sillä se oli välttämättömyys. Ruoka valmistettiin puuhelloilla, leivinuuneissa, takoissa ja avotulella. Tulen sytyttäminen, ylläpitäminen ja hyödyntäminen ruoanlaitossa olivat arjen perustaitoja, jotka opittiin jo nuorena. Kun taas nykyään suurin osa ruoanlaitosta tapahtuu nappia painamalla. Sähköhellat, uunit ja mikroaaltouunit tekevät arjesta helppoa, mutta samalla monet vanhat taidot ovat jääneet vähemmälle käytölle. Ruoanlaittotaito ei ole kiinni sähköstä Poikkeustilanteista puhuttaessa huomio kiinnittyy usein ruokavarastoihin. Yhtä tärkeää on kuitenkin miettiä, miten ruoka valmistetaan, jos sähköä ei ole käytettävissä. Monesta kodista löytyy edelleen takka, puuhella, grilli tai tulipaikka. Ne tarjoavat mahdollisuuden valmistaa ruokaa myös silloin, kun tavalliset keittiölaitteet eivät ole käytössä. Taitoja kannattaa kuitenkin harjoitella etukäteen. Ensimmäinen nuotiolla valmistettu ateria ei välttämättä onnistu täydellisesti. Tulen hallinta, oikean lämpötilan arviointi ja ruoan kypsentäminen vaativat kokemusta siinä missä mikä tahansa muukin ruoanlaitto. Perinnetaitoja kannattaa vaalia Nuotiolla kokkaaminen on paljon muutakin kuin varautumista. Se on osa suomalaista ruokakulttuuria ja perinnetaitoja. Moni muistaa lapsuudestaan lettujen paistamisen nuotiolla, pannukahvit metsäretkellä tai mökkirannassa valmistetut ateriat. Näiden kokemusten kautta opitaan taitoja, jotka säilyvät käytössä vain harjoittelemalla. Samalla syntyy ymmärrys siitä, kuinka paljon osaamista aiemmat sukupolvet tarvitsivat jokapäiväisessä elämässään. Tuli on hyvä renki mutta huono isäntä Tulen käsittelyyn liittyy aina myös vastuu. Nuotiota ei saa tehdä metsäpalovaroituksen aikana, ja tulipaikan ympäristö tulee tarkistaa huolellisesti ennen tulen sytyttämistä. Myös takkojen, saunan kiukaiden ja leivinuunien nuohous täytyy muistaa ammattilaisena tekemänä hoitaa säännöllisesti. Sammutusvälineiden, kuten veden tai sammutuspeitteen, tulee olla helposti saatavilla. Tulen äärellä ruokaa valmistettaessa on huolehdittava myös siitä, ettei tuli jää koskaan ilman valvontaa. Turvallisuus ei vähennä tekemisen iloa vaan päinvastoin. Kun perusasiat ovat kunnossa, voidaan keskittyä siihen, mikä nuotiolla kokkaamisessa on parasta: yhdessä tekemiseen, hyvään ruokaan ja luonnossa olemiseen. Vanhat taidot ovat edelleen arvokkaita Nuotiolla valmistettu burgeri ei ehkä muuta maailmaa. Se voi kuitenkin muistuttaa siitä, että monet vanhat taidot ovat edelleen käyttökelpoisia. Kun opettelemme käyttämään tulta turvallisesti, valmistamaan ruokaa ilman sähköä ja hyödyntämään erilaisia ruoanvalmistusmenetelmiä, vahvistamme samalla omaa osaamistamme. Ja kuten monissa muissakin taidoissa, tärkeintä on harjoittelu. Perinnetaidot säilyvät vain käyttämällä niitä. Kylä haltuun -hanke mukana vahvistamassa arjen taitoja Keväällä 2026 järjestetty Nuotioburgeri-työpaja tarjosi osallistujille mahdollisuuden harjoitella ruoan valmistamista avotulella turvallisesti ja käytännönläheisesti. Samalla tutustuttiin taitoihin, jotka ovat kuuluneet suomalaiseen arkeen sukupolvien ajan ja joille löytyy käyttöä edelleen niin retkillä, mökillä kuin erilaisissa häiriötilanteissakin. Janita Kylänpää
Ensiaputaito voi olla tärkein varautumisvälineesi 8.6.2026 Ensiaputaito voi olla tärkein varautumisvälineesi Jokainen meistä voi joskus olla tilanteessa, jossa tarvitsee apua. Yhtä hyvin autettava voi olla naapuri, ystävä, harrastuskaveri tai täysin tuntematon ihminen. Siksi ensiaputaidot eivät ole vain henkilökohtainen taito, ne ovat osa yhteisön turvallisuutta ja toimintakykyä. Todennäköisemmin kohtaamme arjessa kaatumisen, haavan, sairaskohtauksen tai tukehtumisen kuin pitkän sähkökatkon tai muun poikkeustilanteen. Juuri näissä tilanteissa ensiaputaidot näyttävät arvonsa. Silti moni kokee epävarmuutta siitä, osaisiko toimia oikein. Uskaltaisinko auttaa? Muistanko mitä pitää tehdä? Entä jos teen jotain väärin? Juuri siksi ensiaputaidot ovat tärkeä osa varautumista. Varautuminen on muutakin kuin tavaraa Varautuminen mielletään helposti tavaroiden hankkimiseksi. Kotivara täytetään, paristot tarkistetaan ja varmistetaan, että kaapista löytyy ruokaa muutamaksi päiväksi. Tärkeää on kuitenkin myös osaaminen. Hätätilanteessa ensimmäinen auttaja on harvoin terveydenhuollon ammattilainen. Useimmiten paikalla on tavallinen ihminen, jonka toiminta ensimmäisten minuuttien aikana voi olla ratkaisevaa. Nopeasti annettu ensiapu voi pelastaa hengen tai vähentää vammojen vakavuutta. Siksi ensiaputaitojen harjoittelu on yksi konkreettisimmista tavoista vahvistaa omaa ja yhteisön varautumista. Taito, jota pitää myös ylläpitää Ensiaputaidot eivät ole sellainen taito, jonka oppii kerran ja muistaa lopun elämäänsä. Moni on käynyt ensiapukurssin koulussa, armeijassa, työpaikalla tai harrastuksen kautta. Viimeisimmästä koulutuksesta voi kuitenkin olla kulunut vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Muisti on armoton, ellei asioita harjoittele, ne unohtuvat. Säännöllinen kertaaminen auttaa pitämään tiedot ajan tasalla ja lisää varmuutta toimia silloin, kun tilanne sitä vaatii. Samalla myös ensiapusuositukset muuttuvat ja kehittyvät ajan myötä. Muutaman vuoden välein käyty ensiapukurssi voi palauttaa mieleen yllättävän paljon ja ennen kaikkea lisätä rohkeutta auttaa. Varautumisessa onkin kyse samasta asiasta kuin monissa muissakin arjen taidoissa: osaamista kannattaa harjoitella silloin, kun sille ei vielä ole akuuttia tarvetta. Tärkeintä on uskaltaa toimia Elvytys, verenvuodon tyrehdyttäminen tai tajuttoman henkilön auttaminen ovat taitoja, joita on hyvä harjoitella käytännössä. Koulutuksessa asioita pääsee kokeilemaan turvallisessa ympäristössä, jolloin tositilanteessa toimiminen tuntuu huomattavasti helpommalta. Täydellistä suoritusta ei kuitenkaan tarvitse tavoitella. Tärkeintä on, että joku uskaltaa toimia. Monessa tilanteessa pienikin apu on parempi kuin se, ettei kukaan tee mitään. Yhteisö on vahvempi, kun osaamista löytyy Varautumisesta puhuttaessa korostetaan usein yhteisöjen merkitystä. Naapurit, kyläyhdistykset, harrastusryhmät ja paikalliset toimijat muodostavat verkoston, joka auttaa poikkeavissa tilanteissa. Sama pätee ensiaputaitoihin. Mitä useampi osaa tunnistaa hätätilanteen, hälyttää apua ja antaa ensiapua, sitä turvallisempi yhteisö on. Ensiaputaito ei hyödytä vain sen osaajaa. Se voi auttaa perheenjäsentä, ystävää, naapuria tai täysin tuntematonta ihmistä. Siksi ensiapukoulutus on paljon enemmän kuin yksittäinen kurssi. Se on investointi yhteiseen turvallisuuteen. Varautuminen alkaa ihmisistä Kotivara on tärkeä. Samoin retkikeittimet, taskulamput ja muut varusteet. Silti kaikkein tärkein varautumisen väline kulkee mukana joka päivä. Se on tieto siitä, miten toimia silloin, kun toinen ihminen tarvitsee apua. Kylä haltuun -hanke mukana vahvistamassa arjen turvallisuutta Keväällä 2026 järjestetty SPR:n Hätäensiapukurssi tarjosi osallistujille mahdollisuuden kerrata ja harjoitella henkeä pelastavia perustaitoja. Koulutus oli osa Kylä haltuun -hankkeen toimintaa, jossa vahvistetaan kyläläisten käytännön valmiuksia toimia erilaisissa arjen häiriö- ja hätätilanteissa. Varautuminen ei ole pelkästään tavaroita ja suunnitelmia. Se on myös taitoja, joita harjoitellaan etukäteen, pidetään yllä ja joiden merkitys voi joskus olla korvaamaton. Janita Kylänpää
Kenttäkeitin ei tee ruokaa yksin 8.6.2026 Kenttäkeitin ei tee ruokaa yksin Kenttäkeitin on vaikuttava näky. Suuri kattila, savuava piippu ja höyryävä ruoka herättävät helposti ajatuksen siitä, että ruokaa syntyy lähes itsestään. Todellisuudessa kenttäkeitin ei tee ruokaa yksin. Tarvitaan ihmisiä, jotka osaavat käyttää laitteita, suunnitella ruokamääriä, huolehtia hygieniasta ja tehdä yhteistyötä. Tarvitaan osaamista, jota ei voi opetella vasta silloin, kun sitä tarvitaan. Vielä muutama vuosikymmen sitten suurten ihmisjoukkojen ruokkiminen talkoissa, kyläjuhlissa, metsätyömailla tai erilaisissa tapahtumissa oli monissa kylissä tavallinen taito. Ruokaa valmistettiin suurissa padoissa, kahvia keitettiin pöntössä ja käytännön osaaminen siirtyi luontevasti tekijältä toiselle. Emännät ja paikalliset pitokokit ruokkivat helposti isommankin väen heinätalkoissa tai kyläjuhlissa. Tänä päivänä moni näistä taidoista on jäänyt vähemmälle käytölle. Samalla on ehkä unohtunut, kuinka paljon osaamista onnistunut joukkomuonitus vaatii. Sadan annoksen keitto ei synny samalla logiikalla kuin perheen päivällinen. Raaka-aineiden määrät kasvavat, kypsennysajat muuttuvat ja huomioon on otettava myös tarjoilu, astiahuolto, veden saanti ja elintarvikehygienia. Kenttämuonitus on kokonaisuus, jossa jokaisella työvaiheella on merkitystä. Juuri siksi näitä taitoja kannattaa harjoitella. Varautumisesta puhuttaessa huomio kiinnittyy usein tavaroihin. Puhutaan kotivarasta, retkikeittimistä, aggregaateista ja erilaisista varusteista. Ne ovat kaikki tärkeitä, mutta yhtä tärkeää on osaaminen. Jos laitteita ei ole koskaan käyttänyt tai suurten ruokamäärien valmistamista ei ole koskaan kokeillut, voi niiden hyödyntäminen olla haastavaa silloin, kun tilanne vaatii nopeaa toimintaa. Harjoittelu onkin parhaimmillaan ennakointia. Kun toimintatavat ovat tuttuja ja välineet tunnetaan, voidaan mahdollisissa häiriötilanteissa keskittyä olennaiseen. On myös hyvä muistaa, ettei oppimisen tarvitse olla vakavaa. Monelle kenttäkeitinkoulutuksesta jäävät mieleen ensimmäisenä yhdessä valmistettu ruoka, pönttökahvin tuoksu ja mukavat keskustelut. Samalla, kun opetellaan käyttämään keitintä tai arvioimaan ruokamääriä suurelle joukolle, syntyy jotain muutakin: yhteisöllisyyttä. Yhteinen tekeminen kokoaa yhteen ihmisiä, joilla on erilaista kokemusta ja osaamista. Joku muistaa vanhoja käytäntöjä vuosikymmenten takaa, toinen tutustuu kenttämuonitukseen ensimmäistä kertaa. Tiedon ja kokemusten vaihto tapahtuu luontevasti työn lomassa. Ehkä juuri siinä piilee perinnetaitojen todellinen arvo. Kyse ei ole vain vanhojen menetelmien säilyttämisestä, vaan siitä, että osaaminen pysyy elävänä. Taito käyttää kenttäkeitintä, valmistaa ruokaa suurelle joukolle tai järjestää yhteinen ruokailu poikkeavissa olosuhteissa on hyödyllinen myös tänä päivänä. Kun osaamista harjoitellaan yhdessä, syntyy samalla luottamusta siihen, että tilanteista voidaan selvitä yhdessä. Kenttäkeitin on lopulta paljon enemmän kuin kattila ja tulipesä. Se on väline, jonka äärellä opitaan, tehdään yhteistyötä ja pidetään yllä taitoja, joille voi löytyä käyttöä vielä vuosienkin päästä. Kylä haltuun -hanke mukana vahvistamassa kylien osaamista Kevään aikana järjestetyt kenttäkeitinkoulutukset ovat osa Kylä haltuun -hanketta, jossa vahvistetaan salolaisten kylien yhteisöllisyyttä, arjen taitoja ja varautumisosaamista. Kenttämuonitus on yksi esimerkki perinnetaidosta, joka säilyy vain käyttämällä ja harjoittelemalla. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden kokoontua yhteen, oppia uutta ja vahvistaa kylien kykyä toimia myös muuttuvissa tilanteissa. Janita Kylänpää
Kotitarveviljely osana kotien omatoimista varautumista 19.5.2026 Kotitarveviljely osana kotien omatoimista varautumista Moni pohtii tällä hetkellä, miten omassa arjessa voisi vahvistaa omavaraisuutta ja varautumista. Yksi konkreettinen ja helposti lähestyttävä tapa on kotitarveviljely. Viljely voi tukea arjen turvallisuutta, ruokahuoltoa ja omia taitoja yllättävänkin paljon. Kotitarveviljely ei tarkoita täydellistä omavaraisuutta tai suurta maatilaa. Jo pienikin viljely lisää ymmärrystä ruoantuotannosta ja tarjoaa mahdollisuuden kasvattaa osa omasta ruoasta itse. Samalla opitaan taitoja, joista voi olla hyötyä myös poikkeustilanteissa. Poikkeusoloissa monien tuotteiden saatavuus voi heikentyä nopeasti. Silloin omat viljelytaidot, siementen säilyttäminen ja kyky hyödyntää omaa pihaa, kasvimaata tai parveketta voivat tuoda turvaa arkeen. Viljely on myös tapa lisätä ruokaturvaa paikallisesti. Kun ihmiset osaavat kasvattaa edes osan omasta ruoastaan, ymmärrys sesongeista, säilyvyydestä ja ruoantuotannon merkityksestä vahvistuu. Suomessa kotitarveviljelyllä ja omatoimisella ruoantuotannolla on pitkä historia. Maa- ja kotitalousnaiset ovat vuosikymmenten ajan ohjanneet suomalaisia hyödyntämään puutarhoja, säilömään ruokaa ja käyttämään uusia raaka-aineita myös poikkeusoloissa. Sota- ja pulavuosina omat viljelytaidot olivat monille välttämättömiä arjen selviytymisen kannalta, mutta myös nykyään ne voivat vahvistaa kotien varautumista ja ymmärrystä ruokaturvasta. Ajan myötä ruokapulan sijaan haasteiksi ovat nousseet esimerkiksi ruokaketjujen haavoittuvuus ja ihmisten etääntyminen ruoantuotannosta. Siksi myös ruokakasvatuksen ja käytännön viljelytaitojen merkitys on noussut uudelleen esiin. Viljely onnistuu monessa ympäristössä Viljelyn voi aloittaa hyvin erilaisissa ympäristöissä. Suuri pelto ei ole välttämätön. Avoimella pellolla voidaan kasvattaa suurempia määriä esimerkiksi perunaa, porkkanaa ja kaalia. Kotipihalla tai kasvimaalla onnistuvat hyvin herneet, salaatit ja monet juurekset. Kaupunkiviljelyssä taas voidaan hyödyntää parvekkeita, laatikoita ja ruukkuja esimerkiksi yrttien ja tomaattien kasvatukseen. Kasvihuone mahdollistaa lämpöä vaativien kasvien viljelyn ja pidentää kasvukautta. Toisaalta myös hyvin pienillä ratkaisuilla voidaan päästä alkuun. Muutama ruukku yrttejä ikkunalaudalla voi olla ensimmäinen askel kohti laajempaa kotitarveviljelyä. Mitä kannattaa kasvattaa? Varautumisen näkökulmasta hyödyllisiä ovat erityisesti helposti säilyvät ja monikäyttöiset kasvit. Peruna, sipuli, porkkana, punajuuri ja erilaiset kaalit ovat suomalaisiin olosuhteisiin hyvin sopivia vaihtoehtoja. Myös siementen merkitys korostuu. Osa kasveista mahdollistaa omien siementen keräämisen seuraavaa kasvukautta varten. Tämä lisää omavaraisuutta ja auttaa säilyttämään viljelytaitoja vuodesta toiseen. Kotitarveviljelyssä tärkeää ei ole täydellisyys vaan kokeileminen. Jokainen kasvukausi opettaa jotain uutta. Viljely lisää ymmärrystä ruoasta Viljely ei ole pelkästään ruokaa varten tehtävää työtä. Se lisää arvostusta ruokaa ja ruoantuottajia kohtaan. Kun itse kasvattaa edes pienen osan omasta ruoastaan, ymmärtää paremmin, kuinka paljon aikaa, säätä, osaamista ja työtä ruoantuotanto vaatii. Samalla viljely voi tarjota hyvinvointia, ulkoilua ja onnistumisen kokemuksia. Monelle se toimii myös keinona rauhoittua ja viettää aikaa luonnossa. Pienestä voi aloittaa Kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi. Omavaraisuuden ja varautumisen taitoja voi opetella vähitellen, omien kiinnostusten ja mahdollisuuksien mukaan. Jo muutama yrttiruukku, kasvulaatikko tai pieni perunamaa opettaa paljon ruoantuotannosta ja sen vaatimasta työstä. Samalla ymmärrys sesongeista, säilyttämisestä ja ruokaturvasta vahvistuu käytännön kautta. Monelle kasvattaminen tuo myös hyvinvointia, onnistumisen kokemuksia ja uudenlaista yhteyttä omaan lähiympäristöön. Kylä haltuun -hankkeessa haluamme nostaa esiin arjen taitoja, jotka lisäävät omatoimisuutta, yhteisöllisyyttä ja turvallisuuden tunnetta. Pienillä teoilla voidaan vahvistaa sekä omaa että koko yhteisön varautumista. Toukokuun alussa hanke järjesti webinaarin kotitarveviljelystä. Tallenteen löydät: https://youtu.be/htLJV7GvJME Janita Kylänpää
