Luontotekoja yhdessä – tuore julkaisu johdattaa monimuotoisuustoimien pariin 7.9.2026 Oman lähiluonnon tilaa voi kohentaa monin konkreettisin keinoin. Niityn perustaminen, vieraslajitorjunta, lehtipuiden istutus tai asuinpaikkojen teko eri lajeille ovat oivia esimerkkejä näistä. Näitä toimia on tehty myös LUMOAVA-hankkeessa yhdessä kylien ja kuntien kanssa. Toiminnan tueksi Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijat ovat koonneet luontotietoa eri teemojen ympärille. – Luontotekoja yhdessä -vinkkivihko tiivistää nyt tämän tietokokonaisuuden. Vihkosta lukijat löytävät nopealla silmäyksellä hyvän otannan luonnon monimuotoisuutta edistäviin käytännön tekoihin. Kiinnostavan projektin löydyttyä, voi siirtyä tarkempaan tietopakettiin hankkeen verkkosivuille, julkaisun tuottamisesta vastannut Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Mikko Savolahti kertoo. Mistä luontoteko kannattaa aloittaa? Luontotekoja yhdessä -julkaisussa oman lähiluonnon monimuotoistamiseen on esiteltynä niin pienempiä kuin isompia toimenpiteitä. Teot voi aloittaa omalta pihalta, mutta toimiin on aina hyvä ryhtyä isommallakin väellä. Luontotalkoot yhdistävät – niistä hyötyy niin ympäristö kuin yhteisö. – Tuore julkaisu on kaikkien vapaasti ladattavissa msl.fi -verkkosivujen materiaaleissa. Halusimme lisäksi myös painattaa julkaisun. Nyt se on helppo pitää esille esimerkiksi kylätaloilla tai ottaa vaikka yhdistysten vuosikokouksissa luettavaksi, kun omaa toimintaa suunnitellaan, kannustaa Maaseudun Sivistysliiton kyläkehittäjä Tanja Airaksinen. Kun hihat kääritään, luonto kiittää Luonnon monimuotoisuuden parantaminen on noussut viime vuosina entistä enemmän esille. Monet tutut lajit harvinaistuvat tai häviävät lähiluonnosta, kun niille sopivat elinympäristöt vähenevät. Paikallisilla populaatioilla on iso merkitys luonnon kiertokulkuun. Muutokset ovat jo kaikkien havaittavissa, mutta myös torjuttavissa. Kun ripustaa linnunpöntön puuhun, voi seurata sen asukkeja, tai bongata itse perustetulta niityltä alueelta jo kerran hävinneitä kasveja, hyönteisiä tai perhosia. – Kääritään siis hihat ja aloitetaan, tai paremminkin jatketaan, elonkirjoa ylläpitäviä konkreettisia tekoja pihoissa, kylillä ja kunnissa, kannustaa koko LUMOAVA-hankkeen tiimi. Luototekoja yhdessä – julkaisun on koonnut Maaseudun Sivistysliiton ja Suomen ympäristökeskuksen yhteinen LUMOAVA – Luonnon monimuotoisuus maaseudun voimavarana -hanke. Hanke on saanut rahoituksen EU:n maaseuturahastosta. Painettuja julkaisuja voit kysyä suoraan hankkeen työntekijöiltä. Verkkojulkaisuun pääset tästä linkistä Tanja Airaksinen
Talviaikaisen kasvipeitteisyyden kohdennusaineisto viljelijöiden käyttöön 6.8.2026 Talviaikainen kasvipeitteisyys tukee vesiensuojelua – kartta-aineisto viljelijöiden avuksi Suomen ympäristökeskus (Syke) ja Lounais-Suomen elinvoimakeskus ovat tuottaneet uuden valtakunnallisen kartta-aineiston, joka auttaa viljelijöitä kohdentamaan talviaikaista kasvipeitteisyyttä vesiensuojelun kannalta tärkeimmille alueille. Aineisto tukee maatilojen neuvontaa ja viljelysuunnittelua sekä kannustaa lisäämään aitoa talviaikaista kasvipeitteisyyttä. Kohdennusaineistoa pääse tarkastelemaan tämän sivuston kautta talviaikainen kasvipeite Kohdentamisaineiston perusteella kasvipeitteisyyttä suositellaan valtakunnallisesti 61 %:lle peltopinta-alasta. Aineistossa on huomioitu peruslohkon sijainti suhteessa vesistöihin, pohjavesialueisiin, Natura-alueisiin ja tulvaherkkiin alueisiin sekä lohkon eroosioherkkyys. Kohdentamisen suositus on määritetty pelloille peruslohkokohtaisesti. Peruslohkolle suositellaan talviaikaista kasvipeitettä, mikäli vähintään yksi alla esitetyistä kriteereistä täyttyy. Kriteereiden täyttymistä voi tarkastella lohkoittain liikkumalla kartalla lohkon päälle. Lohkon etäisyys vesistöistä alle 10 m (karttalyhenteet Water10 & Sea10) Lohkon etäisyys hyvää heikommassa ekologisessa tilassa tai heikentymisriskissä olevista vesistöistä alle 50 m (karttalyhenteet EcoRiver, EcoLake & EcoSea) Lohkon korkea potentiaalinen eroosio, eroosioherkimmät 20 % pelloista valuma-alueittain (karttalyhenne Top20Eroosio) Lohkon etäisyys pohjavesialueista alle 50 m (karttalyhenne GW) Lohkon etäisyys Natura-alueista alle 50 m (karttalyhenne Natura) Lohkon etäisyys tulvaherkistä alueista alle 50 m (karttalyhenteet FloodFre & FloodSea) Kohdentamisaineiston tarkoituksena on edistää aidon talviaikaisen kasvipeitteisyyden kohdentumista vesiensuojelun näkökulmasta. Talviaikainen kasvipeite on tärkeää myös muilla peltolohkoilla, mutta kohdennusaineisto osoittaa vesiensuojelun kannalta tärkeimmät lohkot. Kohdennusaineiston käyttöön on tehty ohjeistus, katso video tämän linkin kautta. Ohjeita voi katsoa myös tämän tietokortin liitteenä olevasta esityksestä. Kappaleet ohjevideolla: Aineiston yleisesittely (0:00) Aineiston pääsivu (3:40) Peltohaku (4:03) Interaktiiviset kartat (5:12) Kriteerien selitteet ja lisätiedot (8:46) Videon nauhoitus, muokkaus, tekstitys ja ääni: Maiju Narikka, Suomen ympäristökeskus
Luonnon monimuotoisuuden päivä kutsuu yhteisiin ympäristötekoihin 6.5.2026 Perjantaina 22. toukokuuta vietetään jälleen kansainvälistä YK:n luonnon monimuotoisuuden päivää. YK:n yleiskokouksen julistaman teemapäivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta luonnon monimuotoisuudesta sekä tehdä tutuksi ympäristönsuojelua ja kestävää luonnon hyödyntämistä. Vuoden 2026 kansainvälinen teema on Acting locally for global impact (Globaaleja vaikutuksia paikallisella toiminnalla). Juhlistamme päivää kannustamalla maaseudun yhteisöjä ja toimijoita, kyliä ja kuntia, hyviin tekoihin luonnon eduksi. Tehkää yhdessä hyönteishotellit, linnunpönttöjä tai sorsanpesiä, aloittakaa vieraslajitorjunta, istuttakaa lehtipuita tai kylväkää kukkapelto pörriäisille. Tai jotain muuta monimuotoisuutta esille tuovaa, kuten tutustumisretki lähialueen arvokkaaseen luontokohteiseen tai vaikka yhteinen lintubongaus. Nyt on hyvä hetki aloittaa lumo-teot ja kertoa siitä myös muille Tehkää yhdessä jokin luonnon monimuotoisuutta edistävä ja esiin nostava teko tai tapahtuma, ja julkaiskaa siitä kuva Facebookissa tai Instagramissa 24.5.2026 mennessä aihetunnisteilla #lumopäivä2026 ja @mslymparisto. Arvomme osallistujien kesken upean ripustettavan kotimaisen perhosbaarin. Perhosbaarin voi ripustaa vaikkapa kylätalon pihaan tai yhteiselle viheralueelle. Osallistumismuoto on siis vapaa, ja jokainen voi räätälöidä sen omiin tarpeisiin ja lähiympäristöön sopiviksi. Pääasia, että nostatte esille luonnon monimuotoisuuden tärkeyden ja työnne sen eteen. Tehdään yhdessä lähialueidemme luonnon monimuotoisuus ja sen eteen tehtävä työ näkyväksi. Yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton ja Suomen ympäristökeskuksen Lumoava-hanke, Pohjois-Karjalan Biosfäärialue sekä Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson Lumo-ohjelmat. Lue lisää teemasta: International Day for Biological Diversity (IDB) 2026 (cbd.int/biodiversity-day/2026) Luonnon monimuotoisuuden päivä 22.5.2026 (YK) Luonnon monimuotoisuus turvaa elämän edellytykset maapallolla (Ymparisto.fi) Luonnontila kertoo Suomen luonnon tilasta ja kehityksestä (Luonnontila.fi) Lumoava-hanke