Ammattikalastusmessujen järjestelyjen ja loppumietelmien yhteydessä pohdiskelin ja analysoin pitkään ammattikalastajien tekemiä investointeja veneisiin, pyydyksiin ja erilaisiin tuotantovälineisiin. Erikoisia ja kiinnostavia näkökulmia tuntui heräävän koko ajan enemmän. Tyypillisesti siis selvittely ja pohtiminen herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Sangen moni ilmiö toi esiin klassisen muna-kana -pohdinnan, eli mikä on syy ja mikä seuraus. Lisäksi todella moni itselleni kalastajien keskusteluissa selväksi tullut oletus osoittautui hieman erilaiseksi kuin olin ajatellut. Käytännössä jokainen pohdinnan kohteena ollut ”fakta” piti ensin analysoida.

Oletin ensinnäkin, että kalastajat investoivat uusiin veneisiin melko paljon, ja kohteena ovat nimenomaan alumiinirakenteiset veneet. Ja että näissä on tietty kokoluokka ylitse muiden, ja syynä on yleistynyt pohjarysäkalastus, ja tämä taas kiihdyttää myös muita investointeja. Näistä kaikista on onneksi jonkinlaista avointa tietoa olemassa; EU pitää yllä koko yhteisön laajuista kalastusalusrekisteriä merialueen vesistä. Sieltä löytyy ihan jokainen aluksen tietojen lisäys, poisto ja muutos Suomen EU-jäsenyyden alusta lähtien, eli reilun 30 vuoden ajalta. Tuolta löytyy siis nimenomaan veneen tiedot jonkinnäköisellä tarkkuudella, mutta ei omistajatietoja. Se vaikeuttaa selvittelyä melko lailla. Lisäksi Kaju-tietopalvelusta löytyy kaikki EU-tuella tehdyt investoinnit. Alukseen liittyvissä investoinneissa on mainittuna aluksen CFR-numero, joka on tarkempi linkitys alukseen kuin rekisteritunnus. Tuo CFR-numero ei siis vaihdu, vaikka alus vaihtaisi omistajaa tai rekisteröintivaltiota. Valitettavasti sisävesialusten rekisteri ei ole millään tavalla avoin, minkä takia selvityksessä ei voi analysoida mitä sisävesillä tapahtuu. Toisaalta tuossa sisävesienrekisterissä ei ole tietoa aluksen rakenteesta, joten sen hyöty olisikin ollut varsin vaatimaton. Kaju-tietojärjestelmä sisältää kaikki EMKVR- ja edeltävän EMKR-kauden tuetut investoinnit, eli siitä saa kattavan 10 vuoden investointiperspektiivin. Rannikkokalastuksen veneiden käyttöikä vaikuttaisi lähentelevän 30 vuotta, joten aivan siihen ei investointien tarkastelussa edes tarvitse yltää.

Kasvuyritykset investoivat alumiiniveneeseen

Tässä tarkastelussa kohde rajattiin alle 12 metriä pitkiin veneisiin eli rannikkokalastukseen. Alusrekisteri erottelee materiaaleiksi puun, muovin, metallin sekä ”muun”. Muovi on tässä kokoluokassa pääosin lasikuitua, metalli alumiinia ja ”muu” jääkin melkoiseksi arvoitukseksi. Todennäköistä on, että tässä luokassa on ”komposiittirakenteisia”, eli puurunkoisia, lasikuitupäällysteisiä veneitä. Tarkistuksen perusteella näitä puu-lasikuituveneitä on rekisterissä lisäksi myös puuveneissä ja muoviveneissä. Tästä rakenteesta on siis käytännössä mahdoton saada tarkkaa tietoa.

Veneiden rekisteröintimäärissä todellakin näkyy, kuinka alumiiniveneet ovat alkaneet yleistyä 2000-luvulla, ja suosio on melko tavalla jatkuvasti nousevaa. Jos veneet jakaa pituusluokkiin, suurin menestys on ollut 6-8 metristen kokoluokassa.

Jos venerekisterin tietoa yhdistellään sopivasti investointitietoihin, näkyy kuitenkin iso muutos. Vaikka kokonaisuutena muoviveneitä on valtava enemmistö, ja myös niihin liittyviä investointeja, tilastoissa näkyy että yksittäistä alumiinivenettä kohden tehtävien investointien lukumäärä ja niihin sijoitettava investointiraha on merkittävästi suurempi. Tämä näkyy sekä pyydysinvestoinneissa että veneisiin liittyvissä varusteinvestoinneissa.

Koska uusi alumiinivene ei koskaan ole käyttöönottovuonnaan tukikelpoinen, tämä suhde on luultavasti vielä suurempi alumiiniveneiden eduksi.

Veneinvestointi itsessään ei ole tukikelpoinen, eikä veneen elektroniikka tai uusi moottori. Alumiinivene on merkittävästi lujitemuovivenettä kalliimpi, joten yhdessä kaikkien investointien kanssa kalastajien investointi veneeseen ja kalustoon on todella merkittävä. Alumiiniveneeseen investoivat vaikuttavat siis tässä mielessä tähtäävän pitkään uraan ja suureen liikevaihtoon.

Alumiinivene ei ole ainoa vaihtoehto

Alumiinivene ei kuitenkaan ole todellakaan se ainoa oikea edes rekisteröijien mielestä. Suosituimmassakaan kokoluokassa alumiini (tai metalli yleensäkään) ei yllä puoleen rekisteröintien määrässä. Alle 8 metrisissä lasikuitu siis pitää pintansa, ja sitä suuremmissa veneissä vuosittaiset rekisteröintimäärät ovat todella pieniä, selkeää kuvaa ei pääse syntymään. Edelleen suurin osa myös uusista veneistä on muovia.

Rekisteri itsessään ei pysty kertomaan syytä tähän, valitettavasti ei edes viitteellisesti.

Oletukseni oli, että uusissa alumiiniveneissä suuri valintakriteeri olisi kantavuus suhteessa pituuteen tai konetehoon. Valitettavasti kantavuus ei käytännössä ole suhteessa rekisterissä olevaan vetoisuuteen (eli rekisteritonnit eli GT).

Selkeä vastaus tuli kuitenkin, kun tutkin veneiden rekisteriin merkittyjä pyydyksiä. Kalastajat tietävät, että ne eivät aivan täysin vastaa todellisuutta, mutta tyypillisesti Suomen rekisteriin merkitään pienaluksista kaksi pyydystä. Lähes kaikkien 6-8 metrin muoviveneiden ensisijainen pyydys on verkko. Ja yhtä selvästi saman kokoluokat metalliveneissä ensisijainen pyydys on rysä.

Päätelmä tästä on, että markkinoilta ei löydy sellaista muovivenettä, joka täyttäisi laajamittaisen rysäkalastuksen tarpeet, ainakaan merialueella. Tämä perustuu yhtä lailla myös ajatukseen siitä, että kalastaja ei välttämättä halua sijoittaa 15 000–25 000 ylimääräistä euroa veneeseen pelkän materiaalin vuoksi.

Tuntemieni kalastajien veneitä pohtiessa valintakriteerit eivät ole tavattoman monimutkaiset:
Veneen on oltava tilava ja kantava, eli mielellään todella leveä saaliin painon ja pyydysten viemän tilan vuoksi. Sen on kyettävä liukumaan kohtuullisen pienellä koneteholla, mutta kestettävä isokin moottori. Tämän vuoksi veneen pohjassa on erittäin loiva V-kulma. Jo tämä viimeksi mainittu karsii suurimman osan muoviveneistä pois. Näiden lisäksi veneisiin tarvitaan mitä mielikuvituksellisin valikoima kiinnityspisteitä nosto- ja vetokoneille, nostureille ja mille milloinkin. Rysäkalastuksessa myös laitakorkeuden toivotaan olevan matala pyydyksen käsittelyn helpottamiseksi.”

Tämän kokoluokan lasikuituveneet ovat lähes poikkeuksetta muottiin tehtäviä. Jotta tuotantokustannus olisi runkoa kohden järkevä, veneet suunnitellaan vapaa-ajan käyttöä tai kalastusopastoimintaa varten. Näissä vaatimukset ovat olennaisesti erilaisia; syvä V-runko parantaa ajettavuutta kovassa kelissä, mutta vaatii ison konetehon liukuun pääsemiseksi. Materiaali ei itsessään ole rajoittava, mutta vaatimukset ovat.

Muoviveneistä haastajiksi alumiinille voivat nousta erityisesti polyeteenilevyistä tai -putkista hitsatut veneet tai aiemmin mainitut puu-lasikuitu-komposiittiveneet, jotka voidaan valmistaa yksilöllisesti tilaajan tarpeita vastaaviksi. Muottiveneitä valmistavat eivät usein kykene hyötymään siitä, että ammattikäyttöön tehtävän veneen ei tarvitse täyttää CE-hyväksinnän kriteereitä.

Veneinvestoinnit lykkäävät vihreää siirtymää yhä kauemmaksi

Veneiden poistoiät ovat olleet liki 30 vuotta. Viime vuosina ELY- ja Elinvoimakeskus ovat kampanjoineet vanhojen veneiden poistamiseksi, mikä ehkä on laskenut tuota keskiarvoa. Se ei kuitenkaan kerro todellista käyttöikää. Käyttöikäkin on joka tapauksessa merkittävän pitkä. Uusimmille alumiiniveneille sitä on vaikea edes arvioida, mutta 30 vuotta voi olla mahdollista, ainakin useamman toimijan omistuksessa.

Veneen suunnittelu on kuitenkin aina rakennushetken vaatimusten mukaista. Ja veneen runkomuotoon vaikuttaa valittava konetyyppi ja mitoitusratkaisut kantavuuden ja halutun nopeuden suhteen. Kun veneinvestointi toteutuu, samalla tulee ratkaisu siitä, käytetäänkö perämoottoria vai sisämoottoria, ja mikä tehon määrä on löydyttävä. Veneen investointihetkellä siis ankkuroidaan tai paalutetaan nämä vaatimukset.

Kalatalouden hallinnolla sekä Suomessa että EU:ssa on into vihreään siirtymään tuomalla sähkötoimisuutta kalastusaluksiin. Tässä on mitä ilmeisintä ristiriitaa alan omien, eli yrittäjien tarpeiden ja valintojen kanssa. Sähkökäyttöä varten valinnat ovat vielä monin kerroin kalliimpi kuin fossiilisten polttoaineiden ratkaisut. Ja kun uudet alukset kestävät käytössä 30 vuotta, eivätkä ne ole suunniteltu huomioiden sähköistyksen vaatimuksia, on syytä toivottaa sähköistä laivastoa odottaville pitkää pinnaa.

Muutama Euroopassa tehty tai vireillä oleva sähköistyshanke perustuu vanhaan, uppoumarunkoiseen sisämoottoriveneeseen. Suomessa ei pienissä kokoluokissa ole näkyvissä sisämoottorirakenteita. Valitettavasti venerekisteri ei kuitenkaan kerro mitä polttoainetta (bensiini/diesel) tai mitä moottorityyppiä (sisä-, sisäperä-, perämoottori) vene käyttää.

Rannikkokalastuksen moottoriratkaisut ovat käytännössä samoja, joita huvialukset käyttävät. Useimmilla moottorivalmistajilla ei ole erillisiä ammattilaismoottoreita. Jos huvivenekäyttöön tulee sopivia sähkömoottori-, akku- ja latausratkaisuja, on todennäköistä, että ne ennen pitkää tulevat myös ammattikäyttöön.

Ilman merkittävää tukea veneiden hankintaan ei ole oletettavissa, että investointeja tehdään sähkötoimisiin aluksiin, tai edes runkoihin, joissa sähköistäminen olisi myöhemmin mahdollista. Tämä taas edellyttäisi isoa muutosta EU:n yhteiseen kalastuspolitiikkaan, joka kategorisesti kieltää uusien alusten investointien tukemisen. Kansallisesti liikkumavaraa voisi löytyä kuitenkin arvonlisäverolaista. Nykyisin yli 10 metristen työveneiden valmistus, myynti ja varustelu ovat täysin vapautettuja arvonlisäverosta (ALV-laki 58§). Ymmärtääkseni EU:n arvonlisäverolakidirektiivi (148 artikla) mahdollistaisi sen, että tuo 10 metrin vaatimus voitaisiin poistaa kokonaan tai luoda verottomuudesta houkutin puhtaampiin, vaihtoehtoisen polttoaineen aluksiin. Sama direktiivi mahdollistaa myös tuollaisen veneen kalastusvälineiden verovapauden.
Tämän hetken lainsäädäntö ja rahoitusmahdollisuudet ovat melko rajattuja. Veneen rakentamiseen ei voi saada tukea, mutta kalastuksen innovaatiorahoitusta tai kalaleaderien paikallisen kehittämisen rahoitusta on mahdollista käyttää aluksen suunnitteluun tai vaikkapa muotin rakentamiseen, jos muoviveneiden tekijöistä joku moisesta innostuu. Aiemmin toteutetut kalastusalusten tyyppivenehankkeet eivät kuitenkaan ole tällaiseen erityisen rohkaisevia.

Korkeat pyydystuet eivät nostaneetkaan hintoja

Investointituet kalastukseen kannattaa käsitellä myös ilman kytkyä veneisiin. Tällä kaudella houkuttavin kalastuksen tuki näyttää olleen pyydystuki. Erityisesti merialueelle suunnattu 80% tukitaso hylkeenkestäviin pyydyksiin ja hylkeenkarkottimiin yllätti rohkeimmatkin toiveet. Investointitaso oli hyvä jo edellisen EMKR-kauden 50% tasolla, ja korotus nosti vielä investointiastetta. Edellisellä ja tällä ohjelmakaudella pyydysinvestointeja on tehty reilusti yli 7 miljoonalla eurolla, ja tässä luvussa näkyvät vain tuetut investoinnit. Luku sisältää myös sisävesien investoinnit.

Alkukaudesta pessimistit ennustivat, että tämä saa aikaan niin suuren kysynnän – ja ahneuden – että pyydysten hinnat karkaavat pilviin. Kävi kuitenkin aivan toisin. Pyydysten hinnoissa on kyllä ollut nousua, mutta suurin muutos on tapahtunut pyydysten tuotannossa ja kehittämisessä. Alalle syntyi muutamia uusia pyydysvalmistajia, jotka nopeasti pystyivät reagoimaan kysyntään nostamalla tuotantokapasiteettia teolliseen mittakaavaan. Tämä, ja sikäli myös kilpailutilanne, on pitänyt pyydysten yksikköhinnat varsin maltillisena, ja mahdollistanut samaan aikaan myös pyydysten kehittämisen.

Uusia suomalaisia pyydyksiä on toimitettu jo testiin melko useisiin maihin, aivan maailman toiselle puolelle asti. Olisi varmasti syytä alkaa pohtia voisiko tämä ulkomaankauppa kasvattaa tuotantoa Suomessa niin paljon, että sillä olisi vaikutusta koko toimialaan.

Investointihalukkuus näkyy koko kalastusjärjestelmässä

Pyydystukien korkea taso on varmasti ollut osasyy siihen, että tällä vuosikymmenellä nuoret kalastajat, eli sellaiset, jotka arvioivat voivansa jatkaa vielä parikymmentä vuotta, ovat investoineet voimakkaasti paitsi pyydyksiin, myös koko kalastusjärjestelmään, jota laajamittainen rysä- tai katiskapyynti edellyttää.

Satojen katiskojen tai kymmenien rysien pyyntiin virittäminen, kokeminen ja nosto edellyttävät aivan uutta tehokkuutta toimintaan. Nimitän tätä kalastusjärjestelmäksi. Se kattaa paitsi pyydysten käsittelyn, myös saaliin käsittelyn ainakin aluksella.

Yhdessä nämä tehtävät työllistävät useita yrittäjiä. Suurin osa erilaisista pyydysten nosto- ja kokujärjestelmistä ovat kotimaista valmistetta. Näitä kalastusjärjestelmiä olisi syytä päästä esittelemään myös maailmanlaajuisesti.

Pyydysten käsittelylaitteet ovat olleet tukikelpoisia, ja ne näkyvät investointitukien listauksissa. Näiltä osin on vielä tehostamista siinä, miten näitä laitteita kehitetään. Sangen usein lähtökohtana on yksittäisen kalastajan ja laitetoimittajan/-valmistajan välinen yhteistyö. Jostain syystä ammattikehittäjät eivät ole innostuneet tai onnistuneet tuottamaan näistä innovaatioista hankkeita. Ymmärrettävästi varsinkin alan ammattilaiset saattavat pitää sitä kuitenkin etuna.

Mika Halttu