Hanke Kehittämishanke - 13644 5e kylät- vähähiiliset yhteisöt Maaseudun Sivistysliitto ry 01.05.2016 - 31.10.2018 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Vähähiilisen yhteiskunnan rakentaminen lähtee liikkeelle yhteisöjen toiminnasta. Yhdyskuntien energian tuotantoon, kierrätykseen, liikkumiseen ja kuluttamiseen liittyy haasteita, joihin vastaamiseen tarvitaan eritoten paikallisten yhteisöjen ponnisteluja. Hankkeen tavoitteena on innostaa ja aktivoida maaseudun asukkaita ja yhteisöjä mukaan vähähiilisyyttä edistävien toimien toteuttamiseen. Hankkeen toimien avulla lisätään alueen yhteisöjen tietoisuutta siitä, millaisia konkreettisia toimia kylätasolla voi tehdä vähähiilisyyden edistämiseksi. Tietotaidon ja osaamisen karttuessa myös toimien toteuttaminen kylillä käynnistyy. Hankkeen toiminta jää elämään kylillä konkreettisesti toteutettavien toimien kautta. Kylille suunnatulla tiedotus ja aktivointityöllä sekä konkreettisella työpajatoiminnalla tähdätään siihen, että kylissä ja kylätoimijoiden keskuudessa ympäristöasiat nostetaan uudella tavalla osaksi toimintaa. Hankkeen toimenpiteet ovat luonteeltaan neuvonta-, innostamis-, tiedotus-, koulutus- ja aktivointitoimenpiteitä. Hankkeen aikana järjestään kaikille kiinnostuneille kylille ja muille maaseudun toimijoille tarkoitettuja seminaareja, opintomatkoja, lyhytkoulutuksia, esittely- ja neuvontatilaisuuksia sekä työpajoja erilaisista hankkeen teemoihin liittyvistä aiheista. Hankkeen aikana järjestetään vähintään kaksi seminaaria, 10 tiedotus- ja aktivointitilaisuutta, 6 ¿ 8 työpajaa tai koulutusta sekä vähintään kaksi opintomatkaa alueen ulkopuolelle. Kaikkiin näihin tavoitellaan yhteensä yli 400 osallistujaa. Hankkeen toteutusaika on 1.1.2016 - 31.12.2017 ja sen vastuullinen toteuttaja on Maaseudun Sivistysliitto ry. Hanke liittyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan ja sen toteuttamiseen haetaan EU:n maaseuturahaston osarahoitusta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 13644 Aloituspäivämäärä 01.05.2016 Loppumispäivämäärä 31.10.2018 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Aurinkoenergia Biotalous ympäristö Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Pohjois-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Oulujärvi LEADER ry Toteutuskunta KAJAANI Kokonaisrahoitus 124 951,00 € Yksityinen rahoitus 6 247,55 € Julkinen rahoitus 118 703,45 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 118 703,45 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 49 855,44 € Valtio: 45 107,32 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 23 740,69 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 95,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 95,00 % Jaa: