Hanke Kehittämishanke - 16393 BIKA, Biokaasuliiketoiminta ja -verkostot Keski-Suomessa -hanke Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy 01.03.2016 - 30.11.2018 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen (BiKa) -hankkeen tavoitteena on luoda toimintamalli ja liiketoimintakonsepti, joka mahdollistaa biokaasun jakeluasemien syntymisen maaseutualueille. Liiketoimintakonseptin lähtökohtana on luoda biokaasulaitteistoinvestointien pohjaksi riittävän mielenkiintoinen ja turvallinen toimintaympäristö, jotta hankkeen tuloksena syntyvät yritysryhmittymät sitoutuvat investointeihin tähtääviin jatkohankkeisiin. Hankkeen kohderyhmän muodostavat kehittyvien maatalousalueiden maatilayrittäjät, koneurakoitsijat sekä logistiikkayritykset. Lisäksi kohderyhmään voi kuulua alueellisia jäteyhtiöitä sekä muita biohajoavaa jätettä käsitteleviä tai hyödyntäviä yhteisöjä sekä biokaasun käyttöön liittyvästä liiketoiminnasta kiinnostuneita yksityishenkilöitä. Hanke luo kohderyhmälle alueellista kilpailuetua tehostamalla resurssien käyttöä; esimerkkeinä suojavyöhykkeiden biomassan ja biohajoavan jätteen käyttö syötteenä tai logististen kustannusten pienentäminen mahdollistamalla oman, hinnaltaan kilpailukykyisen biokaasun käytön liikennepolttoaineena. BiKa-hankkeessa tunnistetaan 4 - 6 kohdealuetta Keski-Suomesta, jotka alueellisen, uudentyppisen verkostoitumisen avulla saavuttavat riittävän käyttöasteen biokaasuliiketoiminnan tuotteille kannattavan liiketoiminnan mahdollistamiseksi. Alueellisissa työpajoissa kehitetään sekä liiketoimintamalliin että teknologisiin vaihtoehtoihin liittyviä paikallisia ratkaisuvaihtoehtoja. Hankkeen tuloksia mitataan kohdealueiden kiinnostuneiden toimijoiden kokonaismäärällä sekä jatkotoimenpiteisiin sitoutuvien määrällä. Uudentyyppisestä liiketoimintamallista sekä muista hankkeen aikana syntyneistä tuloksista ja hyvistä käytänteistä raportoidaan sekä hankkeen loppuraportissa että aihealueen julkaisuissa artikkeleina. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 16393 Aloituspäivämäärä 01.03.2016 Loppumispäivämäärä 30.11.2018 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.6 Biomassan tuotanto- ja jakeluketjut Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Biotalous bioenergia Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Keski-Suomen elinvoimakeskus Toteutuskunta SAARIJÄRVI Kokonaisrahoitus 299 944,56 € Julkinen rahoitus 299 944,56 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 269 950,10 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 125 976,71 € Valtio: 143 973,39 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 29 994,46 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Jaa: