Hanke
Kehittämishanke - 363470

Digitaitoinen Kesälahti

Pro Kesälahti ry

23.11.2025 - 30.06.2027

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Digitaitoinen Kesälahti -hankkeen tavoitteena on auttaa Kesälahden alueen yhdistyksiä ja asukkaita pärjäämään paremmin digitaalisessa arjessa. Hankkeessa halutaan lisätä yhdistysten toimijoiden ja asukkaiden digitaitoja ja parantaa turvallisuutta, kun käytetään erilaisia verkkopalveluja. Yhä useampi palvelu, viranomaisasiointi ja viestintäkanava on siirtynyt verkkoon. Monella ei kuitenkaan ole riittäviä taitoja, sopivia laitteita tai ketään, jolta kysyä neuvoa. Tällöin syntyy digiköyhyyttä, jolloin ihminen tai yhdistys ei selviä digitaalisessa arjessa ilman muiden apua. Se lisää syrjäytymisen riskiä ja heikentää mahdollisuuksia hoitaa omia asioita tai tehdä tehokasta ja lainmukaista yhdistystoimintaa. Hankkeessa toteutetaan yhdistyksille suunnattu neuvonta, johon kuuluvat yhdistyksen nykytilanteen kartoitus, koulutuksia ja tuki uusien käytäntöjen käyttöönottoon. Kansalaisille tarjotaan matalan kynnyksen digitukea: avoimia vastaanottoaikoja ilman ajanvarausta, ajanvarauksella toteutettavaa henkilökohtaista neuvontaa sekä yleisöluentoja arjen digiasioista. Osana tätä kokonaisuutta käynnistetään Sovintolan digikahvila, joka yhdistää digituen ja sosiaalisen kohtaamisen. Hankkeessa tehdään myös verkkoon selkeitä ohjeita ja lyhyitä opastusvideoita. Niiden avulla opittuja asioita voi kerrata myöhemmin ja ne palvelevat käyttäjiä myös hankkeen päättymisen jälkeen. Samalla rakennetaan Kesälahdelle pysyvä Digikummit-toimintamalli, jossa hankkeen aikana koulutetut vapaaehtoiset auttavat jatkossa muita digiasioissa.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

363470

Aloituspäivämäärä

23.11.2025

Loppumispäivämäärä

30.06.2027

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Koordinointi- ja aktivointihankkeet

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt