Hanke Valmisteluraha - 318480 Elinvoimaa ja turvallisuutta Keminmaan kylille valmistelurahahanke Keminmaan kunta 19.12.2024 - 30.04.2025 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Keminmaa jakautuu Kemijoen molemmin puolin sijaitseviin kyliin, joista jokaisella on oma tunnelmansa. Keminmaassa toimii aktiivisesti kahdeksan kylä- ja omakotiyhdistystä. Keminmaahan on vuoden 2023 alussa perustettu kylien neuvosto, joka on kylä- ja omakotiyhdistysten yhteistyöelin. Tällä valmistelurahahankkeella on tarkoitus selvittää Keminmaan kylien haasteita ja keskeisiä kehittämistarpeita niiden kylien osalta, jotka osoittavat aktiivisuutta asiaa kohtaan. Selvityksen pohjalta tuotetaan, tahtotilan kantaessa, Älykäs kylä -hankesuunnitelma. Älykäs kylä -hankesuunnitelman tarve, yhdistysten sitoutuminen sekä hankesisältö aikatauluineen selviää valmistelurahahankkeessa tehtävän kartoituksen myötä. Valmistelurahahankkeen pääasiallisena kohderyhmänä ja hyödynsaajina ovat Keminmaan kylien vakituiset- ja vapaa-ajan asukkaat sekä kunta. Hankehakijana toimii Keminmaan kunta. Valmistelurahahanke toteutetaan vuonna 2025, huhtikuun loppuun mennessä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 318480 Aloituspäivämäärä 19.12.2024 Loppumispäivämäärä 30.04.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Valmisteluraha Alatoimenpide Älykkäät kylät yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Älykäs kylä -valmisteluraha, 5 000 € Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Ikääntyvä väestö Kylä Nuoret Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Älykäs sopeutuminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Maaseututyyppi Kaupungin kehysalue Elinvoimakeskus Lapin elinvoimakeskus Leader-ryhmä Peräpohjolan Leader ry Toteutuskunta KEMINMAA Kokonaisrahoitus 5 000,00 € Julkinen rahoitus 5 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 5 000,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 2 150,00 € Valtio: 1 850,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 1 000,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Jaa: