Hanke Kehittämishanke - 10362 Espoon ja Kirkkonummen saaristo tunnetuksi Enter Espoo Oy 05.08.2015 - 31.07.2017 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Esiselvitys ja toimintasuunnitelman laatiminen Espoon ja Kirkkonummen saariston ja rannikkoalueiden kehittämiseksi. Espoon ja Kirkkonummen merellisen saariston palveluiden aktivointi, kehittäminen ja tarjonnan monipuolistaminen on jäänyt alueella muiden toimialojen kehittämisen varjoon. Alueen asukkaat ja alueella vierailevat tarvitsevat uusia palveluita ja yritykset apua liiketoimintansa aktivointiin. Erityisesti uusien saaristokohteiden tunnistaminen, kartoittaminen ja niiden löytäminen Espoon ja Kirkkonummen rannikkoalueelta, aktivointi ja tuotteistaminen sekä saattaminen yleiseen tietoisuuteen on jäänyt tekemättä. Kohteita on, mutta palveluiden kehittämiseen yrittäjille ei ole apua tai mahdollistajaa eikä yrityksillä ole tietoa, kenelle ja mille muuttuville markkinoille palveluita voi tuottaa. Rannikkoalueen mahdollisuudet on ensin selvitettävä ja selvityksen pohjalta on laadittava kattava, pitkäjänteinen suunnitelma alueen kehittämiseksi. Mahdollisen rahoituksen etsiminen (EMO, ESKO sekä sijoittajat) on ollut hankalaa eikä markkinoinnin ja myynnin käynnistämiseen uusissa kanavissa (esim. digitaaliset ratkaisut, 3D -mainonta) ole osaamista eikä verkostoja. Olemassa olevien verkostojen aktivointi (esim. HelsinkiFishingGuide -yritysryhmä) ja uusien avausten tarjoaminen yrityksille (esim. proto -pajat) avaisivat mahdollisuuksia uudelle yhteistyölle. Espoon ja Kirkkonummen rannikkoalueella on myös useita yrityksiä matkailun toimialalla joiden kehityksen esteenä on infraan kohdentuvien pääomien puute. Matkailu ja palveluliiketoiminta ovat myös työvaltaisia aloja, joissa erityisesti nuorilla ja maahanmuuttajilla olisi mahdollisuuksia työllistyä ja tasata esim. kausivaihteluiden aiheuttamia ongelmia yrityksissä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 10362 Aloituspäivämäärä 05.08.2015 Loppumispäivämäärä 31.07.2017 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Alueiden välinen Asiasanat matkailu Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Sisä-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Toteutuskunta ESPOO Kokonaisrahoitus 99 000,00 € Yksityinen rahoitus 10 008,90 € Julkinen rahoitus 88 991,10 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 88 991,10 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 37 376,26 € Valtio: 33 816,62 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 17 798,22 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 89,89 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 89,89 % Jaa: