Hanke Kehittämishanke - 25329 Esteetön elinkaarikylä MANNA ry 01.05.2016 - 31.12.2017 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on käynnistää vanhan Uudenkylän kehittäminen elinkaarikyläteeman pohjalta. Alueen kehittämiseksi alueesta laaditaan konseptisuunnitelma yhteistyössä alueen asukkaiden, yrittäjien, kansalaisjärjestöjen, valikoitujen asiantuntijoiden ja Lahden kaupungin edustajien kanssa. Alueen suunnittelun lähtökohdaksi otetaan elinkaariajattelu, esteettömyys, luonnonmukaisuus ja yhteisöllisyys. Alueen kehittämissuunnitelmassa tullaan ottamaan huomioon alueella toteutetut kehittämistoimenpiteet, joista voidaan mainita mm. Sammalsillan luontokohteen kunnostushankkeet. Osana suunnitteluprosessia kartoitetaan myös mahdolliset yhteistyökumppanit, jotka ovat valmiita toteuttamaan alueen konseptisuunnitelmaa sekä kehittämään alueen palvelurakennetta. Hankkeen aikana syntyvää konseptisuunnitelman on tarkoitus toimia myös alueella tehtävän maankäytön jatkosuunnittelun ja kaavoituksen pohjana sekä alueen muussa kehittämistoiminnassa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 25329 Aloituspäivämäärä 01.05.2016 Loppumispäivämäärä 31.12.2017 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kylätoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Etpähä ry Toteutuskunta NASTOLA Kokonaisrahoitus 60 445,00 € Yksityinen rahoitus 12 089,00 € Julkinen rahoitus 48 356,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 48 356,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 20 309,52 € Valtio: 18 375,28 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 9 671,20 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Jaa: