Hanke Kehittämishanke - 384128 Find Your Vibe Uuraisten 4H-yhdistys r.y. 17.04.2026 - 31.08.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Find Your Vibe -hankkeen tavoitteena on kehittää Uuraisille lapsille ja nuorille uusi ilmaisutaitoon ja draamakasvatukseen perustuva harrastuspolku, joka tukee hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hankkeen toteuttajana toimii Uuraisten 4H-yhdistys ry. Hankkeessa toteutetaan monipuolinen toimintakokonaisuus, joka koostuu viikoittaisista kerhoista, nuorten ryhmätoiminnasta, kesäleireistä sekä esitystoiminnasta. Toiminnassa hyödynnetään draamakasvatuksen ja osallistavan taiteen menetelmiä, joiden avulla lapset ja nuoret kehittävät itseilmaisuaan, tunnetaitojaan ja vuorovaikutustaitojaan. Nuorten ryhmä tuottaa näytelmäesityksiä, jotka suunnitellaan ja toteutetaan nuorten omista lähtökohdista. Nuoret osallistuvat toimintaan eri rooleissa, kuten esiintyjinä, käsikirjoittajina, lavastajina ja teknisen toteutuksen parissa. Toiminta kehittää luovuutta, vastuunkantoa ja yhteistyötaitoja. Hankkeessa järjestetään kaksi kesäleiriä, toteutetaan vierailuja kulttuurikohteisiin sekä osallistutaan paikallisiin tapahtumiin, kuten Valon Kylä -tapahtumaan. Lisäksi nuoria koulutetaan apuohjaajiksi, mikä tukee toiminnan jatkuvuutta sekä vahvistaa työelämävalmiuksia ja yrittäjyysosaamista. Hankkeen tuloksena syntyy pysyvä toimintamalli, joka jää osaksi yhdistyksen toimintaa. Toimintamallista tuotetaan kirjallinen ja videomuotoinen opas, jonka avulla toimintaa voidaan levittää myös muihin kuntiin ja ympäristöihin. Hankkeen hyödynsaajia ovat Uuraisten lapset ja nuoret sekä välillisesti heidän perheensä ja koko kunnan väestö. Hanke lisää harrastusmahdollisuuksia, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja tukee alueen hyvinvointia ja elinvoimaisuutta. Hanke toteutetaan ajalla 1.8.2026–31.8.2027 Uuraisten alueella. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 384128 Aloituspäivämäärä 17.04.2026 Loppumispäivämäärä 31.08.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue/Erityistavoite SO8 Asiasanat Kulttuuri, kulttuuriperintö Lapset Nuoret Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Elinvoimakeskus Keski-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä JyväsRiihi ry Toteutuskunta UURAINEN Kokonaisrahoitus 59 944,58 € Yksityinen rahoitus 8 991,69 € Julkinen rahoitus 50 952,89 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 50 952,89 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 21 909,74 € Valtio: 18 852,57 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 10 190,58 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 85,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 85,00 % Hankkeesta muualla Nettisivut: www.uurainen.4h.fi Instagram: uuraisten4h Facebook: Uuraisten 4H-yhdistys Hankkeelle luodaan oma tiktok tili. Jaa: