Hanke Investointihanke - 347489 Hanhijärven kylätalon salaoja ja ulkoporras -remontti Hanhijärven ja lähikylien kylätoimikunta ry 27.06.2025 - 02.04.2026 Päättynyt Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeena on Hanhijärven ja lähikylien kyläyhdistyksen ylläpitämän Hanhijärven kylätalon salaojien sekä pääoven portaikon uusiminen. Hanke toteutetaan sekä kyläyhdistysten vapaaehtoisten että osin kilpailutettuina ostopalveluina. Hankkeen tavoitteena on kylätalon ylläpito sekä käytettävyyden lisääminen. Uusi ulkoportaikko on ollut toiveissa jo pitkään. Portaikon uusiminen ja salaojat lisäävät sekä käyttöikää että turvallisuutta. Uuteen portaikkoon tulee kokonaan uusi kaide sekä siirrettävät inva-luiskat sekä lämmitys, jotka lisäävät kylätalon saavutettavuutta ja turvallisuutta. Porrasremontti vaatii vanhan jo käyttöikänsä päässä olevan portaikon poiston kaivinkoneella. Samalla tehdään pohjat uudelle portaikolle, jotka valetaan paikalleen sekä päivitetään kylätalon salaoja ja sadevesijärjestelmää tarvittavilta osin. Samalla asennetaan patolevyt tarvittavilta osin. Ulkoremonttien vuoksi kylätalo joudutaan pitämään kiinni kahden viikon ajan. Hankkeen hyödynsaajat ovat Hanhijärven ja lähikylien kyläyhdistyksen jäsenet, kyläläiset sekä kylätalon vuokraajat ja muut käyttäjät esimerkiksi kylän muut yhdistykset. Hankkeesta hyötyvät etenkin vammansa tai korkean ikänsä vuoksi huonosti liikkuvat tai pyörätuolia/ rollaattoria käyttävät, jotka eivät ole aiemmin päässeet kylätalolle. Toteutusaika on kesä 2025. Yhteenveto hankkeesta Hankkeen kohteena oli Hanhijärven kylätalon pääoven portaikon, salaojien, sadevesijärjestelmien ja portaikon valaisun uusiminen. Työn tavoitteena oli lisätä sekä talon käyttöikää, että turvallisuutta. Uusituissa portaikoissa on kokonaan uusi kaide, matalampi porraskorkeus sekä siirret... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 347489 Aloituspäivämäärä 27.06.2025 Loppumispäivämäärä 02.04.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Pienhankkeena toteutettava investointi Toimenpiteen tyyppi Pienhankkeet Toimenpiteen tarkenne Pienhankkeena toteutettava investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Esteettömyys Kulttuuriperintö Kylä Tasa-arvo, yhdenvertaisuus Turvallisuus Vapaa-ajan asukkaat Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Hankkeen kohteena oli Hanhijärven kylätalon pääoven portaikon, salaojien, sadevesijärjestelmien ja portaikon valaisun uusiminen. Työn tavoitteena oli lisätä sekä talon käyttöikää, että turvallisuutta. Uusituissa portaikoissa on kokonaan uusi kaide, matalampi porraskorkeus sekä siirrettävät invaluiskat. Vanhojen portaiden poisto vaati kaivinkoneen käyttöä, joten samalla kaivamisella päivitettiin kylätalon salaojat, patolevyt sekä sadevesijärjestelmät. Ulkoremontin aikana kylätalo oli yleiseltä käytöltä suljettu, joten samalla toteutettiin pitkään haaveiltu salin seinien ja katon maalaus sekä uusien, himmentimellä toimivien valaisimien asennus. Sähkötöitä toteutettiin myös ulkona: portaikkoon asennettiin uusi ulkovalo sekä portaisiin lämmitys talviturvallisuuden lisäämiseksi. Portaikkoon tehtiin lisäksi valmiudet invahissille. Hanke toteutettiin kesäkuussa 2025 ja rahoitettiin kyläyhdistyksen omarahoituksen, Leader LÄnsi-Saimaan hankerahan sekä talkooväen työvoiman turvin. Toteutus Hankkeen toteutus käynnistyi suunnittelutyöllä keväällä 2025. Suunnittelun aikana päätettiin ajoittaa samaan aikaan sekä kylätalon ulkoremontti, että salin maalaus. Suunnittelu käynnistyi ulkoportaikon uusimistarpeesta, sillä vanhat portaat olivat tulleet käyttöikänsä päähän. Lisäksi ne olivat vaarallisen jyrkät ja etenkin talvella usein kovin liukkaat. Portaikkoremonttia oli haaveiltu jo pitkään. Vanhojen portaiden poisto vaati kaivinkoneen, joten samalla päätettiin kaivaa kylätalon salaojat, korjata sadevesijärjestelmä ja patolevyt tarvittavilta osin. Samalla tehtiin pohjat uudelle portaikolle, jotka valettiin paikalleen muottien avulla. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä portaikosta vieläkin pidempi ja porrasaskelmista matalammat, mutta käytännössä rakennelmasta olisi tullut liian pitkä. Työn aikana jouduttiin tekemään kompromisseja porrasaskelman syvyyden ja korkeuden suhteen. Tämä kuitenkin synnytti idean tehdä portaikon rautoihin jo varaukset mahdollisen invahissin asentamiselle. Valujen yhteydessä portaisiin toteutettiin lämmitys talviylläpitoa varten. Sähkötyönä asennettiin myös uusi ulkovalo vanhan tilalle. Työn toteuttamiseen osallistui loppukeväästä kilpailutettu toimittaja ja koko talkooväkeä. Talkoolaisia oli mukana niin portaiden muottivalujen teossa, kuin lapiohommissa ja sadevesiputkien syöttämisessä. Työ toteutettiin suunnitellussa aikataulussa. Tulokset Lopputuloksena kylätalolla on sekä käytännöllisemmät, että turvallisemmat ulkoportaat, jotka eivät talvella jäädy. Invaluiska mahdollistaa myös liikuntarajoitteisten helpomman pääsyn talolle. Lisäksi salaojaremontin aikana pystyttiin tarkistamaan kylätalon kivijalan kunto ja luomaan talolle lisää käyttövuosia salaoja- ja sadevesijärjestelmien remontilla. Samalla piha saatiin siistiin kuntoon uudella murskeella. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Kylätalon saavutettavuus on parantunut uusien portaiden myötä ja kylätalo saanut lisää käyttövuosia. Jatkosuunnitelmat liittyvät yhä kylätalon saavutettavuuden parantamiseen: yksi idea olisi toteuttaa kylätalon takaseinustalle uusi sisäänkäynti, johon saisi helpommin toteutettua pitkän rampin liikuntarajoitteisille. Muita välttämättömiä kunnossapitotarpeita kylätalolla ei toistaiseksi ole. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Maaseututyyppi Kaupungin kehysalue Elinvoimakeskus Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Leader Länsi-Saimaa ry Toteutuskunta LAPPEENRANTA Kokonaisrahoitus 7 673,00 € Yksityinen rahoitus 3 069,20 € Julkinen rahoitus 4 603,80 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 4 603,80 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 1 979,63 € Valtio: 1 703,41 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 920,76 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 60,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 60,00 % Hankkeesta muualla https://xn--hanhijrvi-02a.fi/index.html Jaa: