Hanke Kehittämishanke - 279294 Honkalanrannan luonnonsuojelualueen valokuvaus ja linnustolaskenta Honkalanrannan tuki ry 30.03.2024 - 31.12.2025 Päättynyt Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoite on dokumentoida Honkalanrannan luonnonsuojelualueen tila kymmenen vuotta alueen perustamisen jälkeen. Suojelupäätös on tähdännyt perinnemaiseman palauttamiseen ja alueen perustamisen toinen keskeinen syy on ollut linnuston suojelu ja tarkkailu lintutornista käsin. Valokuvaaminen Honkalanrannan alueella käy paljon valokuvaajia, pääasiassa lintutornissa kuvaamassa vesilintuja ja ruovikon ja pensaikon lintulajeja. Honkalanrannan aluetta ja toimintaa valokuvataan harrastelijavoimin myös sosiaaliseen mediaan; Honkalanrannalla on oma sivustonsa ja kaksi aiheeseen liittyvää Facbook-ryhmää, Honkalanrannan luonnonsuojelualue ja Honkalanrannan lampaat. Kun luonnonsuojelualueen perustamisesta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta kesällä 2025, on tarkoitus dokumentoida alueen perinnemaiseman tila. Samalla on tarkoitus tehdä aluetta tunnetuksi ja tavoittaa uutta yleisöä paremmalla kuvamateriaalilla ja erityisesti dronekuvausta käyttäen, mikä soveltuu erityisen hyvin linnustonsuojelualueen kuvaamiseen ‘linnun silmin’. Linnustolaskenta Honkalanrannan lintutornia on käytetty useana keväänä lintuhavaintojen ‘Tornien taistossa’. 6.5.2023 pidetyssä kisassa Honkalanranta sijoittui sijalle 125, kun mukana oli 315 tornia. Lintulajeja havaittiin 71, kun tornien kärkikahdeksikko ylsi sataan tai yli. Honkalanrannan menestys eri vuosina kertoo siitä, että torni on lintujen tarkkailupaikkana hieman keskimääräräistä parempi. Lähellä asutusta torni on myös helposti monien saavutettavissa. Lintujen lajiluku satunnaisena kevätmuuton päivänä antaa hyviä viitteitä alueen linnuston tilasta, mutta tarkempaa tietoa alueella pesivistä ja esiintyvistä lintulajeista saadaan linnustolaskennalla. Linnustolaskenta muodostaa tarkan tietopohjan alueen linnuston kehityksen seurannalle. Yhteenveto hankkeesta Hankkeessa toteutettiin Honkalanrannan luonnonsuojelualueen pesimälinnuston selvitys 2024-25 sekä alueen dokumentointi valokuvaamalla. Pesimälinnuston selvitys toteutettiin kahdeksana kiertolaskentana, näistä kuusi vuonna 2024 ja kaksi vuonna 2025. Lisäksi selvitys vertaa tul... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 279294 Aloituspäivämäärä 30.03.2024 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Tiedonvälityshankkeet Toimenpiteen tarkenne Ympäristö- ja ilmastoselvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO0 Asiasanat Lammas, vuohi Luonnon monimuotoisuus Maisema Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Hankkeessa toteutettiin Honkalanrannan luonnonsuojelualueen pesimälinnuston selvitys 2024-25 sekä alueen dokumentointi valokuvaamalla. Pesimälinnuston selvitys toteutettiin kahdeksana kiertolaskentana, näistä kuusi vuonna 2024 ja kaksi vuonna 2025. Lisäksi selvitys vertaa tuloksia aikaisempaan, vuonna 2017 tehtyyn laskentaan. Tuloksista voi todeta, että alueella tai sen välittömässä läheisyydessä pesi 48 eri lintulajia, joista viittä ei tavattu 2017 ja vastaavasti vuonna 2017 tavatuista lajeista viittä ei enää esiintynyt. Selvityksessä tuotiin esille, että kantojen vaihtelu voi kuitenkin riippua eri vuosien poikkeavista sääoloista. Selvitys antaa hyvän pohjan lintukantojen seurannalle jatkossa. Valokuvaushanke tuotti satoja valokuvia, jotka on jaoteltu maisemakuviin, kasveihin, lintuihin, lampaisiin ja talkootyökuviin. Lisäksi hankkeessa tehtiin dronekuvausta. Kuvia on otettu kattavasti eri vuodenaikoina ja ne kertovat monipuolisesti alueen maiseman tilasta, kasveista ja eläimistä. Toteutus Linnustoselvitys perustui toistettuihin kiertolaskentoihin ja valokuvaus oli sekä käsivaraista valokuvausta että dronekuvausta. Sekä laskentaa että kuvausta tehtiin hankkeen molempina vuosina. Tulokset Linnustolaskenta vahvisti käsitystä Honkalanrannan soveltuvuudesta hyvin monenlaisten lintujen pesimäpaikaksi. Lajistossa on pientä vaihtuvuutta vuoden 2017 laskentaan verrattuna, mikä voi kuitenkin selittyä eri vuosien sääolosuhteilla. Eri lajien määrä on pysynyt samana (48), mutta parien määrä on ehkä keskimäärin hieman pienentynyt. Lajeista kahdeksan oli silmälläpidettäviä, kaksi vaarantunutta (naurulokki ja pajusirkku) ja kaksi erittäin uhanlaista (viherpeippo ja nokikana). Lisäksi eurooppalaisen direktiivin suojelemia lajeja oli kolme (harmaapäätikka, palokärki ja kaulushaikara). Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Lintukantojen kehitystä seurataan tulevaisuudessa vastaavilla laskennoilla. Silmälläpidettävien, vaarantuneiden ja erittäin uhanalaisten lintujen osalta pyritään selvittämään voidaanko niiden menestymisen edellytyksiä alueella parantaa esimerkiksi maisemanhoidollisin toimin. Nykyiseen pesivään lajistoon vaikuttaa suuri määrä linnunpönttöjä ja todennäköisesti myös lintujen ruokinta. Lintujen lajimäärää pyritään myös kasvattamaan, vaikka esimerkiksi räystäspääskyjä varten asennetulla tekopesällä ei ole toistaiseksi ollut vaikutusta. Maiseman muutoksia seurataan valokuviin verraten. Alueelle on ollut tyypillistä viereisen järven pinnan korkeusvaihtelut, joihin saattaa tulla muutos laskujokeen rakennetun pohjapadon seurauksena. Tällä voi olla vaikutusta luonnonsuojelualueen rantaluhdan ja alavien laidunalueiden kasvillisuuteen. Oleellisia muutoksia pyritään jatkossakin dokumentoimaan valokuvaamalla. Hankkeessa otettuja valokuvia alueen maisemista, kasveista ja eläimistä käytetään alueen tunnetuksi tekemiseen mm. sosiaalisessa mediassa. Mainonnalla varmistetaan pienkeräysten onnistuminen, jolla taataan jatkossakin mahdollisuus järjestää alueella talkoita ja huolehtia laiduntamiseen, lintujen tarkkailuun ja retkeilyyn tarvittavien rakenteiden kunnossapidosta. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Maaseututyyppi Ulompi kaupunkialue Elinvoimakeskus Sisä-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Linnaseutu ry Toteutuskunta HÄMEENLINNA Kokonaisrahoitus 4 600,00 € Yksityinen rahoitus 920,00 € Julkinen rahoitus 3 680,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 3 680,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 1 582,40 € Valtio: 1 361,60 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 736,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Jaa: