Hanke Investointihanke - 373184 Ilmastoviisas lämmitys Toivolaan Laukaan Demarit ry 05.02.2026 - 31.12.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeella parannetaan työväentalo Toivolan salin käytettävyyttä myös kylmemmillä ilmoilla hankkimalla sinne ilmalämpöpumppu ja entisöimällä kamina. Monimuotolämmityksellä pyritään vähentämään talossa käytössä olevaa öljylämmitystä ja näin korvaamaan alkuun ainakin osa öljylämmityksestä. Hanke toteutetaan ilmalämpöpumpun osalta ostopalveluna ja kaminan osalta talkootyönä. Talon suurin käyttäjä on Lievestuoreen Eläkkeensaajat ja heistä saadaan talkoomiehiä omistajayhdistyksen Laukaan Demarien jäsenten lisäksi. Kaminan valurautakehikko nostetaan pois paikaltaan ja takkasydän muurataan paikalleen. Tavoitteena on, että kylmemmillä ilmoilla molemmat lämmitysmuodot voivat olla käytössä ja muulloin vaan ilmalämpöpumppu. Tuloksena on ilmastoystävällisempi lämmitys öljyyn verrattuna. Investoinnista hyötyy ensisijaisesti salin käyttäjät, joista suurimpana vakinaiset käyttäjät Eläkkeensaajat ja Kala- ja metsämiehet. Talon käyttäjiä on myös muita järjestöjä ja yksityisiä käyttäjiä. Hanke toteutetaan 31.12.2016 mennessä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 373184 Aloituspäivämäärä 05.02.2026 Loppumispäivämäärä 31.12.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Pienhankkeena toteutettava investointi Toimenpiteen tyyppi Pienhankkeet Toimenpiteen tarkenne Pienhankkeena toteutettava investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Hiilineutraalisuus, hiilinielu ja hiilensidonta Kylä Lämmitys Paloturvallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Maaseututyyppi Kaupunkien läheinen maaseutu Elinvoimakeskus Keski-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä JyväsRiihi ry Toteutuskunta LAUKAA Kokonaisrahoitus 4 230,00 € Yksityinen rahoitus 1 903,50 € Julkinen rahoitus 2 326,50 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 2 326,50 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 1 000,40 € Valtio: 860,80 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 465,30 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 55,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 55,00 % Hankkeesta muualla facebook Työväentalo Toivola, https://www.seurantalot.fi/talot/1689-laukaan-demarit-ry-2389 Jaa: