Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 60164 Jätinpesän kesäteatterin kattaminen Orimattilan kaupunki 01.01.2018 - 31.12.2018 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Orimattilan Teatterinystävät ry valittiin vuonna 2016 vuoden kaupunkilaiseksi Orimattilassa, mikä kuvaa sitä aktiivista työtä jota yhdistys on tehnyt teatteritoiminnan eteen Orimattilassa. Teatterin suurimpina ongelmina ovat esiintymistilat. Teatterilla oli aikoinaan vuokralla näyttämö mutta kun kyseinen rakennus purettiin niin talviaikaan näytäntöjen järjestäminen oli hankalampaa. Tätä ongelmaa varten Teatterinystävät rakensi muutama vuosi sitten ns. huoneteatterin vuokratiloihin. Kesäteatterin osalta akuutein ongelma on kesäteatterin kattaminen. Yhdistys kattoi vuonna 2013 yhden lohkon (keskilohkon) kesäteatterista. Hanke oli silloin nimeltään "Kesäteatterin kattaminen, vaihe 1". Tarkoitus oli että jonain päivänä kesäteatterista saataisiin katettua vielä yksi lohko lisää (vasen lohko) koska tänä päivänä kesäteatterin on oltava katettu mikäli katsojia halutaan saada paikalle ja ettei huonojen säiden johdosta kesästä tule täyttä katastrofia. Hankkeen tarkoituksena on kattaa kesäteatterin vasen lohko jolloin sateen sattuessa katettuja katsomopaikkoja on riittävästi (yli 500). Oikea lohko jätetään kattamatta jotta hyvällä säällä kesäteatterista voi nauttia auringossa. Katettava ala on n. 120 neliötä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 60164 Aloituspäivämäärä 01.01.2018 Loppumispäivämäärä 31.12.2018 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Etpähä ry Toteutuskunta ORIMATTILA Kokonaisrahoitus 31 600,00 € Julkinen rahoitus 31 600,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 31 600,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 13 272,00 € Valtio: 8 848,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 9 480,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Jaa: