Hanke Kehittämishanke - 22354 Kainuun metsätilat kasvuun Suomen metsäkeskus - Finlands skogscentral 01.06.2016 - 31.05.2018 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kainuun metsätilat kasvuun hankkeessa tehdään toimenpiteitä Kainuun metsänomistuksen pirstoutumisen pysäyttämiseksi ja ongelmallisen metsänomistusrakenteen eheyttämisen vauhdittamiseksi niin, että yritysmäisen ja aktiivisen metsätalouden harjoittaminen tiloilla mahdollistuu. Tämän koulutushankkeen tavoitteita ovat: 1. Vauhdittaa metsien siirtymistä aktiivisille metsänomistajille sekä lisätä aktiivista ja yritysmäistä metsänomistusta 2. Alentaa metsänomistajien keski-ikää lisäämällä elinaikana tehtäviä metsätilan sukupolvenvaihdoksia 3. Kasvattaa metsänomistusyksiköiden keskikokoa 4. Lisätä vapailla markkinoilla myytävien metsätilojen määrää 5. Vähentää kuolinpesien ja metsäyhtymien metsänomistusta 6. Parantaa yhteisomistustilojen päätöksentekokykyä 7. Lisätä ja helpottaa yhteismetsäomistusta 8. Lisätä bioenergian käyttöä Hankkeen tavoitteena on järjestää 1,5 vuoden aikana yhteensä 25 koulutustilaisuutta, 3 opintomatkaa ja yksi messutapahtuma. Lisäksi tavoitteena on 30 tilakohtaista neuvontakoulutusta metsätilan hallintaan liittyen. Yhteensä 58 tilaisuutta. Näiden kaikkien tilaisuuksien yhteenlaskettu osallistujatavoite on 595 henkilöä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 22354 Aloituspäivämäärä 01.06.2016 Loppumispäivämäärä 31.05.2018 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Koulutus, joka kohdistuu metsätalousalalle (90 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Pohjois-Suomen elinvoimakeskus Toteutuskunta KAJAANI Kokonaisrahoitus 160 884,00 € Yksityinen rahoitus 16 088,40 € Julkinen rahoitus 144 795,60 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 144 795,60 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 60 814,15 € Valtio: 83 981,45 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Jaa: