Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 104437 Kennelkerhon koulutus- ja harjoituskenttä Orimattilan Kennelkerho ry 31.07.2019 - 31.12.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Orimattilan kennelkerholla oli vuodesta 1976 alkaen vuokrasopimus Orimattilan kaupungin kanssa koirien koulutusalueesta joka sijaitsi paloaseman viereisellä nurmialueella. Vuokrasopimus irtisanottiin kaupungin toimesta maaliskuussa 2019 (sopimuksella puolen vuoden irtisanomisaika), koska aluetta tarvittiin uuden paloaseman ja sen vaatimien pysäköintialueiden rakentamiseen. Kennelkerholle on löydetty korvaava paikka Sampolan teollisuusalueen suunnasta: alue on syrjässä ja alueelle ei ole olemassa kaupungilla rakentamistarvetta. Kennelkerho on tehnyt uudesta alueesta vuokrasopimuksen kaupungin kanssa. Uuden alueen myötä on yhdistyksessä herännyt ajatus myös kehittää seuran toimintaa. Vanhassa alueessa oli omat puutteensa ja osaa puutteista koetetaan korjata uudessa paikassa (esim. paremmat ja isommat varastotilat). Vaikka vanhalla alueella saatiinkin olla lopulta yllättävän pitkä aika niin paineita alueen ottamisessa pelastuslaitoksen käyttöön esiintyi jo aiempina vuosina. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 104437 Aloituspäivämäärä 31.07.2019 Loppumispäivämäärä 31.12.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Etpähä ry Toteutuskunta ORIMATTILA Kokonaisrahoitus 65 666,67 € Yksityinen rahoitus 32 833,34 € Julkinen rahoitus 32 833,33 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 32 833,33 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 13 789,99 € Valtio: 12 476,67 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 6 566,67 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 50,00 % Jaa: