Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 76085 Koirapuisto Saariston koirakamut ry 29.05.2018 - 31.12.2018 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Saariston koirakamut ry on uusi yhdistys Kustavin kunnassa Varsinais-Suomessa. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on mm. rakentaa Kustaviin koirapuisto. Kennelliiton tietojen mukaan koirien määrä Suomessa kasvaa tällä hetkellä voimakkaasti. Myös kustavilaisilla perheillä, kuin myös loma-asukkailla ja matkailijoilla on paljon koiria. Suomen laki asettaa paljon rajoituksia koirien irti pidolle. Taajamissa koiria ei voi pitää irti lainkaan muuten kuin tätä varten varatulla alueella, kuten koirapuistossa. Koirat ja muut ulkoilijat kohtaavat yhä useammin toisensa Kustavin katukuvassa, näin myös koirapalveluiden tarve kasvaa. Tavoitteena on tasapuoliset, laadukkaat ja turvalliset palvelut kaikille koiran omistajille. Hankkeen toteutumisen seurauksena olisi vireämpi ja viihtyisämpi kylä. Elinvoimaisessa kunnassa on asukkaiden ja yritysten tarpeita vastaavat palvelut. Toimivat palvelut parantavat viihtyvyyttä alueella, mikä osaltaan varmistaa myös yritysten työvoiman saantia alueella. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 76085 Aloituspäivämäärä 29.05.2018 Loppumispäivämäärä 31.12.2018 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Lounais-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä I Samma Båt - Samassa veneessä rf ry Toteutuskunta KUSTAVI Kokonaisrahoitus 18 125,00 € Yksityinen rahoitus 4 531,25 € Julkinen rahoitus 13 593,75 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 11 781,25 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 5 709,37 € Valtio: 3 715,63 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 1 812,50 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 2 356,25 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 75,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 65,00 % Jaa: