Hanke Kehittämishanke - 344408 Kokeile ja kehity – uusia mahdollisuuksia maatilalle Suomen Yrittäjäopisto Oy 26.05.2025 - 31.03.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kokeile ja kehity – uusia mahdollisuuksia maatilalle -hanke toteutetaan Suomen Yrittäjäopiston (SYO) toimesta ajalla 1.8.2025–31.3.2027 Leader Aisaparin toiminta-alueella. Tavoitteena on aktivoida alueen maatilayrittäjiä hyödyntämään maatalouden kokeilutukea uusien liiketoimintamallien kehittämisessä ja kokeilemisessa. Hanke lisää tietoisuutta kokeilutuen mahdollisuuksista, madaltaa hakukynnystä ja vahvistaa yrittäjien liiketoimintaosaamista sekä rohkaisee kokeilukulttuuriin. Kohderyhmänä ovat maatilayrittäjät, erityisesti ne, jotka etsivät uusia toimintatapoja tai suunnittelevat sivuelinkeinoja. Hyödynsaajina ovat myös alueen asukkaat, paikallistalous sekä maaseudun kehittäjäorganisaatiot. Hanke koostuu seitsemästä toisiaan täydentävästä työpaketista. Webinaarit ja työpajat (TP1) tarjoavat perustiedot ideoinnista, suunnittelusta ja markkinoinnista. Taloudellisten mahdollisuuksien kartoittaminen (TP4) keskittyy erityisesti kokeilutukeen ja sen hyödyntämiseen. Digitaalinen alusta (TP7) tukee suoramyynnin, asiakasviestinnän ja näkyvyyden kehittämistä. Inspiraatiomatkat ja benchmarkkaus (TP2) tarjoavat käytännön esimerkkejä ja oppia muilta toimijoilta, ja virtuaalinen ideahautomo (TP3) mahdollistaa yhteisöllisen kehittämisen digitaalisessa ympäristössä. Podcastit ja videot (TP5) jakavat yrittäjätarinoita ja asiantuntijatietoa laajalle yleisölle. Hyvien käytäntöjen koonti ja materiaalien kehittäminen (TP6) varmistavat pysyvän vaikuttavuuden. Hankkeen tuloksena syntyy uusia kokeiluja ja liiketoimintaideoita ja yrittäjien osaaminen vahvistuu. Hanke tukee maatilojen kannattavuutta ja muutoskykyä sekä edistää alueen elinvoimaisuutta ja kestävää kehitystä. Suomen Yrittäjäopisto vastaa hankkeen hallinnoinnista ja sisällöstä. Agri-tiimin alueellinen tuntemus ja erikoistuminen maatalousyrittäjyyteen varmistavat toimenpiteiden vaikuttavuuden. Tulokset jäävät osaksi SYO:n jatkotoimintaa myös hankekauden jälkeen. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 344408 Aloituspäivämäärä 26.05.2025 Loppumispäivämäärä 31.03.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maatilojen kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue/Erityistavoite SO2 Asiasanat Digitaidot Digitalisaatio Kokeilu, innovaatio Pilotointi Robotiikka, automatisaatio Sovellukset ja alustat Teknologia Tekoäly Älymaatalous Ajankohtaista hankkeesta Mitä voisin tehdä kokeilutuella? Kurkkaa täältä esimerkkejä Nämä tietokortit on laadittu herättämään ideoita maatilayrityksissä toteutettaviin kokeiluihin ja auttamaan tunnistamaan oman tilan kehittämistarpeita. Esimerkit eivät ole valmiita toimintamalleja, vaan niiden tarkoitus on kannustaa pohtimaan, millainen kokeilu voisi sopia omalle tilalle. Jos jokin idea herättää kiinnostusta, kannattaa olla yhteydessä oman alueen Leader-ryhmään. Leader-ryhmältä voi selvittää, voisiko idealle hakea esimerkiksi maatalouden kokeilutukea tai muuta rahoitusta sekä millaisiin kokeiluihin kyseinen Leader-ryhmä myöntää tukea. Sokerijuurikas ja kumppanuuskasvit Puna-apilan siemensadon kehittäminen Syysrapsin viljelyvarmuuden kehittämin Välikasvien vaikutus perunan kuorirokon esiintymiseen Biokaasulaitoksen syötekasvien viljelykokeilu tilalla Biokaasulaitoksen eri syötteiden vertailukokeilu tilalla Biokaasumädätteen hyödyntäminen lannoituksessa Biohiilen käyttö entisen turvetuotantoalueen viljelyssä Pajun viljelyn kokeilu energiantuotantoon turvetuotantoalueella Ruokohelven energiantuotantokokeilu turvepohjaisella alueella Hampun soveltuvuuskokeilu turvepohjaiselle viljelyalueelle Mustaherukan viljelyn kokeilu kohopenkeissä entisellä turvetuotantoalueella Nokkosen siementen esikäsittely ja pellolle kylvö Biohajoavien katteiden kokeilu marjaviljelyssä Sokerijuurikkaan naatin hyödyntämiskokeilu Biologisen rikkatorjunnan kokeilu vihannesviljelyssä Linssin viljelykokeilu seos- ja puhdaskasvustona Maatiaiskauran viljely- ja tuotteistamiskokeilu Oman monilajisen siemenseoksen kehittämis- ja kustannustehokkuuskokeilu Luontaisen tuholaistorjunnan kokeilu viljelykasveilla Viiniköynnöksen viljelyn kokeilu Suomessa Herukan lehtien hyötykäytön kokeilu Sahanpurun hyödyntämisen kokeilu kasvualustana Valaistusratkaisut tomaatin viljelyssä Ruokohelven viljely ja käyttö kuivikkeena Puutarhakarpalon viljely kasvutunnelissa Virikkeiden kokeilu kilien vieroituksessa Kanojen laidunnuksen toteutus tautirajoitusten aikana Lammasaitaratkaisujen vertailu laidunnuksen toteut-tamisessa Sudaninruohon käyttö lihakarjan ruokinnassa Lihakanituotannon toteutustapa tilatasolla Uuden rehuseoksen valmistus linnuille ja pieneläimille Myrskypuun hyödyntäminen aitamateriaalina Tulevat tapahtumat Tulevat tapahtumat Podcast: Kokeilukulttuuri ja maaseudun kehittäminen Tässä podcast-jaksossa keskustelemme siitä, miten maaseudun kehittäminen ja kokeilukulttuuri ovat muuttuneet EU-jäsenyyden aikana ja mihin suuntaan olemme menossa tulevaisuudessa. Vieraana on Leader Aisaparin toiminnanjohtaja Mervi Niemi-Huhdanpää, jolla on pitkä kokemus maaseudun rahoituksesta ja kehittämistyöstä. Keskustelussa nousevat esiin paikallisuus, yhdessä tekeminen, kokeilujen merkitys sekä se, miksi epäonnistuminenkin voi viedä asioita eteenpäin. Jaksossa puhutaan mm.: Miten Leader-toiminta on muuttanut ajattelua maaseudun kehittämisessä Miksi kokeilukulttuuri on nyt ajankohtaista Voiko epäonnistuminen olla hyvä lopputulos Millaisia näkymiä maaseudun kehittämisellä on tulevaisuudessa Katso podcast-jakso Näytä lisää ajankohtaisia Podcast: Kari Alasaari, Mitä maatalous voisi oppia tuotekehityksestä? Tässä Kokeile ja kehity ‑podcastin jaksossa keskustellaan maatalousyrittäjän arjesta ja päätöksenteosta silloin, kun uusia ratkaisuja punnitaan käytännön työn ja talouden näkökulmasta. Vieraana on Kari Alasaari, lapualainen kasvinviljelijä ja maatilaneuvoja, jolla on taustaa työskentelystä kansainvälisessä yhtiössä tuotekehityksen ja innovaatioiden parissa. Keskustelussa avautuu, miten tuo kokemus on vaikuttanut tapaan tarkastella maataloutta: kykyyn kyseenalaistaa totuttuja toimintamalleja, etsiä perusteluita päätöksille ja katsoa tilan kehittämistä ja koko toimialaa laatikon ulkopuolelta. Jaksossa Kari kertoo omasta työstään maatalousyrittäjänä ja neuvojana. Hän kertoo siitä, miksi haluaa nojata omiin havaintoihin ja kokemuksiin tarjotessaan asiantuntemustaan muille viljelijöille. Puhetta riittää koetoiminnasta, viljelykäytäntöjen kehittämisestä, maaperän kasvukunnosta ja teknologiasta. Keskustelussa pohditaan myös sitä, milloin uusia ratkaisuja kannattaa kokeilla pienesti, milloin investoida ja miksi epäonnistuminen on usein arvokas tiedon lähde eikä hukkaan mennyt askel. Esiin nousevat datan, täsmäviljelyn ja tulevaisuuden teknologioiden mahdollisuudet, mutta myös niiden rajat. Jakso tarjoaa näkökulmia viljelijöille, neuvojille ja kaikille, joita kiinnostaa maatalouden kehittäminen käytännön kokemukseen, oppimiseen ja pitkäjänteiseen ajatteluun nojaten. Katso podcast-jakso Virtuaalimatka: Korven tila, Lapua Tällä virtuaalimatkalla suuntaamme Lapualle, Jussi Korven lihakarjatilalle. Kokeile ja kehity -hankkeen vierailulla pääsemme tutustumaan noin kymmenen vuotta tilaa luotsanneen Jussin arkeen, investointeihin ja rohkeisiin kokeiluihin. Jaksossa kuulemme tilan kasvutarinan: sukupolvenvaihdoksesta tähän päivään. Eläinmäärä on noussut 45 sonnista noin 300:aan. Kasvu on ollut maltillista mutta määrätietoista. Peltopinta-alaa on lisätty, vanhoja rakennuksia saneerattu ja uusia kasvattamoja rakennettu vaiheittain. Samalla avautuu arki sopimustuottajana ja pohdinta naudanlihantuotannon tulevaisuudesta, vasikkapulasta ja kannattavuuden haasteista. Virtuaalivierailulla tutustumme myös uuteen 90-paikkaiseen kylmäkasvattamoon, jossa panostetaan eläinten hyvinvointiin, tautipaineen hallintaan ja toimiviin ruokintaratkaisuihin. Jussi kertoo avoimesti arjestaan maatalousyrittäjänä. Keskiössä on myös kokeilu – sudaninruohon viljely ja hyödyntäminen nautojen ruokinnassa Leaderin kokeilutuen avulla. Jaksossa käydään läpi, miten idea syntyi, millaisia haasteita uuden kasvin viljely toi mukanaan ja mitä oppeja ensimmäisestä kasvukaudesta saatiin. Vaikka hallayö vei satopotentiaalia, kokeilu ei jäänyt siihen: ensi kaudelle on jo uudet siemenet hankittuna ja suunnitelmat tarkennettuina. Katso Korven tilan virtuaalimatka täältä Virtuaalimatka: Luoman puutarha, Kortesjärvi Tällä virtuaalimatkalla vierailemme Luoman puutarhalla Kortesjärvellä, jossa kolmannen polven puutarhayrittäjä Jani Luoma esittelee koristekasvituotannon arkea, kasvien viljelyä sekä nykyaikaisen puutarhayrityksen toimintaa kuluttajamarkkinoilla. Luoman puutarha on perustettu vuonna 1958 ja toiminta on kehittynyt vuosikymmenten aikana maltillisesti mutta määrätietoisesti. Yritys on erikoistunut ruukku- ja kesäkukkien tuotantoon ja kaikki kasvit myydään suoraan kuluttajille joko puutarhamyymälän tai huonekasveihin keskittyvän verkkokaupan kautta. Laatu on toiminnan lähtökohta: kasvien viljelyssä panostetaan kasvilajikohtaiseen osaamiseen, oikeisiin olosuhteisiin ja kokemuksen kautta syntyneeseen tuntumaan. Virtuaalimatkalla käydään läpi kasvihuoneiden eri osastoja ja viljelyn rytmiä sekä sitä, miten pistokas- ja siementaimet saapuvat Suomeen eri puolilta Eurooppaa. Samalla avautuu se työmäärä ja suunnittelu, jota kasvien aikatauluttaminen, istutukset ja myyntiin valmistelu vaativat. Keskustelussa nousevat esiin myös yrittäjän arkipäivä: viljelyn rinnalla tehdään markkinointia, huolehditaan talousasioista ja pyöritetään ympärivuotista verkkokauppaa. Jani kertoo avoimesti alan taloudellisista realiteeteista, kuluttajakäyttäytymisen muutoksista ja siitä, miten paikallinen puutarha asemoituu suhteessa suuriin kaupan ketjuihin. Esillä ovat myös energiaratkaisut, tuotannon tehokkuus ja se, miksi kasvua haetaan ensisijaisesti toiminnan kehittämisen, ei pinta-alan laajentamisen kautta. Katso Luoman puutarhan virtuaalimatka täältä Virtuaalimatka: Niittymaan tila, Vimpeli Tällä virtuaalimatkalla vierailemme Niittymaan tilalla Vimpelissä, jossa Mika Herrala veljensä Samin kanssa kasvattaa nuorkarjaa pitkälle kehitetyssä ja vaiheittain rakennetussa tuotantoympäristössä. Tilan historia ulottuu vuoteen 1602 ja veljekset ovat tilan kuudestoista sukupolvi ja pyörittäneet tilaa vuodesta 2003, mutta esittelyssä korostuvat nykypäivän ratkaisut, eläinten hyvinvointi ja työn sujuvuus. Tilalle tulevat vasikat juotetaan automaattisella juottojärjestelmällä, joka seuraa yksilökohtaisesti juontia ja huolehtii hygienian tasaisesta toteutumisesta. Teknologia mahdollistaa sen, että poikkeamiin voidaan puuttua ajoissa ja arjen työ on helpommin hallittavissa myös etänä. Kasvun edetessä eläimet siirtyvät vaiheittain teiniosastoilta kylmäpihattoihin. Rakennuksia on laajennettu ja muokattu käytännön kokemusten pohjalta ja ratkaisuissa näkyy huolellinen suunnittelu: hygienia, eläinten liikkuminen ja työn rytmi on mietitty kokonaisuutena. Keskeinen osa virtuaalimatkaa on automaation ja kiertotalousratkaisujen esittely. Tilalla hyödynnetään automaattista kuivitusta sekä separoidun ja kompostoidun lantajakeen käyttöä turpeen rinnalla. Ratkaisut vähentävät käsityötä, tasaavat työkuormaa ja pienentävät pellolle ajettavan lietteen määrää, samalla kun kuivitus pysyy tasalaatuisena. Ruokinnassa painottuvat yksinkertaisuus ja säilörehun laatu. Rehun analysointi ja ruokinnan ohjausjärjestelmät mahdollistavat kasvun ja rehunkäytön seurannan karsinakohtaisesti. Teknologia tukee päätöksentekoa, mutta arjessa korostuvat edelleen kokemus ja eläinten päivittäinen havainnointi. Katso Niittymaan tilan virtuaalimatka täältä Virtuaalimatka: Kurjen puutarha, Lapua Tällä virtuaalimatkalla vierailemme yrittäjä Merja Phoenixin luona Kurjen puutarhalla Lapualla, luomuviljelyyn erikoistuneessa kauppapuutarhassa, jonka juuret ovat Rääkkylässä. Puutarha toimii historiallisessa pihapiirissä aivan Lapuan keskustan kupeessa nimen kulkiessa mukana paikasta toiseen osana tarinaa. Kurjen puutarha on erikoistunut hyötykasveihin ja yrtteihin. Kaikki tuotanto on ollut alusta asti luomuviljelyä. Pääpaino on laajassa yrttivalikoimassa sekä vihanneksissa, jotka on tarkoitettu kasvamaan ruukuissa, amppeleissa ja pienissä tiloissa. Kasvit on suunniteltu helppohoitoisiksi ja sopiviksi myös kotipuutarhureille ilman erityisosaamista. Virtuaalimatkalla tutustutaan kasvihuoneisiin, joista osa on purettu ja siirretty Rääkkylästä Lapualle. Viljely perustuu luonnonmukaisiin menetelmiin ilman kemiallisia lannoitteita tai kasvunsääteitä. Kasvu voi olla hitaampaa kuin tavanomaisessa tuotannossa, mutta juuriston ja kasvualustan laatu ovat keskiössä. Keskusteluissa yrittäjä Merja Phoenixin kanssa avautuu vahvasti käsityöhön nojaava arki: kylvöt, ruukutukset ja istutukset tehdään käsin. Sesonkiaikana työpäivät ovat pitkiä. Toiminta nojaa vuodenaikojen rytmiin, sillä suuri osa vuoden myynnistä tapahtuu lyhyen ja intensiivisen ajanjakson aikana. Katso Kurjen puutarhan virtuaalimatka täältä Virtuaalimatka: Aution tila, Kortesjärvi Tässä virtuaalimatkassa suuntaamme Kortesjärville Aution luomumaitotilalle. Kokeile ja kehity -hankkeen yritysvierailulla pääsemme kurkistamaan maatilan arkeen suoraan kotisohvalta käsin. Jaksossa Tuomo kertoo omasta polustaan maatalousyrittäjäksi. Haaveesta, joka lähti liikkeelle jo nuorena ja konkretisoitui sukupolvenvaihdoksen myötä. Vuosien varrella tilaa on kehitetty määrätietoisesti: vanhaa on kunnostettu, uutta rakennettu ja toimintaa laajennettu vaihe vaiheelta. Keskiössä on navettainvestointi ja siirtyminen luomutuotantoon. Jaksossa kuulemme, miksi tilalla päädyttiin lypsyrobottiin ja millaisia kokemuksia robottinavetan arki on tuonut mukanaan. Samalla avautuvat luomutuotannon erityispiirteet: eläinten hoitokäytännöt, ruokinnan reunaehdot sekä peltopuolen ratkaisut. Keskustelussa nousevat esiin myös työnjako perheyrityksessä, arjen rutiinit navetassa, eläinten hyvinvointi sekä tulevaisuuden suunnitelmat. Haaveissa siintää muun muassa nuorkarjalle entistä paremmat tilat. Katso Aution tilan virtuaalimatka täältä Esitysmateriaalit Ideasta toteutukseen Osallistujat saavat kattavan tietopohjan uusista liiketoimintamahdollisuuksista ja konkreettisia työkaluja omien ideoiden kehittämiseen. Kokeilutuki toimii läpileikkaavana teemana, ja työpaketti rakentaa pohjan tilojen omaehtoiselle kehittämiselle. Löydä uusia liiketoimintaideoita maatilallesi Tunnista asiakkaasi ja markkinamahdollisuudet Onko kokeilusi taloudellisesti järkevä, miten arvioit kannattavuutta? Tee ideastasi tunnettu Rahoitus ja hyrrä hakemus Kokeilun seuranta, loppuraportti ja seuraavat askeleet Ideahautomo Virtuaalitapaamisia, jossa yrittäjät voivat jalostaa ideoitaan asiantuntijoiden ja toisten yrittäjien tuella. Uudet viljelykasvit ja erikoiskasvit Taloudellisten mahdollisuuksien kartoittaminen Työpaketti tukee kokeilujen valmistelua ja auttaa osallistujia hyödyntämään rahoitusvaihtoehtoja. Rahoitus haltuun – pankin näkökulma maatilan kehittämiseen, Pop pankki Kannattavuus käytännön maatalouskokeilussa, Mikko Yli-Kuivila Kokeilutuen laskelmaohje, Mikko Yli-Kuivila Digitaalinen alusta suoramyynnin ja asiakasviestinnän tukena Markkinointi tänään – Mitä jokaisen yrittäjän tulisi tietää? Digityökalut asiakastiedon ja markkinoinnin tukena Blogit Blogilinkki https://www.syo.fi/blogi/kokem... Kokemuksia kokeilutuesta, opiskelusta ja opinnäytetyöstä 3.8.2026 Miten maatilayrittäjät suhtautuvat kokeilutukeen ja millaisia mahdollisuuksia he näkevät sen hyödyntämisessä? Blogissa Sari Sulkakoski kertoo harjoittelu- ja opinnäytetyökokemuksistaan Kokeile ja... Kirjoittaja: Sari Sulkakoski Blogilinkki https://www.syo.fi/blogi/ideoi... Ideoita maatilojen kehittämiseen – tietokortit tukena kehittämistyössä 6.5.2026 Maatiloilla syntyy jatkuvasti uusia ideoita: jokin uusi viljelykasvi kiinnostaa, tuotantotapaa voisi kehittää tai tilalla halutaan lähteä etsimään uusia myyntikanavia. Ideasta... Kirjoittaja: Hannu Laturi Blogilinkki https://www.syo.fi/blogi/maata... Maatalouden kokeilutuki – avain uusiin mahdollisuuksiin 16.9.2025 Mitä jos kokeilisit jotain uutta? Maataloudessa on aina tehty töitä pitkällä tähtäimellä ja suurella sydämellä. Mutta entä jos seuraava askel... Kirjoittaja: Hannu Laturi Tapahtumat Live-tapahtuma 4.8.2026 • klo 13:00 - 15:00 Yritysvierailu: Annin Marjatarha Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 4.6.2026 • klo 10:00 - 14:00 Työpajat – Ideasta toteutukseen: markkinoinnin ideointi ja suunnittelu Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 27.5.2026 • klo 14:00 - 15:00 Ideahautomo: Eläintuotantoa kehittävät kokeilut Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Live-tapahtuma 13.5.2026 • klo 16:00 - 18:00 Mansikkakahvit: kokemuksia ja mahdollisuuksia Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 21.4.2026 • klo 14:00 - 15:00 Webinaari: Vie kokeilusi käytäntöön – seuranta, loppuraportti ja seuraavat askeleet Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 15.4.2026 • klo 10:00 - 11:30 Yritysvierailu: Kujasen Ratsutila Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 15.4.2026 • klo 12:00 - 13:30 Yritysvierailu: Lapuanjoen Rantakeidas Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 8.4.2026 • klo 14:00 - 15:00 Webinaari: Muuta ideasi konkreettiseksi kokeiluksi – Hyrrä hakemus Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 7.4.2026 • klo 10:00 - 12:00 Maatalousyrittäjien päiväkaffit Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 7.4.2026 • klo 13:00 - 14:00 Maatalousyrittäjien päiväkaffit Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 1.4.2026 • klo 10:00 - 12:00 Maatalousyrittäjien päiväkaffit Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 26.3.2026 • klo 14:00 - 15:00 Ideahautomo: Viljelymenetelmät ja tuotannon kehittäminen Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 26.3.2026 • klo 10:00 - 12:00 Maatalousyrittäjien päiväkaffit Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 25.3.2026 • klo 10:00 - 12:00 Maatalousyrittäjien päiväkaffit Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 17.3.2026 • klo 10:00 - 14:00 Työpajat – Ideasta toteutukseen: Toimintasuunnitelman hahmottaminen Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 12.3.2026 • klo 10:00 - 12:00 Maatalousyrittäjien päiväkaffit Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 11.3.2026 • klo 10:00 - 12:00 Yritysvierailu: Punaisen Tuvan Viinitila Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 11.3.2026 • klo 12:00 - 14:00 Yritysvierailu: MTY Nelimarkka Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 5.3.2026 • klo 10:00 - 12:00 Maatalousyrittäjien päiväkaffit Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 4.3.2026 • klo 14:00 - 15:00 Webinaari: Tee ideastasi tunnettu Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 25.2.2026 • klo 10:00 - 14:00 Työpaja: Digialustan hyödyntäminen myynnissä ja asiakasviestinnässä (Vimpeli) Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 19.2.2026 • klo 14:00 - 15:00 Webinaari: Milloin maatilan kokeilu on taloudellisesti järkevä? Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 11.2.2026 • klo 14:00 - 15:00 Webinaari: Onko kokeilusi taloudellisesti järkevä – miten arvioit kannattavuutta? Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 6.2.2026 • klo 14:00 - 15:00 Webinaari: Rahoitus haltuun – pankin näkökulma maatilan kehittämiseen Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 3.2.2026 • klo 10:00 - 14:00 Työpajat – Ideasta toteutukseen: Ideoiden kirkastaminen Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 28.1.2026 • klo 10:00 - 14:00 Työpaja: Digialustan hyödyntäminen myynnissä ja asiakasviestinnässä (Kauhava) Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 22.1.2026 • klo 14:00 - 15:00 Ideahautomo: Uudet viljelykasvit ja erikoiskasvit Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 15.1.2026 • klo 10:00 - 12:00 Yritysvierailu: Lilja Farms Oy – Tulevaisuuden viljelyä tänään Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 15.1.2026 • klo 13:00 - 15:00 Yritysvierailu: Nortulan Palvi & Paisti Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 13.1.2026 • klo 14:00 - 15:00 Webinaari: Digityökalut asiakastiedon ja markkinoinnin tukena Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 7.1.2026 • klo 14:00 - 15:00 Webinari: Tunnista asiakkaasi ja markkinamahdollisuudet Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 17.12.2025 • klo 14:00 - 14:30 Tietoisku: Markkinointi tänään – mitä jokaisen yrittäjän tulisi tietää Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 12.12.2025 • klo 14:00 - 15:00 Avaustilaisuus: Ideahautomo käynnistyy! Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 3.12.2025 • klo 14:00 - 15:00 Webinaari: Löydä uusia liiketoimintaideoita maatilallesi Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 2.10.2025 • klo 18:00 - 20:00 Kokeilutuki – ideoi uusia mahdollisuuksia maatilallesi! (Lappajärvi) Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 1.10.2025 • klo 18:00 - 20:00 Kokeilutuki – ideoi uusia mahdollisuuksia maatilallesi! (Lapua) Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 30.9.2025 • klo 18:00 - 20:00 Kokeilutuki – ideoi uusia mahdollisuuksia maatilallesi! (Kauhava) Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Tapahtuma 29.9.2025 • klo 18:00 - 20:00 Kokeilutuki – ideoi uusia mahdollisuuksia maatilallesi! (Alajärvi) Tapahtuman järjestää: Suomen Yrittäjäopisto Hankkeen yhteyshenkilöt 4 jäsentä Päivi Mäkinen Opettaja / Kouluttaja Suomen Yrittäjäopisto Hannu Laturi Hanketoimija Suomen Yrittäjäopisto Minna Paukku Sari Sulkakoski Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Sulje Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Elinvoimakeskus Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus Leader-ryhmä AISAPARI ry Toteutuskunta KAUHAVA Kokonaisrahoitus 79 121,49 € Julkinen rahoitus 79 121,49 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 71 209,34 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 34 022,24 € Valtio: 29 274,95 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 7 912,15 € Muu julkinen tuki: 7 912,15 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Päivi Mäkinen Opettaja / Kouluttaja Hannu Laturi Hanketoimija Minna Paukku Sari Sulkakoski Hankkeesta muualla www.syo.fi www.syoagri.fi Facebook, @suomenyrittajaopisto Instagram, @suomenyrittajaopisto LinkedIn, @suomenyrittajaopisto TikTok, @suomenyrittajaopisto YouTube, @SYOtube Kokeile ja kehity – uusia mahdollisuuksia maatilalle Jaa: