Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 8501 Konneveden luontomatkailun investointihanke Konneveden kunta 01.06.2015 - 31.12.2017 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on rakentaa 1.9.2014 perustetun Etelä-Konneveden kansallispuistoa ja sen matkailu ja virkistyskäyttöä tukevia rakenteita 2015-2016 välisenä aikana. Rautalammin ja Konneveden luontomatkailun Masterplanissa on määritelty, että aluetta kehitetään Suomen johtavaksi luontomatkailun keskittymäksi. Tämä tavoite vaatii yleisien matkailun ja virkistyskäytön rakenteiden suunnittelua ja rakentamista. Etelä-Konneveden kansallispuisto tarjoaa uuden mahdollisuuden matkailun kehittämiseen alueella. Se on tuonut tullessaan vetovoimaisen ja kiinnostavan syyn tulla alueella. Lähtötilanteessa (2015) alueella on vain vähän matkailua ja virkistyskäyttöä tukevaa palveluvarustusta ja sen lisäämisellä alueelle on kiire. Jo viime vuonna alueen kävijämäärät kasvoivat 50% ja se aiheutti niin yrittäjille kuin kunnalle melkoisia haasteita. Hankkeessa rakennettavat palveluvarustukset keskittyvät Konneveden kunnan omistamalle Häyrylänrannan ja Kivisalmen alueelle. Hankkeessa avustettavaksi esitetään vuoden 2015 ja 2016 toteutettavat Konneveden kunnan investointiohjelmassa toteutettavat toimenpiteet. Vuonna 2015-2016 toteutetaan Kivisalmen laituri, Häyrylänrannan WC-rakennus, camping-alueen kehittäminen (keittokatos, terassi, leikkialue), vierasvenelaiturin laajentaminen ja paikoitusalueen kunnostaminen. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 8501 Aloituspäivämäärä 01.06.2015 Loppumispäivämäärä 31.12.2017 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Keski-Suomen elinvoimakeskus Toteutuskunta KONNEVESI Kokonaisrahoitus 378 511,95 € Julkinen rahoitus 378 511,95 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 227 107,17 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 158 975,01 € Valtio: 68 132,16 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 151 404,78 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 60,00 % Jaa: