Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 27399 Kulttuuriyhdistys Päiväkoti ry Kulttuuriyhdistys Päiväkoti ry 15.05.2016 - 31.08.2017 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kulttuuriyhdistys Päiväkoti ry:n hankkeen tavoitteena on peruskorjata kulttuurihistoriallisesti arvokas ns. Lottalan rakennus Hailuodossa sekä luoda tilasta kulttuurikeskus. Lottalan rakennus sijaitsee Hailuodon kylän ytimessä. Hirsirunkoinen talo on peräisin 1930-luvulta. Lottala on vaiherikkaan ja värikkään historiansa aikana toiminut muun muassa sota-ajalla Lotta-kahvilana, väliaikaisena synnytyslaitoksena syksyllä 1945, terveyskeskuksena, asuntoina ja viimeksi päiväkotina. Päärakennuksen lisäksi pihapiiriin kuuluu varasto sekä pieni ulkosauna. Piha-alue on aidattu ja sopii sellaisenaan tapahtumien järjestämiseen. Hailuodon kunta on kokonaisuudessaan kirjattu Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa merkinnällä: valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet ja rakennetut kulttuuriympäristöt. Lottalan peruskorjaaminen mahdolllistaa hailuotolaisille kulttuurihistoriallisesti tärkeän rakennuksen säilymisen sen alkuperää kunnioittaen. Hankkeen tavoitteena on peruskorjata Lottalan rakennus taloudellisuus ja ekologisuus huomioiden sekä vanhaa kunnioittaen. Peruskorjauksen jälkeen kulttuurikeskus tulee toimimaan tukikohtana, jossa eri alojen freelancerit, taiteilijat ja muut itsenäiset toimijat tuottavat alueellisesti ja valtakunnallisesti merkittäviä kulttuurisia sisältöjä (mm. kulttuuritapahtumia, työpajoja, näyttelyitä, taiteilijatapaamisia ja muita yleisötilaisuuksia). Lisäksi tiloissa tulee toimimaan lyhytaikaiseen käyttöön tarkoitetut kaksi taiteilijaresidenssiä. Tulevassa toiminnassa huomioidaan yhteisöllisyys, osallisuus sekä alueen erityispiirteet. Kulttuurikeskuksen toiminnan tavoitteena on osallistavien kulttuuritoimintojen kehittäminen sekä yhteisöllistä vuorovaikutusta vahvistavien kulttuuri- ja työtilojen luominen, sekä näiden toimintojen juurruttaminen osaksi pysyvää infrastruktuuria. Kulttuurikeskuksen ensisijainen kohderyhmä ovat hailuodon asukkaat, jonka lisäksi toiminta on tarkoitettu myös muualta Suomesta tuleville. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 27399 Aloituspäivämäärä 15.05.2016 Loppumispäivämäärä 31.08.2017 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Pohjois-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Nouseva Rannikkoseutu ry Toteutuskunta HAILUOTO Kokonaisrahoitus 218 000,00 € Yksityinen rahoitus 87 200,00 € Julkinen rahoitus 130 800,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 130 800,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 54 936,00 € Valtio: 49 704,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 26 160,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 60,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 60,00 % Jaa: