Hanke Kehittämishanke - 29601 Kuormitus kuriin, infohanke metsätalouden vesiensuojelusta Suomen metsäkeskus - Finlands skogscentral 01.11.2016 - 31.12.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Maa- ja metsätalouden sekä haja-asutuksen aiheuttama vesistökuormitus on luonteeltaan hajakuormitusta. Metsätalouden toimenpiteistä johtuva ravinnekuormitus on noin viidennes maatalouden arvioidusta kuormituksesta ja samaa suuruusluokkaa kuin haja-asutuksen kuormitus. Metsätalouden kuormituksen merkittävyyttä lisäävät metsätalouden toiminnan laaja-alisuus, kuormituksen pitkäkestoisuus ja kohdistuminen herkimpiin latvavesiin, joissa on yleensä vain vähän muuta kuormitusta. Metsätalouden vesistökuormituksella on merkitystä erityisesti Etelä-Savossa, jossa metsien käyttöaste on maan korkeimpia. Metsien käyttö kasvaa jatkossa metsäteollisuuden investointien myötä. Hakkuita tullaan kohdistamaan enenevässä määrin mm. turvemaille, joilla vesistökuormitus korostuu. Erityisenä huolenaiheena vesiensuojelun kannalta ovat lisääntyvät turvemaiden uudistushakkuut ja kunnostusojitukset. Vesistöt kattavat neljänneksen Etelä-Savon pinta-alasta. Metsäluonnon ohella vesistöt ovat loma-asutuksen, virkistyksen ja maaseutumatkailun vetovoiman perusedellytys. Mm. lomakautena alueen ulkopuolelta arvioidaan tulevan yli 50 000 loma-asukasta maakuntaan. Tarve metsien käytön kasvuun on näköpiirissä. Samalla tarve säilyttää Etelä-Savon vesistöt sinivihreän strategian mukaisesti puhtaina korostuu. Tarve tehostetulle vesiensuojelutyölle on aivan ilmeinen. Kuormitus kuriin -infohankkeen perimmäisenä tavoitteena on metsätalouden vesiensuojelun tehostaminen ja vesistökuormituksen vähentäminen erityisesti metsätalouden vesiensuojelun painopistealueilla Etelä-Savossa. Konkreettisena tavoitteina on laaja tiedotuskampanja, jossa sekä paikallistasolla vesistökohtaisesti että julkisemmin jaetaan tietoa tehokkaista metsätalouden vesiensuojelumenetelmistä uusimman tiedon valossa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 29601 Aloituspäivämäärä 01.11.2016 Loppumispäivämäärä 31.12.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.2 Tiedonvälitys ja esittelytoimet Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Tiedonvälitys ja esittelytoimet, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Vapaa-ajanasukkaat metsän kestävä käyttö vesienhoito ympäristö Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Itä-Suomen elinvoimakeskus Toteutuskunta PIEKSÄMÄKI Kokonaisrahoitus 190 660,28 € Julkinen rahoitus 190 660,28 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 190 660,28 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 80 077,31 € Valtio: 110 582,97 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Jaa: