Hanke Kehittämishanke - 285706 Kylä nuoret töihin Sallan 4H-yhdistys r.y. 14.03.2024 - 30.11.2025 Päättynyt Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeessa etsitään toimintamallia nuorten työelämään opastamisessa haja-asutusalueella. Autetaan nuoria työllistymään lähellä omaa asuinaluettaan, etsitään työkohteita, koulutetaan ja opetellaan tekemään töitä yhdessä. Nuorten työpanos lisää ja monipuolistaa palveluita kylissä, joissa ei ole samanlaista tarjontaa kuin kaupungeissa. Nuoria innostetaan ja opastetaan yrityskokeiluihin tuottamalla sosiaaliseen mediaan vinkkisarjaa nuorilta kesäyrittäjiltä toisille nuorille. Nuoria viedään muiden kyläläisten kanssa luontoon ja koulutetaan keräämään luonnontuotteita myyntiin sekä omaan käyttöön. Samalla opastetaan erityisesti ulkomaalaistaustaisille nuorille metsän hyödyntäminen jokamiehenoikeudet ja velvollisuudet huomioiden. Työelämän puutteita paikkaillaan nuorille suunnatuilla koulutuksilla. Hanke toteutetaan Sallan 4H-yhdistyksen toiminta-alueella Sallassa ja Kemijärvellä 1.5.2024 - 30.11.2025 Yhteenveto hankkeesta Kylä nuoret töihin -hanke toteutettiin 1.5.2024–30.11.2025 Sallan 4H-yhdistyksen toimesta tukemaan Sallan ja Kemijärven nuorten työllistymistä, työelämävalmiuksia ja yrittäjyyttä harvaan asutulla alueella. Hankkeen kohderyhmänä olivat 13–28-vuotiaat nuoret, mukaan lukien ulkomaalaist... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 285706 Aloituspäivämäärä 14.03.2024 Loppumispäivämäärä 30.11.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kylä Liiketoimintaosaaminen Luonnontuotteet Nuoret Vertaisoppiminen Vähemmistöt Hankkeen yhteenveto Kylä nuoret töihin -hanke toteutettiin 1.5.2024–30.11.2025 Sallan 4H-yhdistyksen toimesta tukemaan Sallan ja Kemijärven nuorten työllistymistä, työelämävalmiuksia ja yrittäjyyttä harvaan asutulla alueella. Hankkeen kohderyhmänä olivat 13–28-vuotiaat nuoret, mukaan lukien ulkomaalaistaustaiset opiskelijat. Toteutus Hankkeen aikana rakennettiin monipuolinen ja käytännönläheinen kokonaisuus nuorten työelämäpolun tukemiseksi. Toiminta koostui kouluvierailuista, nuorten kohtaamisesta, työelämä- ja yrittäjyyskoulutuksista, keikkatöiden organisoinnista sekä nuorten palkkaamisesta hankkeen toimintoihin. Toimintaa toteutettiin tiiviissä yhteistyössä koulujen, muiden hankkeiden ja paikallisten toimijoiden kanssa. Kouluvierailujen yhteydessä toteutettiin aina toiminnallisia menetelmiä, kuten vahvuuskartoituksia, yritysideoita ja keskusteluja nuorten omista tavoitteista. Vierailut osoittautuivat yhdeksi tärkeimmistä tavoittamisen keinoista. Nuoret tavoitettiin pääasiassa koulujen kautta sekä erilaisissa tapahtumissa. Sallassa nuorten tavoittamista tuki erityisesti lukiolaisille järjestetty nuortenilta-toiminta, jonka kautta nuoria päästiin tapaamaan säännöllisesti ja rennossa ympäristössä. Tulokset 1. Nuorten polku työelämään – toteutuneet tavoitteet Hankkeen ensimmäisen päätavoitteen onnistuminen näkyy selvästi nuorten osallistumisessa ja toiminnan laajuudessa. Koulutuksia ja työpajoja järjestettiin yhteensä 57 kappaletta, mikä ylitti alkuperäisen tavoitteen (12) moninkertaisesti. Myös osallistuminen koulutuksiin ja työpajoihin oli erittäin aktiivista: hankkeen aikana kertyi yli 200 osallistumiskertaa, kun tavoite oli 120. Hankkeen aikana 54 nuorta työllistyi joko 4H-yhdistyksen kautta keikkatyöhön tai omiin yrittäjyyskokeiluihinsa (tavoite 60). Lisäksi aloitti 10 uutta nuorta yrittäjää, mikä kertoo merkittävästä asennemuutoksesta ja kasvaneesta rohkeudesta kokeilla omia kykyjä käytännössä. Sallan 4H-yhdistys palkittiin hankkeen aikana myös Vuoden tulevaisuuden tekijänä yrittäjyyden edistämisestä Sallan alueella Sallan Yrittäjät ry:n toimesta. 2. Luonnontuotteet nuorten tulonlähteenä Hankkeen alkuperäinen tavoite oli järjestää 6 virallista kerääjäkoulutusta, mutta nämä jouduttiin perumaan osallistujapulan vuoksi. Osallistujien vähäisyys on ollut koko hankkeen ajan haaste luonnontuotteisiin liittyvien koulutusten kohdalla, mikä osoittaa tarpeen kehittää markkinointia ja nuoriin vetoavia sisältöjä. Hankkeen aikana saatiin tärkeä havainto: Nuorten luonnontuotekeruun tärkeimmät motivaattorit ovat raha ja ruoka, eivät pelkästään luontoelämys. Luonnontuotteiden keruuta rajoitti hankkeen aikana myös poikkeuksellisen heikko marja- ja sienisato. • Hilloja ei käytännössä ollut • Sieniä oli niukasti • Hilla-aikana vallitsi helle, eikä suolla työskentely ollut turvallista Sienikeruu ei myöskään kiinnostanut nuoria — mutta nuoret aikuiset voisivat olla potentiaalinen kohderyhmä tulevaisuudessa. Hankkeen tavoitteet saavutettiin kokonaisuutena hyvin, ja osa niistä merkittävästi ylitettiin. • 57 järjestettyä koulutusta ja työpajaa (tavoite 12) • Yli 200 osallistumiskertaa (tavoite 120) • 54 työllistynyttä nuorta (tavoite 60) • 10 uutta nuorta yrittäjää • Nuorten kesägrilli- ja kahvilatoiminta Sallassa toteutui onnistuneesti • Sallan 4H palkittiin Vuoden Tulevaisuuden Tekijänä yrittäjyyden edistämisestä Keskeinen pysyvä tulos on Kylä nuoret töihin -toimintamalli, joka kokoaa nuorten työelämäpolun koulutuksista työllistymiseen ja ohjaa toimintaa jatkossa vuosikellon mukaisesti. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Henkilökohtainen kohtaaminen koettiin merkittäväksi: mitä useammin nuoria nähtiin, sitä helpommaksi tuli keskustella heidän osaamisestaan, toiveistaan ja mahdollisista työtehtävistä. Aito kiinnostus heidän tekemiseensä syvensivät luottamusta ja auttoivat löytämään nuorille sopivia koulutuksia ja työmahdollisuuksia. Hankkeen aikana kehitetty Kylä nuoret töihin -toimintamalli on osoittautunut toimivaksi ja tarpeelliseksi sekä Sallan että Kemijärven alueilla. Malli juurruttaa nuorten työllistymisen, kouluttamisen ja ohjauksen osaksi 4H-yhdistyksen perustoimintaa, ja sitä jatketaan ja kehitetään hankkeen jälkeen yhteistyössä koulujen, kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa. Nuorille tarjottuja keikkatyömahdollisuuksia jatketaan osana 4H:n toimintaa. Erityisesti koti- ja pihatyöt ovat kysyttyjä ja toimivat helppona väylänä työelämään. Asiakkaiden toiveisiin ja työtilauksiin voidaan vastata jalkautumalla nuorten pariin etsimään potentiaaliset tekijät työtehtäviin. Toimintamallin vuosikello mahdollistaa oikea-aikaisen kouluttamisen sesonkeihin, kuten kevään ja syksyn pihatöihin, lastenhoitoon tai siivoukseen. Jatkossa työllistämisen kehittämistä voisi tehdä myös kyläyhdistysten kanssa, mikä kuitenkin vaatii kevyttä ja selkeää mallia vastuista ja työnjaosta, jotta työllistäminen ei jää yksittäisten vapaaehtoisten harteille. Matkailu on myös potentiaalinen ala Nuorten työllistymisen edistämiseen Sallan ja Kemijärven alueella. Sallassa nuoria yrittäjiä on ennätysmäärä ja yrittäjyyden tukeminen jatkuu 4H-yrittäjyyden kautta. Kemijärvellä mahdolliset nuoret yrittäjät ovat hajallaan ja vaikeammin tavoitettavissa. Heille tarvitaan aktiivisempaa tiedottamista ja näkyvyyttä, sillä kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan on selvästi kasvamassa. Hankkeen aikana keskusteluun nousi myös nuorten oman osuuskunnan perustaminen. Osuuskunta tarjoaisi yhteisen verkoston, vertaistukea ja kevyen yritysmuodon nuorille, jotka eivät halua perustaa yritystä yksin. Osuuskunta vaatii kuitenkin lisäselvityksiä ja mahdollisen vetovastuutahon. Luonnontuoteosio jäi hankkeessa vähäisemmäksi, mutta se herätti paljon jatkokehittämistarvetta. Nuorten kiinnostus luonnontuotteisiin oli rajallista, mutta toisaalta kiinnostusta löytyi nuorilta aikuisilta – ryhmältä, joka on potentiaalinen tulevaisuuden kohderyhmä. Luonnontuotteiden parissa jatkokehittämisessä keskeistä on: • konkreettisten tienaamismahdollisuuksien näkyvä esille tuominen (selkeä litrahinta) • helppojen ja matalan kynnyksen tuotteiden tarjoaminen • luonnontuotteiden hyödyntämisen liittäminen tapahtumiin ja koulutuksiin • keruuretkiin osallistumisen helpottaminen kuljetuksilla ja ohjauksella • yhteistyö muiden hankkeiden ja koulutustahojen kanssa. Satojen vaihtelu on haaste, mutta osa luonnontuotteista – kuten kävyt, yrtit ja tietyt marjat – ovat varmemmin kerättävissä vuodesta toiseen. Luonnontuotteiden osalta jatkokehitystä vaatii erityisesti: • minkä nuoret kokevat motivoivaksi? • mitä tienestipotentiaalia luonnontuotteissa on? • millaisia matalan kynnyksen kokeiluja voisi tarjota? • miten luonnontuotteet saadaan osaksi arkea? Hankkeen perusteella voidaan todeta: • pelkkä retken järjestäminen ei riitä • ansaintamahdollisuus on oltava selkeä • nuorille pitää markkinoida konkreettinen hyöty (“näin paljon tienaat”, “näin paljon säästät”) • ruoka- ja juomatuotteet ovat hyvä sisäänkäynti • ulkomaalaistaustaiset nuoret hyötyvät erityisesti ohjatusta perehdytyksestä Tämä tieto ohjaa tulevaa toimintaa ja auttaa kehittämään nuorille toimivan polun luonnontuotteiden hyödyntämiseen. Sallan 4H-yhdistys jatkaa toimintamallin käyttöä ja kehittämistä pysyvänä toimintana. • Yhdistys vahvistaa Kemijärven alueen toimintaa ja tiedottamista. • Nuorten yrittäjyyttä ja keikkatyömahdollisuuksia laajennetaan yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. • Luonnontuoteosioon suunnitellaan uutta toteutustapaa nuoria paremmin motivoivilla menetelmillä. • Nuorten taitojen ja taiteiden yö -tapahtumaa pyritään juurruttamaan pysyväksi vuosittaiseksi tapahtumaksi. Jatkossa yhteistyöverkostoja kannattaa hyödyntää erityisesti: • nuorten kouluttamiseen työelämään • luonnontuoteosaamiseen • tapahtumatuotantoon • yrittäjyyteen ja kesätoimintaan liittyviin kokeiluihin. Kemijärvellä verkoston ylläpito vaatii aktiivista kehittämistä jatkossa. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Elinvoimakeskus Lapin elinvoimakeskus Leader-ryhmä Leader Pohjoisin Lappi ry Toteutuskunta SALLA Kokonaisrahoitus 97 041,47 € Yksityinen rahoitus 9 704,15 € Julkinen rahoitus 87 337,32 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 87 337,32 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 37 555,05 € Valtio: 32 314,81 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 17 467,46 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Jaa: