Hanke Kehittämishanke - 263948 Lähiliikuntahanke: Liikkeelle! Voimisteluseura Sirius ry 04.10.2023 - 31.12.2025 Päättynyt Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Voimisteluseura Sirius ry on laadukasta lasten ja nuorten sekä perheiden liikuttamista toteuttava urheiluseura. Seuralla on resursseja ja osaamista laajentaa toimintaa Mikkelin naapurikuntiin ja reuna-alueille. Liikkeelle! -hankkeen tarkoitus on aktivoida lapsia, nuoria ja perheitä liikkeelle ohjatussa ja turvallisessa ympäristössä. Viemme valituille hankealueille ohjattua ja monipuolista toimintaa, kuten viikoittaista toimintaa, liikuntaleirejä, avoimia Touhula -konseptimme tapahtumia sekä muita koko perheen liikuntaa kasvattavia tapahtumia, esim. perhepäivät ja vuotuinen lastenkonsertti. Hankkeen toisena tarkoituksena on jalkauttaa Vastuullisuusohjelmamme mukaista osaamista ja tietoisuutta sekä lisätä lähiliikunnan tarjontaa vähentäen näin hiilijalanjälkeä. Tavoitteena on, että hankkeen jälkeen toimintamallit jäävät pysyviksi ja ovat monistettavissa myös muilla lähialueille. Yhteenveto hankkeesta Liikkeelle-hankkeen vastuullisuustyön pääteemoja olivat Voimisteluliiton tähtitason vastuullisuusaskeleiden suorittaminen sekä Tähtiseura-sertifikaatin uusiminen. Kumpikin kokonaisuus sisälsi erilaisia vastuullisuustyöhön liittyviä tekoja. Lisäksi seurassa tehtiin hankekaudella muita seur... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 263948 Aloituspäivämäärä 04.10.2023 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue/Erityistavoite SO8 Asiasanat Kylä Lapset Liikunta Nuoret Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Hankkeen yhteenveto Liikkeelle-hankkeen vastuullisuustyön pääteemoja olivat Voimisteluliiton tähtitason vastuullisuusaskeleiden suorittaminen sekä Tähtiseura-sertifikaatin uusiminen. Kumpikin kokonaisuus sisälsi erilaisia vastuullisuustyöhön liittyviä tekoja. Lisäksi seurassa tehtiin hankekaudella muita seuran vastuullisuusohjelman mukaisia toimia. Merkittävimmät vastuullisuustyön toimet olivat seuran vastuullisuuteen liittyvien toimintamallien ja materiaalien kehittäminen ja niistä viestiminen sekä seuran valmentajien, hallituksen jäsenien ja lasten huoltajien perehdyttäminen ja kouluttaminen. Mukana olleilla eri paikkakunnilla järjestettiin voimistelutoimintaa sekä lisättiin voimistelun kautta perheiden yhdessä liikkumista. Hankkeen kautta mahdollistettiin voimisteluun tutustumista sekä tuettiin yhteisöllistä toimintaa eri alueilla. Hankesuunnitelman mukaisesti paikkakunnilla pidettiin voimistelukertoja, perheille Touhula-toimintaa ja perheliikunta kertoja sekä kesällä 2024 lasten liikuntaleiritoimintaa. Hankkeen markkinoinnissa ja viestinnässä käytettiin paikallisia sosiaalisen median kanavia ja Voimisteluseura Siriuksen sähköistä jäsenjärjestelmää. Toiminnasta kerättiin säännöllisesti palautetta niin kyselyin kuin keskusteluinkin, joiden kautta Kangasniemelle ja Puumalaan saatiin seuran omana toimintana aloitettua voimistelukoulun ryhmät. Hanke sai aktivoitua maaseutukuntien lapsia ja nuoria liikuntaharrastuksen pariin. Toteutus Hankkeen vastuullisuustyön toteutuksesta vastasi seuran vastuullisuuskoordinaattori yhdessä muiden seuratoimijoiden kanssa. Valmentajille järjestettiin hankkeen aikana työpajoja, joissa käsiteltiin mm. lasten oikeuksia, turvataitoja ja valmentajan vastuuta. Seuran hallituksen kanssa työstettiin mm. urheiluyhteisön Reilun pelin periaatteita, kestävän kehityksen teemoja, antidoping-asioita sekä turvallisen toimintaympäristön kulmakiviä. Voimistelijoiden vanhemmille pidettiin vanhempainilta teemalla ”Vanhempi lapsen ja nuoren tukena urheiluharrastuksessa”. Voimistelijoiden kantoja vastuullisuuskysymyksiin kartoitettiin kyselyn avulla. Seuran arjessa oli käytössä Ympäristövastuullinen arki ja -tapahtuma - julisteet. Vastuullisuustyö näkyi myös säännöllisesti seuran sosiaalisen median päivityksissä. Hankkeen käytännön toteutuksesta, suunnittelusta, mainonnasta ja voimisteluohjauksesta vastasi hanketyöntekijä. Puumalassa hankkeen käytännön toimenpiteinä oli Voimistelutunnit kerran kuukaudessa sisältäen Touhula toimintaa perheille sekä erilaisia yhteistyötapahtumia ajalla 1/2024-6/2025. Tapahtumien kautta tavoitettiin perheitä sekä mahdollistettiin voimisteluun tutustumista laajemmalle kohderyhmälle. Puumalan tapahtumissa hankkeella oli aina oma vastuualue ihmisten liikuttamisessa ja muut osalliset järjestivät esimerkiksi kahvio toimintaa ja muuhun hyvinvointiin liittyviä toimintoja. Hanke oli näissä tapahtumissa alulle panevana voimana yhteistyössä kunnan liikuntatoimen kanssa. Järjestetyt tapahtumat keräsivät jokaisella kerralla yli 50 kävijää. Anttolassa toimintaa järjestettiin paikkakunnista useimmin. Toimenpiteinä ajalla 1/2024-11/2025 oli alakoululaisten voimistelutunnit kaksi kertaa kuukaudessa sisältäen perheille Touhula toimintaa sekä kesäleiritoimintaa kesällä 2024. Osallistujia keräsi eniten liikuntaleiritoiminta ja vähiten erilliset luontoliikuntakerrat. Anttolassa toteutettiin alakoululaisille myös talvi- ja syysloma toimintaa hankekausien aikana. Anttolassa toimintaan osallistui 25 alaikäistä sekä 4 aikuista kävijää, osa oli koko hankekauden ajan mukana toiminnassa. Eniten osallistujia oli lasten liikuntaleiritoiminnassa 15. Kangasniemen kohdalla hanketoiminta (ajalla 1/2024 - 12/2024) keräsi paljon lapsia mukaan tavoitteiden mukaiseen kesäleiritoimintaan kesällä 2024, jonka seurauksena myös hankkeen järjestämillä voimistelukerroilla oli hyvin osallistujia. Hanke järjesti voimistelutuntien lisäksi perheille Touhula toimintaa sekä luontoliikuntakerran. Pieksämäellä toteutettiin alakouluikäisten voimistelutoimintaa kerran kuukaudessa ajalla 3/2024 -11/2025 sekä muutaman kerran perheille suunnattua ulkoliikuntaa. Pieksämäellä oli mahdollisuus järjestää toimintaa myös aivan pienille. Pieksämäellä hanke oli myös mukana Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten Touhuaamuissa kaksi kertaa, mainostamassa ja esittelemässä voimistelutoimintaa sekä vastaten tapahtumassa liikuttamisesta. Luontoliikunta ei hankekausien aikana tavoittanut toimenpiteistä huolimatta halutulla tavalla kohderyhmää. Ihmisten saaminen luontoliikunnan pariin omassa ympäristössään oli haastavaa, vaikka toimenpiteet olivat kaikilla paikkakunnilla samat niin mainonnan kuin markkinoinninkin suhteen. Kertoja onnistui kuitenkin toteutukseen asti Puumalassa kesällä 2024 sekä talvella 2025 yhteistyössä kunnan liikuntatoimen kanssa. Puumalassa luontoliikunta onnistui Lasten viikon tapahtuman yhteydessä hienosti. Samoin Anttolassa toteutettiin luontoliikuntaa 2024 kesäleirin yhteydessä, tähän aikuisilla oli mahdollisuus osallistua yhdessä lasten kanssa. Ulko-ja metsäliikuntakertoja oli tarjolla myös Pieksämäellä. Tavoitteiden mukaisesti hanke järjesti myös musiikkikonsertin syksyllä 2024 Kangasniemellä. Konsertin mainostaminen ja markkinointi onnistui, mutta ajankohdan ollessa perheiden syyskiireiden keskellä konsertti valitettavasti keräsi hyvin vähän kävijöitä. Syksylle 2025 suunniteltiin konserttia pidettäväksi Pieksämäelle. Konsertti jouduttiin kuitenkin perumaan, sillä kartoitetut paikalliset talkooresurssit ja toinen esiintyjä kokoonpano peruivat tulonsa. Talkootyötä hankkeessa tehtiin ohjausryhmän osalta sekä Kangasniemen konsertin osalta. Mainonta ja markkinointi oli pääasiallisesti sähköistä ja sosiaalisen median kautta toimivaa mainontaa seuran linjauksen mukaisesti. Sosiaalisen median paikkakuntakohtaiset ryhmät sekä seuran omat sosiaalisen median kanavat olivat hankkeen käytössä koko hankekauden ajan. Näiden kautta tavoitettiin paikkakunnan perheitä ja saatiin hankkeen osalta tietoa eteenpäin. Mainonnassa käytettiin sovitusti Leader- ja Veej’jakajan logoja ja viestittiin hankerahoituksesta. Hanke keräsi tavoitteiden mukaisesti palautetta kausittain osallistujilta. Hanke toteutti kausittaiset palautekyselyt osallistujille ja tulokset olivat pääsääntöisesti myönteisiä. Hankkeen ohjausryhmä palaaverasi seuraten hankkeen etenemistä. Samoin hankkeen budjettia seurattiin säännöllisesti seuran kirjanpidon toimesta. Tulokset Hankkeen aikana seurassa suoritettiin Voimisteluliiton tähtitason vastuullisuusaskeleet ja uusittiin Suomen Olympiakomitean Tähtiseura-sertifikaatti. Lisäksi kehitettiin toimintamalli epäasiallisen käytöksen tapausten käsittelyyn. Kauden aikana seuran valmentajan ja tuomarin käsikirjaa sekä valmennuspolkujen kuvausta muokattiin vastuullisuuden näkökulmasta. Seuran vastuullisuussuunnitelma muokattiin uusiksi vastaamaan paremmin Suomen urheiluyhteisön ja Voimisteluliiton vastuullisuusohjelmia ja niiden urheiluseuroille asettamia vaatimuksia. Seuran kauden päätöstapahtumaan sekä Touhulat - liikuntatapahtumiin kehitettiin erilaisia vastuullisuusrasteja. Seuran valmentajat sekä hallitus suorittivat Et ole yksin, Puhtaasti paras ja Hyvä hallinto -verkkokursseja. Vastuullisuusasiat tavoittivat seuran toiminnasta kiinnostuneita myös sosiaalisessa mediassa. Maaseudun kehittämishankkeena hankekausien aikana paikkakunnilla päästiin tilanteeseen, jossa Kangasniemen toiminta siirtyi seuran omaksi toiminnaksi tammikuussa 2025. Toiminta jatkui perustetun ryhmän osalta myös syksyllä 2025. Myös Puumalassa aloitettiin syksyllä 2025 voimistelukoulutoiminta seuran omana toimintana. Puumalan osalta nyt perustettu ryhmä on täynnä. Näiltä osin hanke pääsi tavoitteeseen saada pysyvä toimintamalli paikkakunnalle voimisteluparissa. Hankkeen muihinkin tavoitteisiin on päästy suunnitellusti. Hankkeen vastaanotto hankekunnissa oli yleisesti ottaen hyvää. Osalla paikkakunnista yhteistyö tilojen ja varausten suhteen toimi hienosti. Samoin huoltajien yhteistyö ja aktiivisuus oli onnistunutta. Pienemmillä paikkakunnilla/maaseudulla toimittaessa on muistettava, että välimatkat ovat pitkiä eri paikkojen välillä ja siksi vastuullinen toiminta lähiliikuntapaikoilla oli paras ja helpoin vaihtoehto matalan kynnyksen toiminnalle. Tuloksena voidaan pitää lajitietouden levittämistä sekä lajin esittelyä, siellä missä sitä ei aikana muutoin olisi voinut kokeilla tai harrastaa. Liikunnallisen elämäntavan juurruttaminen tavoitteiden mukaisella toiminnalla oli haastavaa, sillä kertoja toteutettiin tämän tavoitteen osalta liian harvakseltaan. Hanke kuitenkin edisti lasten ja perheiden sosiaalisia suhteita sekä rakensi entistä tiiviimpää yhteisöä omalta osaltaan. Kangasniemen kohdalla hanketoiminta lakkasi jo tammikuussa 2025, sillä seuran omana toimintana saatiin aloitettua Voimistelukoulu 6-10 vuotiaille paikkakunnalla. Suurin osa seuratoimintaan mukaan lähteneistä oli osallistunut hanketoimintaan. Osallistujia oli eniten Puumalassa helmikuussa 2025 järjestetyssä Luisteludiscossa, 65 sekä laskiaisena 2025 järjestetyssä perheiden hyvinvointi aamupäivässä 50. Anttolassa ja Kangasniemellä eniten osallistujia keräsi kesäleiri toiminta kesällä 2024, n. 20 osallistujaa molemmissa. Pieksämäellä oli hankepaikkakunnista vähiten osallistujia, mutta osallistuneet olivat mukana hanketoiminnassa koko hankekauden ajan. Näkyvyyttä saatiin myös erilasin paikallislehtien jutuin ja kunnan omien sosiaalisen median kautta. Näiden avulla hukuteltiin osallistujia ja kerrottiin toiminnan aloittamisesta paikkakunnalla, myöhemmin sosiaalisen median kautta mainostettiin ja ilmoitettiin tulevista voimistelukerroista ja tapahtumista. Yhteistyötahoina olleet kunnat ja toimijoiden määrät vaihtelivat paikkakunnittain, mutta heidän kauttaan tavoitettiin paljon perheitä sekä tehtiin lajikokeilua yli järjestörajojen. Yhteistyötä toiminnan järjestämisen, liikuntavuorojen sekä osallistujien suhteen tehtiin esimerkiksi Anttolassa Spurttis-toiminnan kanssa sekä Pieksämäen Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminnan kanssa. Hanke lisäsi eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja pystyi luomaan uusia kontakteja toiminnan järjestämisen suhteen. Kävijämäärien mukaan eniten osallistujia keräsi hankekausien aikana Anttolan ja Kangasniemen voimistelutoiminta ja leiritoiminta. Puumalassa tapahtumat keräsivät eniten perheitä 40-65 kävijää per kerta. Vastuullisuutta tuotiin esiin aina kohderyhmälle sopivalla tavalla tilanteen luonteen mukaan esimerkiksi erilaisin tietoiskuin, erilaisin radoin sekä luontoliikunnan keinoin. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Vastuullisuusohjelman toteutumista seurataan myös hankkeen päätyttyä ja sitä päivitetään tarpeen mukaan. Seuran valmentajia ja hallituksen jäseniä koulutetaan ja perehdytetään vastuullisuusasioihin myös jatkossa, tekijöiden vaihtuessa. Ympäristövastuullisia käytänteitä jatketaan. Kehityt toimintamallit ja ohjeet pääsevät kunnolla käyttöön tulevina vuosina ja niitä kehitetään yhä paremmiksi. Liikkeelle!-hankkeen vaikutuksien arviointina voidaan pitää hankkeen tavoitteiden mukaisen toiminnan toteuttamista. Vaikuttavuutta arvioitaessa Voimisteluseura Siriuksen pääpaino ovat lapset ja nuoret ja heitä on paikkakunnilla tavoitettu lajin pariin varsinkin Puumalassa ja Kangasniemellä. Eri kuntien toiminnalla on ollut erilaista vaikuttavuutta seuran muuhun toimintaan, esimerkiksi Anttolan voimistelukerroilta on saatu houkuteltua Mikkelin seuratoiminnan pariin lapsia jatkamaan voimistelua. Puumalan ja Kangasniemen osalta toiminnan laajentaminen ja harrastusmahdollisuuden tarjoaminen toi myös vaikuttavuutta niin seuratoimintaan kuin lasten liikunnanedistämiseen. Hankkeen avulla saatiin luotua lapsille mielekäs ja säännöllinen harrastustoiminta, jonka kautta pystytään jatkossakin tukemaan lasten ja nuorten hyvinvointia, sosiaalisia suhteita ja voimistelun lajitaitoja. Kerättyjen palautteiden perusteella tällaista toimintaa oli kaivattu paikkakunnille lasten taholta. Eri yhteistyötahojen kautta vaikuttavuutta saatiin tarjoamalla ohjattua toimintaa heidän kohderyhmilleen voimisteluun tutustumisen ja lajitietouden leviämisen kautta sekä pystyttiin luomaan uusia yhteistyötahoja ja kuvioita koulujen, kuntien sekä järjestöjen suhteen useammalla paikkakunnalla. Voimisteluseura Siriukselle hankkeen vaikuttavuus näkyi uusissa perustetuissa ryhmissä, mutta pidemmän aikavälin vaikutuksia on tässä kohtaa hankala arvioida. Toiminnan laajentamisen suhteen luotiin kuitenkin toimintamalli, jolla laajentamista ja ryhmien perustamista voidaan jatkossakin toteuttaa Mikkelin alueen ulkopuolella. Varsinaiset konkreettiset vaikutukset näkyvät uusissa perustetuissa ryhmissä sekä lajin leviämisen kautta. Voimistelutoiminnan ja seuran saavutettavuus on hanketoiminnan myötä parantunut paikkakunnilla niin perheiden kuin lastenkin osalta. Kaikilla paikkakunnilla lapset pääsivät osallistumaan voimistelutoiminnan toteutukseen ikään sopivalla tavalla. Hankkeessa toteutettujen palautekyselyjen pohjalta muokattiin toimintaa paikkakunnalle sopivammaksi esimerkiksi kellon aikojen ja ikärajojen suhteen. Hankkeen kautta opittiin myös, millaisia viestintä kanavia ja miten toiminnan aloittamisvaiheessa tulisi käyttää. Aktiivisen yhteydenpidon merkitys niin yhteistyötaholle kuin huoltajillekin nousi myös esiin hankkeen aikana. Aktiivisella tiedottamisella ja viestimisellä saatiin aktivoitua osallistujia voimistelukerroille sekä vastattua yleisimpiin huolen aiheisiin ja kysymyksiin. Palautteiden perusteella tällaiselle matalan kynnyksen harrastustoiminnalle on jatkossakin tarvetta ja osallistumishalukkuutta. Jatkosuunnitelmana on jatkaa nyt käynnistettyjä Voimistelukoulu ryhmiä paikkakunnilla ja saada tätä kautta lisää osallistujia ryhmiin. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Elinvoimakeskus Itä-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Veej'jakaja ry Toteutuskunta MIKKELI Kokonaisrahoitus 70 700,00 € Yksityinen rahoitus 14 940,00 € Julkinen rahoitus 55 760,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 55 760,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 23 976,80 € Valtio: 20 631,20 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 11 152,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 78,87 % Hankkeesta muualla www.voimisteluseurasirius.fi Jaa: