Hanke
Kehittämishanke - 366968

Lainaamon kehittämishanke: Lainaamo Laukaassa – Kestävän arjen ja osallisuuden vahvistaja

Väentupa r.y.

02.02.2026 - 31.10.2027

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Väentuvan lainaamo on syntynyt aiemman investointihankkeen tuloksena vuonna 2025 ja tarjoaa konkreettisen väylän jakamistalouden, kestävän kehityksen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen Laukaan kunnassa. Lainaamon toiminta on käynnistynyt, mutta alkuvaiheen kokemukset ovat osoittaneet tarpeen kehittämiselle: osallistamisen lisäämiselle, palveluiden monipuolistamiselle, toiminnan koordinaatiolle ja tunnettuuden kasvattamiselle. Väentuvan lainaamo sijoittuu luontevasti kirpputorin yhteyteen ja se tukee jo olemassa olevaa kierrätyksen ja kestävän kulutuksen toimintaa. Yhdistämällä lainaamon ja kirpputorin toiminnat samassa tilassa syntyy helppo, näkyvä ja houkutteleva palvelukokonaisuus, joka kannustaa kuntalaisia sekä lainaamaan että hyödyntämään kierrätyksen mahdollisuuksia yhä enemmän arjessa. Hankkeen tavoitteena on aktivoida ja vahvistaa kuntalaisten osallisuutta lainaamon suunnittelussa, kehittämisessä ja käytössä. Samalla lisätään tietoisuutta jakamistaloudesta ja sen hyödyistä kestävän arjen tukena. Hankkeessa edistetään kestävää kulutusta ja vähennetään tarvetta hankkia uusia tavaroita samalla paikallisia palveluita edistäen. Keskeisiä toimenpiteitä ovat kuntalaisten osallistaminen toimintaan, tiedotuskampanjat, työpajat, teemapäivät sekä lainaamon mallin levittäminen lähikuntiin tai muille alueille. Kehitetty toimintamalli dokuntoidaan, jotta myös muut kunnat voivat hyödyntää sitä. Malli on julkisesti saatavilla. Hankkeeseen palkataan yksi hanketyöntekijä 50 % työajalla. Hankkeen tuloksena lainaamoa kehitetään laajemmaksi ja paremmaksi palvekluksi, tuotevalikoimaa lisätään, kuntalaisten tietoisuus ekologisesta kestävyydestä sekä lainaamotoiminnasta kasvaa, osallistuminen lisääntyy ja lainausmäärät nousevat. Samalla yhteisöllisyys vahvistuu ja kotitalouksien kulut vähenevät. Hankkeessa syntyy skaalautuva toimintamalli, josta voi muodostua valtakunnallisestikin kiinnostava esimerkki kestävästä ja osallistavasta arjen kehittämisestä.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

366968

Aloituspäivämäärä

02.02.2026

Loppumispäivämäärä

31.10.2027

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Koordinointi- ja aktivointihankkeet

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue/Erityistavoite

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt