Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 99951 Lämpöä Turtolan koulunmäelle Turtolan Kyläyhdistys ry 27.05.2019 - 31.12.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Turtolan Kyläyhdistys osti entisen koulun Pello kunnalta syksyllä 2018, koska kyläläisillä ei ole yhteistä kokoontumispaikkaa. Toimiva kylätalo lisää kylämme elinvoimaa ja kyläläisten elämänlaatua sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kylätalo lämmitetään tällä hetkellä öljyllä. Lämmityskustannukset ovat nykyisellään liian suuret kyläyhdistykselle ja niitä on välttämätöntä saada pienennettyä. Haluamme kantaa kortemme kekoon ympäristötalkoissa ja luopua öljyn käytöstä. Lisäksi nykyinen lämmitysjärjestelmä on jo käyttöikänsä päässä. Kylätalolle investoidaan maalämpöjärjestelmä. Laitteistona maalämpö on verrattain huoleton käyttää, jolloin kylätaloa eivät seuraavatkaan kylätoimijat kokisi rasitteeksi ja toiminta jatkuisi kylällä kivuttomasti. Turtolan Kyläyhdistykseen kuuluu noin 100 jäsentä. Yhdistyksen tavoitteena on lisätä entisten, nykyisten ja osa-aikaisten turtolalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta, järjestää ja olla mahdollistamassa vireää toimintaa kylällä, parantaa kyläläisten elämänlaatua ja lisätä kylän vetovoimaa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 99951 Aloituspäivämäärä 27.05.2019 Loppumispäivämäärä 31.12.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.2 Pieninfrastruktuurin luominen, parantaminen ja laajentaminen Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Pieninfrastruktuurin luominen, parantaminen ja laajentaminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Lapin elinvoimakeskus Leader-ryhmä Outokaira Tuottamhan ry Toteutuskunta PELLO Kokonaisrahoitus 50 000,00 € Yksityinen rahoitus 20 000,00 € Julkinen rahoitus 30 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 30 000,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 12 600,00 € Valtio: 11 400,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 6 000,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 60,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 60,00 % Jaa: