Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 57056 Land of National Parks South Metsähallitus 01.01.2018 - 31.12.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Luontomatkailu on tällä hetkellä maailmalla kasvava trendi. Luontomatkailun valtavirtaistumisen myötä myös asiakaskunnan tarpeet ja odotukset ovat muuttuneet. Land of National Parks South -hankkeessa kehitetään luontomatkailun infrastruktuuria Luontoaktiviteettit matkailun kärjiksi- aktivointihankkeessa tunnistettujen kärkiaktiviteettien pohjalta. Kyseisen hankkeen selvitystyön tuloksena Kainuu-Koillismaalla sekä kotimaisen että kansainvälisen matkailun kehittämisen kannalta tärkeimmiksi aktiviteeteiksi nousivat patikointi, pyöräily, melonta sekä luonnontarkkailu ja valokuvaus. Yksi aktivointihankkeen esille nostama kehittämistarve liittyen kaikkiin edellä listattuihin aktiviteetteihin on helppouden lisääminen. Hankkeen päätavoitteena on kehittää Land of National Parks -alueen eteläosan (Hossan kansallispuisto ja sen lähikohteet) luontomatkailuinfrastruktuuria siten, että se mahdollistaa kansainvälisen matkailun kehittymisen ja kasvamisen alueella sekä monipuolisen luontoaktiviteettien tuotteistamisen alueen matkailuyritysten kautta. Hankkeessa mahdollistetaan luontomatkailun kasvu parantamalla reittien palveluvarustusta ja asiakasturvallisuutta kansainvälisten matkailijoiden ja kasvavien asiakasmäärien tarpeita vastaaviksi. Hankkeen toimenpiteillä pyritään myös takaamaan luontoarvoen säilyminen uusien aktivitteetien ja kasvavien kävijämäärien alla. Hankkeen toimenpiteet liittyvät Hossan sekä Martinselkosen retkeilyreitistöjen kehittämiseen. Hankkeen hyödynsaajia ovat alueen matkailuyritykset, omatoimiset matkailijat ja paikallisväestö. Ympärivuotisen matkailun edellytysten kehittyessä hankkeella on positiivista vaikutusta myös aluetalouteen. Hanke toteutetaan ajalla 1.1.2018-31.12.2019. Hankkeen hallinnoijana toimii Metsähallitus, Pohjanmaan Luontopalvelut. Hankkeen osarahoittajana on Suomussalmen kunta. Hankkeen kokonaisbudjetti on 262121 €. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 57056 Aloituspäivämäärä 01.01.2018 Loppumispäivämäärä 31.12.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Pohjois-Suomen elinvoimakeskus Toteutuskunta SUOMUSSALMI Kokonaisrahoitus 262 121,00 € Julkinen rahoitus 262 121,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 183 484,70 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 110 090,82 € Valtio: 73 393,88 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 17 900,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 60 736,30 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 70,00 % Jaa: