Hanke Kehittämishanke - 358391 Lasten gelball- liikuntakerho Uudenmaan paintball ry 22.10.2025 - 31.12.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeessa aloitetaan Uudenmaan Paintball Ry:n junioritoiminta. Mahdollistamme alueen junioireille lajiimme tutustumisen, sekä mahdollistetaan harrastaminen jatkossa. Hankkeen toteuttaa Uudenmaan Paintball Ry. Hankkeessa järjestetään liikuntakerho tyylisesti tunnin mittaisia, ohjattuja tapahtumia joka viikon launtai neljälle eri alakouluikäiselle ryhmälle, sekä kaksi tapahtumaa viikossa yläkouluikäisille. Tavoitteena on elävöittää alueen liikuntatarjontaa, liikuttaa nuoria uudella ja innostavalla tavalla, sekä kasvattaa seuratoimintaa. Tavoitteenamme on myös liikuttaa noin sataa alle 18 vuotiasta nuorta viikossa lajimme parissa. Hankkeen onnistuneeksi tavoitteeksi ja tulokseksi koemme toiminnan jatkumisen omavaraisena vuosia eteenpäin tarjoten seuramme harjoittamaa liikuntaa tulevaisuudessa alueen junioireille luomalla lajillemme junioripolun. Kohderyhmä on ala- ja yläkouluikäiset nuoret Porvoon, Askolan, Pukkilan, Pornaisten ja Mäntsälän alueelta. Hankkeemme hyödyttää suoraan lapsia, perheitä ja seudun asukkaita tarjoten uudenlaisen urheilulajin ja harrastamisen mahdollisuuden alueelle. Askolan kunnalle kerho luo maaseutu-alueelle uudenlaisen lasten ja perheiden kohtaamispaikan elävöittäen Askolan harrastetarjontaa, sekä maaseutuavierailua kaupungista. Hankkeessa seurattava toteusaika on 25.10.2025-19.12.2026 ja toimintamme perustuu Askolan Monninkylään. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 358391 Aloituspäivämäärä 22.10.2025 Loppumispäivämäärä 31.12.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Pienhankkeena toteutettava kehittämishanke Toimenpiteen tyyppi Pienhankkeet Toimenpiteen tarkenne Pienhankkeena toteutettava kehittämishanke Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kylä Liikunta Nuoret Palvelut Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Maaseututyyppi Kaupunkien läheinen maaseutu Elinvoimakeskus Uudenmaan elinvoimakeskus Leader-ryhmä Kehittämisyhdistys SILMU ry Toteutuskunta ASKOLA Kokonaisrahoitus 7 133,09 € Yksityinen rahoitus 4 279,85 € Julkinen rahoitus 2 853,24 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 2 853,24 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 1 226,89 € Valtio: 1 055,70 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 570,65 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 40,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 40,00 % Hankkeesta muualla 019.fi 019paintball (instagram) 019paintball (tikotk) Jaa: