Hanke Kehittämishanke - 157730 Liiketoimintaa uudessa normaalissa Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy 01.05.2021 - 30.09.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Päivämäärä 16.3.2020 muutti monien elämää, erityisen radikaalia muutos oli useissa mikroyrityksissä (1-9 henkilöä). Liiketoiminta ei sujunutkaan enää totutulla tavalla ja yritystoiminta oli aivan uuden edessä, liikevaihto pieneni ja toiminnan kannattavuudelta meni pohja. Yritystoimintaa jatkaakseen oli mietittävä uusia keinoja ja oli toteutettava toimintaa uudella tavalla. Valitettavan usein liiketoiminnan suunnittelu on ollut kuitenkin näissä pienissä yrityksiä erittäin minimaalista Hankkeen tavoitteena onkin antaa JPYP:n toimialueen mikroyrityksille selviytymiskeinoja edelleen jatkuvaan ja muotoaan muuttavaan koronapandemiaan ja tuoda lisäksi valmiuksia tulevaan, uuteen normaaliin. Heille tuodaan hankkeen toimesta keinoja liiketoimintansa analysointiin ja sen pohjalta tilitoimistojen kanssa rakennetun digitaalisen “LT- mallin” myötä mahdollistetaan yhteistyön lisäämistä ja tiivistämistä yritysten, tilitoimistojen ja rahoittajien välillä. Hankkeeseen valitaan kokopäiväinen projektipäällikkö, joka tiiviissä yhteistyössä alueen elinkeinohenkilöiden kanssa toteuttaa hankkeen toimia. Hankkeessa kartoitetaan alkuun hankkeen varsinainen kohderyhmä, JPYP:n toimialueen mikroyritykset. Tämän jälkeen käydään läpi alueen yritysten kanssa toimivat tilitoimistot, joiden myötävaikutuksella tarkennetaan yritysanalysointia ja tältä pohjalta toimintatapoja yrityksille. Hankkeen toteutus- ja toimintatavoissa joudutaan huomioimaan vallitsevan tilanteen rajoitukset. Yhteistilaisuuksien pienentäminen tai korvaaminen sekä yhteydenpidon hoitaminen digitaalisin välinein ja menetelmin on monilta osin välttämätöntä. Toiminnassa huomioidaan jatkuvuus siten, että hankkeessa mukana olevia yrityksiä opastetaan alueelle hankkeen jälkeen käyttöön jäävän “LT-mallin” käyttäjiksi niin, että siitä tulee heille jatkossa tapa suunnitella ja hoitaa liiketoimintansa toteuttamista. Tarpeen mukaan hankkeessa yrityksiä ohjataan myös jatkotoimiin kehittämispalveluja tarjoaville tahoille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 157730 Aloituspäivämäärä 01.05.2021 Loppumispäivämäärä 30.09.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Alueiden välinen Asiasanat Digitalisaatio/digitalisointi Riskien hallinta uudet palvelut verkostot Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus Leader-ryhmä AISAPARI ry Toteutuskunta ALAJÄRVI Kokonaisrahoitus 119 740,00 € Yksityinen rahoitus 11 974,00 € Julkinen rahoitus 107 766,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 107 766,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 45 261,72 € Valtio: 40 951,08 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 21 553,20 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Jaa: