Hanke
Investointihanke - 257367

Loisketta Tönkälle

Tönkän Tupa ry

28.08.2023 - 03.12.2024

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Hankkeen toteuttaa Tönkän Tupa ry talkootyönä. Hankkeessa rakennetaan yhdistyksen tuvan olemassa olevan terassin jatkeeksi katettu lisäosa, johon asennetaan polttoainekäyttöinen palju siihen liittyvin teknisin ratkaisuin, joilla mahdollistetaan paljun mahdollisimman helppo käyttö. Tavoitteena on lisätä alueen virkistäytymis mahdollisuuksia. Paljon toivottu palju tuo lisäarvoa käyttökokemukseen Tönkän Tuvan käyttäjille, esimerkiksi syntymäpäivien,polttareiden,sauna-iltojen ym. juhlien järjestämisessä. Se on myös mukava lisä rentoutumiseen ja yhdessäoloon saunomisen ohella. Kohderyhminä tulee olemaan yksityiset kuntalaiset, yhdistykset ,seurakunnat, pohjanmaan hyvinvointi alue sekä alueen yritykset. Hanke toteutetaan vuoden 2024 loppuun mennessä.

Yhteenveto hankkeesta

Hankkeessa oli tarkoitus rakentaa yhdistyksen tuvan olemassa olevan terassin jatkeeksi katettu lisäosa, johon asennetaan polttoainekäyttöinen palju.
Hanke toteutui suunnitellusti.
Kun hanke saadaan valmiiksi, yksityiset henkilöt, yhdistykset, yritykset tai muut alueen toimijat voiv...

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

257367

Aloituspäivämäärä

28.08.2023

Loppumispäivämäärä

03.12.2024

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tarkenne

Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Hankkeen yhteenveto

Hankkeessa oli tarkoitus rakentaa yhdistyksen tuvan olemassa olevan terassin jatkeeksi katettu lisäosa, johon asennetaan polttoainekäyttöinen palju.
Hanke toteutui suunnitellusti.
Kun hanke saadaan valmiiksi, yksityiset henkilöt, yhdistykset, yritykset tai muut alueen toimijat voivat varata paljun käyttöönsä Tönkän Tupa ry:n kotisivuilla olevasta varauskalenterista.

Toteutus

Hankkeessa oli tarkoitus rakentaa yhdistyksen tuvan olemassa olevan terassin jatkeeksi katettu lisäosa, johon asennetaan polttoainekäyttöinen palju.
Hanke aloitettiin syyskuussa 2023 avaamalla terassin pohja.
Pohja täytettiin murskeella ja jyrättiin. Päälle asennettiin eriste levyt joiden päälle lisättiin hieman vielä mursketta. Samalla asennettiin paljun poistoputkisto.
Viimeksi lisätty murske jyrättiin ja tämän päälle asennettiin pihalaatat, joiden päältä aloitetiin terassin rungon rakentaminen.
Rungon rakentamisen yhteydessä lisättiin tolpat, joiden päälle tehtiin terassin kattorakenteet ja sen päälle asennettiin valokate. Kattoon asennettiin myös otsalaudat
Kun terassin runko ja katto oli asennettu, alettiin sovittelemaan paljua paikalleen, sekä tehtiin putkistoille reititykset lattia niskoihin.
Kun palju oli saatu lopullisen korkoon ja tuettu riittävästi sekä putket paikoilleen, aloitetiin kansilaudoituksen teko.
Kansilaudoituksen ollessa lähes valmis aloitettiin tekniikkakopin tekeminen, putkistoja, polttoainetankkia, kiertovesipumppua ja varsinaista öljylämmitintä varten. Tehtiin myös tarvittavat sähkötyöt.
Sitten aloitettiin terassin reunojen ja kaiteiden ja portaiden valmistus, jonka jälkeen päästiin tekemään paljun ympärille runko paneeleja ja led valaistusta varten.
Lopuksi korjattiin rakennusaikana vioittunut vanha nurmikko ja istutettiin syreeni pensaat.
Lopuksi paikka siivottiin ja kasattiin penkit.
Hanke toteutui suunnitellusti.
Hankkeen kustannus arvio ylitetiin hieman. Toteutuneet kustannukset ylittyivät 487,23 €
Projekti lähti hyvin käyntiin syksyllä, mutta marraskuun puolivälissä alkanut talvi toi tauon rakentamiseen. Runsas lumentulo käytännössä hautasi koko työmaan. Tästä syystä jouduimme odottamaan keväällä huhtikuulle asti, että varsinaista rakentamista voitiin jatkaa. Oma haasteensa oli myös talkoväellä löytää aikaa projektille. Eli jatkossa kannattaa varata riittävästi aikaa toteutukselle. Huomasimme myös, että paikalla olevan väen määrä kerralla ei saa olla kovin suuri näin pienellä työmaalla. Hommat etenevät paremmin, kun paikalla on vain muutama henkilö kerralla.

Tulokset

Hankkeessa saatiin tehtyä Tönkän Tuvalle paljon toivottu palju, joka parantaa mukavasti tuvan käyttökokemusta. Viestintä ja tiedottaminen tapahtui Tönkän Tupa ry:n kotisivujen kautta. Hanketta esittelevä A3 kokoinen juliste laitettiin näkyvälle paikalle hankkeen toteuttamis- kohteessa.

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

Hanke vahvistaa alueen elinvoimaisuutta, yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä.
Paljun vuokraaminen on jatkossa mahdollista Tönkän Tuvan kotisivujen kautta. Kohdetta ylläpitää Tönkän Tupa ry:n jäsenistö.
Hyödyn saajina ovat esimerkiksi syntymäpäivien, polttareiden, saunailtojen ym. juhlien järjestäjät.
Käyttäjinä tulee olemaan yksityishenkilöt, yhdistykset, seurakunnat, hyvinvointi alueet ja yritykset.

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt