Hanke Kehittämishanke - 14120 MaMa Maidosta maitoon ProAgria Etelä-Pohjanmaa ry 01.12.2015 - 30.11.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Maidosta Maitoon (MaMa) -hanke on yhteistyöhanke, jossa ovat mukana ProAgria Etelä-Pohjanmaa, Työtehoseura (TTS) ja ProAgria Keskusten Liitto. Hankealueena on Etelä-Pohjanmaa. MaMa -hankkeessa paneudutaan lypsylehmien poikimisen aikaan, joka on riskialtteinta aikaa lehmän sairastumiselle maitotuotoksen lähtiessä kovaan nousuun ja toisaalta syöntikyvyn vielä ollessa heikohko umpikauden ja poikimisen jälkeen. Hankkeessa kartoitetaan 12 - 15 alueen maitotilalta aineenvaihduntasairauksien ja erityisesti piilevän ketoosin ilmenemistä poikimisen jälkeen. Tilojen työnkäyttö, lehmien olosuhteet ja ruokinta otetaan huomioon ja asiantuntijaryhmä perehtyy mikä näiden vaikutus on lehmien terveyteen ja tilan tuloksiin. Tilalle annetaan toimenpide-ehdotukset ja noin vuoden kuluttua tehdään sama kartoitus kun hankkeen alussa. Tällöin voidaan havainnoida mitkä vaikutukset muutoksilla on ollut tilan tuloksiin. Hanketiloilta saatavaa tietoa levitetään jatkuvasti hankealueella ja verrataan muihin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla tehtäviin aineenvaihduntatutkimuksiin. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 14120 Aloituspäivämäärä 01.12.2015 Loppumispäivämäärä 30.11.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.2 Uusien tuotteiden ja menetelmien kehittäminen Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Tiedonhankintahanke, teollinen tutkimus (tuki 80 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat lypsylehmä Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus Toteutuskunta SEINÄJOKI Kokonaisrahoitus 370 000,00 € Yksityinen rahoitus 74 000,00 € Julkinen rahoitus 296 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 296 000,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 124 320,00 € Valtio: 171 680,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Jaa: