Hanke Kehittämishanke - 202383 Märehtijöissä tulevaisuus Nautasuomi Oy 01.06.2022 - 31.12.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Märehtijöissä tulevaisuus -hankkeen ydintavoitteena on nautakarjatalouden jatkuvuuden turvaaminen, tuotannon kannattavuuden vahvistaminen ja nautakarjatilojen ympäristövaikutusten vähentäminen Etelä-Savon maakunnassa. Hankkeessa tuotetaan ratkaisuja, joiden avulla tuetaan nautakarjatilojen kykyä reagoida kustannushaasteisiin ja toisaalta haetaan kehittämisen mahdollisuuksia. Hanke lisää yrittäjien ymmärrystä tilan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä mutta myös kustannusten nousun vaikutusten tunnistamisesta sekä antaa valmiuksia valita omalle tilalle parhaiten sopivia toimenpiteitä. Hankkeessa syvennytään erityisesti kotoisten rehujen tuotannon - niin sadon määrän kuin laadun ja tuotantokustannuksen – kehittämiseen, mutta myös taloudelliseen tulokseen vaikuttaviin muihin tuotannontekijöihin – huomioiden samalla tilan toiminnan ympäristötehokkuus. Hankkeen toiminta keskittyy yhteen työpakettiin: Nautakarjatilan tuotannon tulojen ja kulujen hallintaan. Hankealueena on Etelä-Savon ELY-keskuksen alue. Hankkeen varsinaisena kohderyhmänä ja suorina hyödynsaajina ovat teurastamo- ja meijeriasiakkuuksista riippumatta kaikki hankealueen kotieläintilat ja myös kasvinviljelytilat, jotka suunnittelevat yhteistyötä karjatilan kanssa rehuntuotannossa tai lannan hyväksikäytössä tai suunnittelevat emolehmätuotannon aloittamista. Hankkeen toteuttavat Nautasuomi Oy ja Osuuskunta Tuottajain Maito. Hankkeen toteutusaika on 1.6.2022 – 30.6.2023. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 202383 Aloituspäivämäärä 01.06.2022 Loppumispäivämäärä 31.12.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.2 Uusien tuotteiden ja menetelmien kehittäminen Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Tiedonhankintahanke, teollinen tutkimus (tuki 80 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Kestävä liiketoiminta Kiertotalous Laatu- ja muut vastuullisuusjärjestelmät Lihanauta Ravinteiden kierrätys Riskien hallinta eläinten hyvinvointi ilmastonmuutos kasvintuotanto kotieläintuotanto lannan käytön tehostaminen lypsylehmä maatalous verkostot viestintä Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Itä-Suomen elinvoimakeskus Toteutuskunta MIKKELI Kokonaisrahoitus 63 000,00 € Yksityinen rahoitus 12 600,00 € Julkinen rahoitus 50 400,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 50 400,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 21 168,00 € Valtio: 29 232,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Jaa: