Hanke Kehittämishanke - 357433 ”Markit kuntoon Perälässä” Perälän kyläyhdistys ry 17.02.2026 - 30.11.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kyse on Perälän kyläyhdistyksen aloitteesta syntyneestä pienkehittämishankkeesta, jossa vieraslajien valloittamia kyläyhdistyksen omistamia maa-alueita kunnostetaan maisemanhoidon avulla ja muokataan viihtyisiksi, yhteisiksi oleskelu- ja toiminta-alueiksi. Kunnostus koskee Junulan monitoimihallia ympäröivää liikuntapuistoa ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaa, Myrkyntiehen rajoittuvaa, Pikkutuvan ympäristöä sekä Tanulan kesäteatterin ranta-alueita. Niitä ennallistetaan kokonaisvaltaisemmin luonnon monimuotoisuuteen, liikunta-, virkistys- ja oleskelukäyttöön. Ympäristön hoidossa tähdätään hallitsemattoman muutoksen sijasta asukkaiden viihtyvyyden lisäämiseen ja kotiseudun vahvan maisemaperinnön palauttamiseen ja säilyttämiseen. Hankerahaa anotaan talkooväen rekrytointivideon toteuttamiseen, opetustyöpajojen järjestämiseen ja maisema-asiantuntijapalvelujen käyttöön opetustalkootapahtumien ohjauksessa 2026. Työpajoissa asukkaat, yhteistyössä maisema- ja esteettömyyteen perehtyneen kokemusasiantuntijan kanssa, laativat suunnitelman em. alueiden kunnostamiseksi. Talkooväen rekrytoinnissa käytetään innovatiivisia mediakampanjoita ja muita kannustimia. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 357433 Aloituspäivämäärä 17.02.2026 Loppumispäivämäärä 30.11.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Pienhankkeena toteutettava kehittämishanke Toimenpiteen tyyppi Pienhankkeet Toimenpiteen tarkenne Pienhankkeena toteutettava kehittämishanke Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue/Erityistavoite SO8 Asiasanat Kylä Luonnon monimuotoisuus Vieraslajit Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Elinvoimakeskus Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus Leader-ryhmä Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Toteutuskunta TEUVA Kokonaisrahoitus 5 654,10 € Yksityinen rahoitus 1 130,82 € Julkinen rahoitus 4 523,28 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 4 523,28 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 1 945,01 € Valtio: 1 673,62 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 904,65 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Hankkeesta muualla Facebook: Perälän kyläyhdistys ry https://peralankylayhdistys.wordpress.com Jaa: