Hanke Kehittämishanke - 10337 MAST-Maitotalouden ja alkutuotannon systemaattinen kehittäminen Pohjois-Savossa ProAgria Itä-Suomi ry 01.07.2015 - 30.06.2018 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen päätavoitteena on kehittää Pohjois-Savon vahvaa alkutuotantoa ja erityisesti maitotaloutta syventämällä neuvonnan, tutkimuksen, koulutuksen ja edunvalvonnan välistä yhteistyötä, tiedonsiirtoa sekä yhteisten kehittämistoimien ideointia, suunnittelua ja toteutusta. Toimenpiteinä on: 1. ydinryhmän toiminta, 2. asiantuntijapooli, 3. kansainvälinen tiedonhankinta, 4. kansallinen tiedonhankinta, 5. tiedonsiirto ja sen kehittäminen, 6. Maitotilabarometri 2015 sekä alkutuotannon kyselyjen koordinointi sekä 7. hankkeen hallinnointi ja seuranta, hanketyön kehittäminen ja hankkeiden yhteensovittaminen. Ensisijaisena kohderyhmänä ja välittömänä hyödynsaajana on ProAgria Pohjois-Savon, Luke Maaningan, Savonia-ammattikorkeakoulun ja MTK Pohjois-Savon asiantuntijat ja erityisesti niiden ydinhenkilöt (1 hlö/taho), joiden työnkuvaan alkutuotannon kehittämistyö kuuluu. Muita kohderyhmiä ja välillisiä hyödynsaajia ovat alueen maitotilat ja maatilat sekä sidosryhmistä erityisesti Osuuskunta Itämaito, Osuuskunta Maitomaa ja kuntien maaseututoimistot. Pohjois-Savon maaseudun kehittämissuunitelmassa 2014-2020 maaseudun vahvuuksiksi nostettu mm. johtava asema maidon ja lihan tuotannossa sekä vahva tutkimus, koulutus ja neuvonta sekä näiden verkostot liittyy hankkeen toimintaan erittäin hyvin. Lisäksi hanke tukee maaseutuohjelman toimenpiteitä, jotka kohdistuvat tiedon ja osaamisen lisäämiseen, yrittäjyyden vahvistamiseen yhteistyön ja innovaatioiden avulla sekä entistä vahvempaaan toimijoiden väliseen yhteistyöhön. Myös maatilojen kannattavuuden parantaminen hyödyntämällä uutta tietoa sekä kehittämällä uusia toimintatapoja ovat suoraan hankkeen tavoitteita. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 10337 Aloituspäivämäärä 01.07.2015 Loppumispäivämäärä 30.06.2018 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.10 Muut yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Elintarvikkeet kasvintuotanto kotieläintuotanto lypsylehmä maatalous verkostot Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Itä-Suomen elinvoimakeskus Toteutuskunta KUOPIO Kokonaisrahoitus 533 874,50 € Julkinen rahoitus 533 874,50 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 533 874,50 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 224 227,29 € Valtio: 309 647,21 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Jaa: