Hanke Kehittämishanke - 46775 METKA KEMINMAA – Maisemareitit Elinkeinojen ja Toimeentulon Kehittämisen Apuna Keminmaan kunta 02.10.2017 - 30.09.2018 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeella tuetaan maaseudun ja kylien elinvoimaisuusuuden, elinkeinojen ja palveluiden kehittämistä. Toteutettavat toimet auttavat Keminmaan näkyvyyttä maisemallisena, matkailijoita ja kuntalaisia palvelevana kuntana. Yksittäiset asukkaat, yritykset ja alueen yhdistykset saavat lisää ansaintamahdollisuuksia, maaseutu pysyy elävänä. Hankkeessa suunnitellaan toimia joilla saadaan kylille näkyvyyttä, saavutettavuutta ja tunnettavuutta sekä tuetaan matkailukohteiden ja tapahtumien saamista alueelle. Alueille tehdään erillinen suunnitelma yritysten, kylien ja reittien merkinnöistäLisäksi luodaan suunnitelma koko kunnan alueelle teemallista reiteistä, joiden varrelle ideoidaan tuotteita, matkailupalveluita- ja kohteita.Hankkeella pyritään löytämään alueelta matkailua tukevia palveluita kuten esim. kotimajoitusyrittäjiä ja ohjelmapalveluntuottajia ja sitä kautta saadaan kylien, yhdistysten ja yritysten yhteistyötä aktivoitua. Reittien markkinointia tehdään verkkosivujen kautta. Alueille tehdään erillinen suunnitelma yritysten, kylien ja reittien merkinnöistä sekä kylämatkailua tukeva maisemanhoitosuunnitelma, jotka toteutetaan myöhemmin haettavassa investointihankkeessa. Hanke rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tuella. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 46775 Aloituspäivämäärä 02.10.2017 Loppumispäivämäärä 30.09.2018 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat matkailu uudet palvelut Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Lapin elinvoimakeskus Leader-ryhmä Peräpohjolan Leader ry Toteutuskunta KEMINMAA Kokonaisrahoitus 71 533,08 € Yksityinen rahoitus 14 306,62 € Julkinen rahoitus 57 226,46 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 57 226,46 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 24 035,11 € Valtio: 21 746,06 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 11 445,29 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Jaa: