Hanke
Kehittämishanke - 310750

Metsästä moneksi – Tietoa metsien kestävään monikäyttöön Etelä-Savossa

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT

30.09.2024 - 31.12.2026

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Metsästä moneksi-hankkeen toteuttavat Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT ja Helsingin yliopisto. Hankkeessa tarkastellaan eteläsavolaisia metsiä kestävän metsätalouden kannalta, joka koostuu taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden ulottuvuuksista. Hankkeessa kerätään ja tuotetaan tietoa eri kirjallisuus- ja dokumenttilähteistä, mm. EU:n komission politiikkatoimista metsiä kohtaan, sekä järjestetään tilaisuuksia, osallistumismahdollisuuksia ja kyselyjä maa- ja metsätaloustoimijoille. Kaikki tieto jalkautetaan alan kohderyhmälle tiedottamisen avulla, mm. verkkosivustoilla, konferensseilla ja seminaareilla, työpajoilla, tutustumiskäynneillä ja verkkotilaisuuksina. Hankkeen avulla saadaan uusinta tietoa metsien mahdollisista monikäytöistä ja toimijoiden suhtautumisista ja näkemyksistä niihin kestävästä näkökulmasta katsottuna. Metsien kestävässä monikäytössä yhdistyvät metsätalous ja ruoantuotannon mahdollisuudet metsästä. Uudenpaa suuntausta metsätalouden ja ruoantuotannon yhdistämisestä edustaa agrometsätalous, jossa puita kasvatetaan pelloilla ja ruoantuotanto tuodaan metsän puolelle. Hankkeen päätarkoituksena on välittää tietoa maaseudun ja metsäalan yrittäjille, viljelijöille, metsänomistajille, ja muille maaseutualan toimijoille, virkamiehille ja kehittäjille. Hankkeella parannetaan maaseudun elinvoimaisuutta lisäämällä ihmisten kiinnostusta ja osaamista metsien monihyödyntämiseen ja lisäksi osallistetaan heitä hankkeen eri toimenpiteillä. Hankkeen toteutusaika on 1.11.2024 - 31.12.2026 ja se toteutetaan Etelä-Savon maakunnassa.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

310750

Aloituspäivämäärä

30.09.2024

Loppumispäivämäärä

31.12.2026

Onko kyseessä Leader-hanke?

ei

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Tiedonvälityshankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Tiedonvälityshankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Tiedonvälityshanke

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO0

Ajankohtaista hankkeesta

Metsästä moneksi -hanke järjestää yhteiset Kestävän metsän aamutuokiot Metsäkeskuksen kanssa huhtikuun 14. ja 15. päivinä. Metsäkeskukselta toinen järjestävä hanke on Kyösti Turkian vetämä Kesme-hanke.

Aamutuokioiden tilaisuudet ja ohjelmat on julkaistu, ja ilmoittautuminen on avattu Metsäkeskuksen tapahtumakalenterissa. Ohjelmia ja ilmoittautumislinkkejä voi nyt jakaa eri kanavissa ja ne löytyvät ohesta:

https://www.lyyti.fi/reg/Kestvn_metsn_aamutuokio_EtelSavon_alueellinen_metsohjelma_20262030_1115

https://www.lyyti.fi/reg/Kestvn_metsn_aamutuokio_EtelSavon_ilmastokestv_metsnhoito_5292

Ensimmäisessä aamutuokiossa elinkeinopäällikkö Jani Salomaa Metsäkeskukselta esittelee Etelä-Savon alueellista metsäohjelmaa 2026-2030. Toisessa aamutuokiossa Severi Solismaa Metsäkeskukselta esittelee ilmastokestävää metsänhoitoa Etelä-Savossa. Tilaisuuksien isäntänä toimii tutkijatohtori Jarno Föhr LUT-yliopistolta.

Tilaisuudet ovat rentoja esittelyitä, joiden yhteydessä on mahdollisuus kysymyksien esittämiselle ja keskustelulle. Tilaisuudet ovat suunnattu metsänomistajille, metsäalalla toimiville yrittäjille ja yrityksille, ja erityisesti kaikille, jotka ovat kiinnostuneita metsäasioista.

Metsästä moneksi -hanke toteutti yhdessä Metsäkeskuksen kanssa webinaarin, josta lisätietoja alla.

Aika: Tiistai 18.11.2025 klo 17:00 – 18:00

Paikka: Teams

Kenelle: Webinaari oli suunnattu kaikille metsäasioista kiinnostuneille.

EU:n metsien käyttöä ohjaavat säädökset tulevat vaikuttamaan Etelä-Savon metsien käyttöön ja EU:n ennallistamisen ja maankäyttösektorin ilmastotavoitteet voivat vähentää metsälähtöisen bioenergian raaka-ainepotentiaalia. Metsien sertifioinnilla todennetaan, että puu kasvatetaan vastuullisesti ja sertifiointi näkyy kestävän metsänhoidon ja puunkorjuun toteutuksessa.

Webinaarissa EU-sääntelyn ja metsien sertifioinnin vaikutuksia Etelä-Savon metsätalouteen arvioi tutkijatohtori Jarno Föhr LUT-yliopistosta. Metsäenergian käytön näkymistä Etelä-Savossa ja kestävyyskriteereistä kertoo projektipäällikkö Kyösti Turkia Suomen metsäkeskuksesta. Metsänomistajan keinoista toteuttaa ilmastokestävää metsänhoitoa alustaa projektiasiantuntija Severi Solismaa Suomen metsäkeskuksesta.

Webinaarin aineisto: https://mediafiles.fi/fi/share/folder/f655fa99-9359-4ad8-90df-3fd88327b8d7/958

Metsästä moneksi -hankkeessa tuotettiin englanninkielinen DI-työ, joka käsittelee metsien sertifiointia, painottuen Etelä-Savon alueelle. Työn otsikkona on: The significance of forest certification on timber and energy supply in South Savo. Työn on koostanut LUT-yliopiston opiskelija Janne Wåghals. Oheisesta linkistä pääsee lukemaan lopputyön: https://lutpub.lut.fi/handle/10024/170991

Lopputyön tiivistelmä:

Tiedon puuttumisesta metsäsertifioinnin tämänhetkisistä vaikutuksista Etelä-Savossa tuli tämän diplomityön haaste. Tästä haasteesta luotiin tavoite kerätä informaatiota metsäsertifioinnin vaikutuksista teemahaastattelujen kautta. Ensimmäisessä vaiheessa suoritettiin kirjallisuuskatsaus tämänhetkisen tiedon keräämiseksi tutkimuksesta. Tämän ideoiden kokoelman avulla luotiin sitten kysely, joka esiteltiin asianosaisille, joiden katsottiin olevan olennaisia vaikutusten selventämiseksi. Kysely muunnettiin sitten haastatteluiksi todellisen datan keräämiseksi. Tämän pääasiallisen keräyksen jälkeen tulokset purettiin teemoiksi analyysia varten. Teemoista merkittäväksi osoittautui informaation saaminen ja levittäminen liittyen metsäsertifiointeihin. Toisin sanoen, pääteltiin, että vaikutuksia on olemassa, ja ne liittyvät kestävyyteen sen kaikissa pääasiallisissa muodoissaan, taloudellisten vaikutusten ollessa tärkeä sellainen.

Hankkeen yhteyshenkilöt

2 jäsentä